John Deere karjatilalla

Karjatilan isännällä kokemusta ja näkemystä

 

Veikko Sinkkonen arvostaa John Deeren käyttöominaisuuksia, varsinkin kuormaintraktorina. Tilan toimintoja ollaan siirtämässä hissukseen nuoremmalle polvelle, Samille (kuvassa) ja Tepolle, heidän valintojensa mukaan.
 

Veikko Sinkkonen Parikkalan Särkisalmella on innokas maatalousmies myös yhteisten asioiden hoidossa. Hän on ollut mukana lukemattomissa, varsin näkyvissäkin talonpojan ja karjatilallisen luottamustehtävissä (mm. Valion hallintoneuvosto). Nyt on jo meneillään vähän rennompi vaihe.

Tilalla on 42 lehmän yhdistelmäpihatto, kaikkiaan eläimiä on noin 70 päätä. Tällä hetkellä lypsylehmiä on kolmisenkymmentä. Maito menee TM:lle käyttötarpeen mukaan Joensuuhun, Riihimäelle, Jyväskylään tai Lapinlahdelle. Nuorkarjaa kasvatetaan myös itse teuraskuntoon asti. Näille viimeinen matka suuntautuu yleensä LSO Outokumpuun.

54 peltohehtaarin tuotanto käytetään kaikki omalle karjalle. Viljan osuus on noin 30 hehtaaria. Sinkkonen on pysynyt perinteisessä kyntöön perustuvassa viljelymenetelmässä lannan ja nurmen vuoksi. Puolen sadan hehtaarin metsäalalta kerätään energiapuut omaan käyttöön; asuinrakennusta ja talousrakennuksia lämmittävät kaksi eri kattilaa.

 

Vakiovarusteena etukuormain

Veikko Sinkkonen otti ensimmäisen harppauksen John Deere kantaan vuonna 2003 pitkän MF-jakson jälkeen, jota edustaa vielä 4245 vuodelta 2001. Ensimmäinen JD 6420 SE varustettuna JD-etukuormaimella on ehtinyt palvella noin 3 050 tunnin verran. Seuraavaksi hankittiin JD 5720, joka vaihdettiin viime syksynä hieman tehokkaampaan eli 6230 Premium Eco malliin, sekin tietysti kuormaimella (Quicke) varustettuna. Sutjakkaa kuormainkäyttöä varten 110 litran maksimituotto on tarpeellinen ominaisuus. Isäntä on halunnut kaikkiin traktoreihinsa myös ilmajousitetut istuimet. Ilmastointilaite on nykyisessä kahdessa JD:ssä myös jaksamista edistävä ominaisuus.

Miksi John Deereä? Tunnen myös kilpailevia merkkejä hyvin, joten pystyn aidosti vertailemaan nyt kokemuksen myötä. Maataloudessa on paljon kuormainkäyttöä ja siinä rungollinen traktori on vahvoilla. Näihin ei ole tehty mitään remonttia. Lisäksi JD on kuormainkäytössä kätevä. Teho-painosuhde on hyvä. Kokonaisuutena käyttöominaisuudet ovat hyvät. Rengasmerkeissäkin on eroja. Perusrenkaana Continental on vähän liukas. Good Yearia Veikko pitää ylivoimaisena talvirenkaana.

Takuuajan jälkeen moottoriöljyvaihtohuollot tehdään itse, mutta silloinkin Veikko haluaa käyttää John Deeren omia öljyjä. Kun sopimushuoltoa kutsutaan paikalle on soittokohde AM-Asennus Punkaharjulla.

Agrimarketin luottomerkit

Työkonepuolella tässä talossa luotetaan vahvasti Agrimarketin konemerkkeihin: Vepi -lietevaunu, Väderstad-äes, Juko-kylvölannoitin, Junkkari-tuorerehuvaunu, Patu-metsäperävaunu. – Quicke on paras etukuormain. Väderstad on muokkausteholtaan ylivoimainen äes, kun siihen tottuu, ei muita viitsi vedellä. Neljäs Jukokin on menossa, eikä merkki vaihtamalla parane. Tässä lähellä Kesälahdella valmistettava Patu on vahvaa tekoa, arvioi Veikko työkoneitaan.

Veikko kehuu Savonlinnan konemyyjä Jarmo Sahinjokea; mies on paitsi hyvä kauppamies, on myös luotettava ja pitää sovitut asiat. Kokonaisuutena maatalouskaupasta Veikko Sinkkonen arvioi, että Agrimarketilla on vahva ote. On toki hyvä, että alueella hintakilpailukin todella toimii.

 

Viimeksi katsomani tuotteet