Kolmen uuden John Deere ajosilppurin kertaluovutus Kuopiossa

Konekeskus Kuopio

Kevätpelloille pääsyä toiveikkaina odotellessa Hankkijan Kuopion Konekeskuksessa luovutettiin kerralla kolme uutta John Deere ajosilppuria, ja samalla uudet omistajat ja käyttäjät saivat päivän perehdytyksen uuteen sadonkorjuukoneeseensa. Kolmikosta kahdella ajosilppuri on ensimmäinen hankinta, yhdellä on jo kuuden vuoden kokemus omasta ajosilppurista. Itä-Suomen konemyyntipäällikkö Marko Vartiainen kiitti tilaisuuden alussa vielä kertaalleen uuden ajosilppurin hankkineita luottamuksesta Hankkijaa ja maailman suurinta maatalouskonevalmistajaa kohtaan. Lyhyiden kohteliaisuuksien jälkeen huoltopäällikkö Jaakko Johansson pääsi itse asiaan eli ajosilppureiden käyttöopastukseen. Tämän perehdyttämispäivän lisäksi hän kiertää korjuukauden alettua vielä jokaisella uuden John Deere ajosilppurin tilalla lisäopastuksen merkeissä ja seuranta jatkuu koko ensimmäisen käyttökauden. Jokainen käyttäjä voi korjuukauden aikana seurata konetietoja tietokoneella tai älypuhelimella. Kauden päätteeksi JD-Linkin kautta saatu konetieto käydään läpi jokaisen käyttäjäryhmän kanssa.

 
Uusien ajosilppureiden omistajat sekä Hankkijan vastuuhenkilöt
Kolmen uuden ajosilppurin tiimit vahvistettuina Hankkijan vastuuhenkilöillä, vasemmalla konemyyjä Tapio Huttunen ja konemyyntipäällikkö Marko Vartiainen sekä oikealla konemyyjä Jesse Jolkkonen ja huoltopäällikkö Jaakko Johansson.
Ajosilppureiden käyttöopastusta seurattiin tarkkaavaisesti
Huoltopäällikkö Jaakko Johanssonin käyttöopastusta seurattiin aiheellisesti tarkkaavaisena.

Merkki vaihtui

Savonlinnalaiset Sallinen & Nousiainen tiloilla on jo kuuden vuoden kokemus omasta kahden karjatilan yhteisestä ajosilppurista. ”Sama tekijäporukka on ollut koko ajan ja toimii hyvin”, toteaa Jukka Nousiainen tyytyväisenä. Ajosilppurin huollosta vastaavat oman porukan Esko ja Henry, joka toimii samalla ajosilppurin ykköskuljettajana. Isäntäväen mukaan uuden John Deere 8000-sarjan tarjoama tekniikka ja kohdalleen asettunut välirahapyyntö aiheuttivat sen, että Claas Jaguar vaihtui John Deeren 8100 malliksi varustettuna kolmimetrisellä noukkimella ja 710/70R42 - 620/70R30 rengastuksella. Lisävarusteita valittiin hyvin harkiten: Torven kääntöautomatikka kuljetus ja työasennon välillä sekä perävaunun täyttöautomatiikka, jossa kamerat ohjaavat optimaalisesti torven suuntausta perävaunulle. Käytetyillä silppureilla on myös hyvä kysyntä, joten vaihdokki korjaa satoa tänä kesänä uusilla niityillä.
Sallisen & Nousiaisen ajosilppuri korjaa tällä menolla rehua noin 800 naudan hyvinvoinnin eteen, korjattavan alan ollessa kertakierroksella noin 250 hehtaaria Kerimäen-Savonlinnan alueella. Tilojen välimatka on 42 km ja käytännössä peltolohkot ovat kahdeksan kilometrin sisällä talouskeskuksista.
Kaikkea ei ajeta silppurilla, vaan vuosittain Krone-yhdistelmäpaalaimella pyöräytetään osaksi omia ja osaksi muille urakoiden noin 2 000 säilörehupaalia ja noin 1 500 paalia kuivikkeita.

 
Ryhmä Sallinen & Nousiainen
Ryhmä Sallinen & Nousiainen vasemmalta: Joonas ja Jukka Nousiainen, Sakari Sallinen, Henry Heiskanen ja Esko Pykäläinen.

Kahdesta noukinvaunusta ajosilppuriin

Juankoskella Pekka ja Janne Sirviö sekä Mikko Toivanen päätyivät hankkimaan John Deeren 8300 ajosilppurin yhteiskäyttöön. Silppurilla on neljä osakasta, Sirviön nauta Oy, Mikko Toivanen, Janne Sirviö ja Pekka Sirviö. Sirviössä noukinvaunun vaihto oli ajankohtainen, joten pohdinnan tuloksena päädyttiin silppuriin. Aiemmin tilojen rehut korjattiin kahdella Kronen noukinvaunulla.
Sirviöiden pellot ovat monin paikoin rinnemaita, joten silppuri hankittiin nelivedolla ja suurimmalla mahdollisella rengastuksella 900/60R42 ja 710/60R30. Silppuriin valittiin myös perävaunun täyttöautomatiikka sekä Duraline kulutusosat.
Tilojen rehut varastoidaan laakasiiloihin. Neljän tilan nurmipinta-ala on yhteensä noin 350 hehtaaria. Pellot sijaitsevat pääasiassa alle 10 km säteellä tilakeskuksista, joten siirtokalustotarpeeksi arvioitiin 3-4 traktoria. Jatkossa myös pienimuotoinen urakointi tilojen ulkopuolella voi olla mahdollista. John Deere ajosilppurin huollosta vastaa osakkaiden lisäksi Toivalan Agrihuolto Pitkänen.

 
4-vetoisen John Deere silppurinsa äärellä Janne ja Pekka Sirviö sekä Mikko Toivanen (oik.)
4-vetoisen John Deere silppurinsa äärellä Janne ja Pekka Sirviö sekä Mikko Toivanen (oik.)

Pinta-alan kasvun myötä ajosilppuriin

”Pinta-alan kasvun myötä oli aika siirtyä yhden ikääntyneen noukinvaunun tekniikasta uudelle tasolle”, toteaa kiuruveteläinen Kari Herranen Mäenpään tilalta, joka hankki nyt John Deere 8300 silppurin 4 m noukkimella yhdessä naapuritilan Asko Kärkkäisen / Agrimaito kanssa. Tehtävänä on kolmen tilan säilörehukorjuu lähes 900 naudan tarpeisiin noin 450 hehtaarin alalta. Kaukaisin lohko sijaitsee 18 km päässä. Pidemmille matkoille tarvitaan ajosilppurin torven alle viiden traktorivaunun kapasiteettia ja lyhyemmille kolmen. Uuden ajosilppurin huollot tulee hoitamaan Agrihuolto Pitkänen Iisalmelta, traktoreita huoltaa myös Antin Konehuolto Maaningalta. Kaikki heinärehu korjataan silppurilla. Olkea kääritään lisäksi pyöröpaaleiksi noin 300 palleroa kaudessa.
Näiden kolmen uuden John Deeren lisäksi tänä kesänä uudella Jussi Peura ajosilppurilla ajavat ainakin Jouni Okkonen Sotkamossa ja Matintalo Agro Oy / Mikko Matintalo Vampulassa. Kolmen suurimman silppurimerkin maahantuojien arvion keskiarvon mukaan Suomessa on käytössä noin 175 ajosilppuria. Virallista kantatiedostoa ei ole.
Mainittakoon vielä, että kokoviljan ja maissin korjuuta varten Hankkijalla on kesällä 2017 esittelykäytössään yksi ajosilppurin suoraniittopää.

 

Mäenpään tilalta Kari (vas.) ja Karri Herranen sekä Agrimaidolta Ari Kukkonen John Deere 8300 tehosilppurinsa vierellä kun ensiniitolle oli vielä aikaa reilun kuukauden verran.

Viimeksi katsomani tuotteet