Vuokatin Nurmella käytössään yli 40 John Deereä!

Sotkamo

Aivan upealla paikalla sijaitseva Sotkamo on esimerkillisen vireä suomalainen maaseutukunta, joka antaa tasoitusta monelle muulle kunnalle sijaintinsa vuoksi. Matkailu, urheilu ja kaivostoiminta ovat Sotkamon kolme tunnetuinta kärkitekijää. Katinkulta Golf ja sen majoitusympäristö, joka käsittää noin 530 huoneistoa ja noin 3 000 vuodepaikkaa on vapaa-ajan kohteena ehdotonta kansallista kärkeä. Katinkulta Golfissa 18-reikäisiä kenttiä on yksi ja 9-reikäisiä kaksi.
Katinkulta ja Vuokatin Nurmi Oy ovat kuuluneet kiinteästi yhteen jo parikymmentä vuotta. Aimo Korhosen perustama yritys on ollut vuodesta 2015 osa kainuulaista Vumos-konsernia (vumos.fi), jonka liikevaihto oli 2016 noin 1,8 miljoonaa euroa. Vuokatin Nurmen vaativaa toimialaa ovat kiinteistöjen, puistojen, ulkoalueiden ja viheralueiden hoito ja viherrakentaminen. Yhtiö toimii Vumos Greenin lipun alla. Nykyisellään Vuokatin toimipisteessä henkilökuntaa on kesällä noin 40 ja talvella kuusi henkilöä.

 
Kenttämestari Sanna Polvinen ja asiakkuuspäällikkö Matti Jylhänlehto ohjeistavat John Deere 2500 kuljettajia.
Kenttämestari Sanna Polvinen ja asiakkuuspäällikkö Matti Jylhänlehto ohjeistavat John Deere 2500 kuljettajia lyhyellä kenttästopilla.
Sotkamossa 8.6. koivut vihertävät ja Vuokatin rinteillä innokas voi vaikka lasketella.
Kevät 2017 oli Sotkamossa noin kolme viikkoa totutusta myöhässä. Jutuntekohetkellä 8.6. koivut vihertävät ja Vuokatin rinteillä innokas voi vaikka lasketella.

Vaikuttava määrä John Deereä

Vihreät John Deere hoitokoneet ovat hallitseva näky kesät - talvet Katinkullan ulkoalueilla, joita on hoidettava noin 200 hehtaarin verran, josta golfkentän osuutta noin 94 hehtaaria. Merkillä on viime vuosituhannelle ulottuva historia Vuokatin Nurmella: ”Parikymmentä vuotta sitten opintomatkalla Hollannissa näin nurmikenttien hoitokoneina useita iäkkäitä, jopa 30 vuotta vanhoja John Deerejä mittarissaan valtavia tuntimääriä, jolloin ajattelin, että tuo merkki kestäisi varmasti meilläkin. Se on osoittautunut kyllä todeksi. Ne ovat lujia koneita”, sanoo Aimo Korhonen. Tähän kenttämestari Sanna Polvinen jatkaa: ”Golfkenttien hoitokoneiden käyttöominaisuudet miellyttävät, niitä on erittäin helppo käyttää. John Deeren kestävyys on hyvä. En voi toki sanoa, että muutkaan merkit ovat huonoja.”

Vuokatin Nurmen John Deere kalusto on todella mittava: 3 traktoria, 13 Gatoria, 7 viheriö/lyöntipaikkaleikkuria, 2 väyläleikkuria, 3 sauvaohjattavaa vaakatasoleikkuria, 2 vaakatasoleikkuria kerääjällä, 2 bunkkerikonetta, 2 semiraffikonetta jne. Vihreä väri ei lopu tähän merkkiin; Amazonen pintalevittimiä on käytössä kaksi. ”Etukuormain on jokaisen traktorin vakiovaruste, ilman sitä traktori ei ole joka paikan työkone,” perustelee Korhonen.

 
Jutuntekohetkellä Vuokatin Nurmen varikolla yhdellä silmäyksellä oli nähtävissä 10 John Deereä.
Jutuntekohetkellä Vuokatin Nurmen varikolla yhdellä silmäyksellä oli nähtävissä 10 John Deereä. Suurin osa kalustosta oli työtehtävissä Katinkullan alueella.

Konekortti jokaisesta koneesta

Jokaisesta John Deerestä Vuokatin Nurmella ylläpidetään sähköistä huoltokorttia, johon merkitään kaikki koneelle tehdyt huollot ja muut toimenpiteet. Näin suuren konekannan huollot edellyttävät merkittävää paneutumista. Katinkullan kentän lähistöllä Vuokatin Nurmella (vumosgreen.fi) on oma varikko ja huoltohalli, missä golfkoneiden jatkuva työkunto ylläpidetään Haverisen Matin toimesta. Vaativammat tehtävät ja takuuaikaiset toimet ovat hoituneet todella kiitettävästi kajaanilaisen Traktorihuolto Jouni Oulujärven toimesta. Myös Hankkija Kajaanin varaosamyyjä Jussi Holappa saa kiitosta asiantuntevasta ja hyvästä palvelusta.

 
JD 2500 leikkureita on käytössä seitsemän konetta.
John Deere 2500 viheriöleikkureita on käytössä seitsemän.

Millin tarkasti golfkentillä

”Tänä vuonna ei ollut täällä kevättä lainkaan, vaan vuodenaika vaihtui talvesta suoraan kesään. Kenttämme talvehtivat todella hyvin. Syksyllä ruiskutukset ja tapitukset (putkitukset) onnistuivat myös ajallisesti,” toteaa kenttämestari Sanna Polvinen, joka on työskennellyt liki 20 vuotta Vuokatin Nurmella Katinkullassa.

Golfkenttien kunnollinen hoito on tarkkaa tekemistä. Viheriöt leikataan kesä-elokuussa joka päivä, syksystä riippuen mahdollisesti pidempäänkin. Muut kentän alat leikataan pääsääntöisesti kolme kertaa viikossa ja raffit (pitkäheinäisempi alue, karheikko) viikoittain. Vaakatasoleikkurit leikkaavat aamupäivisin golfkenttiä ja siirtyvät sitten Katinkullan lomaosakkeiden pihojen parturointiin.

Liki puolensataa John Deereä yhden yrityksen konearsenaalissa on paitsi Suomen ennätys niin ensisijaisesti luottamus merkin ominaisuuksiin ja laatuun. Näin tohtinee sanoa.

Leikkuukorkeudet Katinkulta Golfilla:

  • Viheriöt 3 – 8 mm
  • Lyöntipaikat / esiviheriöt 8 – 12 mm
  • Väylät 14 – 16 mm
  • Semiraffit 20 mm
  • Raffit 25 – 50 mm

Vuokatin Nurmen John Deere kalusto:

  • 13 Gator-lava-ajoneuvoa
  • Seitsemän 2500-viheriöleikkuria
  • Kolme sauvaohjattavaa Z997R-leikkuria
  • Kaksi 1445-vaakatasoleikkuria
  • Kaksi 1200-bunkkerikonetta
  • Kaksi 2653-karheikkoleikkuria
  • Kaksi 6430-traktoria
  • 4720-traktori
Talvella Vuokatin Nurmen traktoreilla riittää lumentorjuntaa runsaslumisella Katinkullan alueella.
Talvella Vuokatin Nurmen traktoreilla riittää lumentorjuntaa runsaslumisella Katinkullan alueella. Ala-Talkkari linkoaa lumen maisemaan ja siipilumikauhoilla siirrellään lunta mm. parkkipaikoilla.

Viimeksi katsomani tuotteet