Syyskukat kaupasta ja somisteet mättäältä

Syksy säihkyy kukissa. Calluna säilyy kauniina myös talven ajan.
Syksy säihkyy kukissa. Calluna säilyy kauniina myös talven ajan.

Nyt kannattaa kipaista kotiin myymälän ja metsän kautta. Myymälästä löytyvät värikkäät callunat ja kanervat, sammalmättäältä puolestaan ihana vihreä matto kukkijoiden juurelle. Istutustöiden jälkeen talvikin saa tulla. Asetelmista riittää iloa pitkälle ensi vuoteen.

Calluna kestää talvikelejä karisematta, eikä sen värikään haalistu ennen aikojaan. Tarjolla on tuttujen punaisten ja valkoisten kukkijoiden lisäksi ruukkuja, joissa on kaksi tai jopa neljä väriä samassa astiassa. Väriyhdistelmät ovat kuitenkin melko hillittyjä. Toista ovat värjätyt, äsäkän siniset, oranssit tai kellertävät callunat, joilla rohkeinkin istuttaja pääsee toteuttamaan näkemyksiään.

Kasvin ei aina tarvitse koreilla väreillään. Skyline-calluna on vihreä, mutta jo yksinäänkin istutettuna se saa hymyn huulille. Yhtä hyvin tuo kapeanhuiskea ilmestys sopii asetelmiin muiden seuraan.

Kanervat ja kaalit ostoskassiin

Sammal nostaa kukkivat hyvin esille. Aina ei tarvita edes kukkia, vaan mullan pinnan voi verhota kokonaan sammaleella.
Sammal nostaa kukkivat hyvin esille. Aina ei tarvita edes kukkia, vaan mullan pinnan voi verhota kokonaan sammaleella.

Muita varmoja talven koristajia ovat perinteiset kellokanervat, korallimaiset hopealangat ja erilaiset havukasvit. Niitä voi istuttaa jopa samaan ruukkuun: kanervan tuomaan väriä, havun vehreyttä ja kenties korkeuttakin sekä hopeisen lisukkeen täydentämään kokonaisuutta.

Myymälöistä löytyy yhä myös marjakanervaa, murattia ja koristekaalia. Niistäkin voi nauttia pitkään, kenties läpi talven, ainakin leutona talvena Etelä-Suomessa. Muratti laskeutuu kauniisti ruukun reunalta tai verhoaa multaa siinä missä marjakanerva komeilee runsaine marjoineen. Värikäs kaalikin uhmaa pikkupakkasia. Se näyttää selviävän kovistakin pakkaslukemista, mutta sulaessaan alkaa menettää muotoaan.

Sammalta, jäkäläoksia ja kääpiä koristeeksi

Hauska Skyline-calluna toivottaa portin pielessä tervetulleeksi.
Hauska Skyline-calluna toivottaa portin pielessä tervetulleeksi.

Kukkaostosten jälkeen suunnataan sammalmättäälle. Luonnosta löytyy vihreän maton lisäksi muutakin mielenkiintoista somistetta: jäkäläisiä oksia, uurteisia kääpiä, puolukan varpuja marjoineen ja riidenlieon pitkiä varsia, joita voi vaikka niputtaa rautalangalla yhteen ja muotoilla niistä lennokkaita kaarroksia. Täytyy kuitenkin muistaa, että muun muassa sammaleen ja varpujen keräämiseen tulee olla maanomistajan lupa.

Kotona etsitään talvenkestävät piharuukut esille tai vuorataan muovilla puulaatikkoja ja koreja. Astiat salaojitetaan lekasorakerroksella ja täytetään tuoreella mullalla. Kasvit irrotetaan muoviruukuistaan, istutetaan ja kastellaan. Niitä ei tarvitse lannoittaa.


Istutukset viimeistellään piilottamalla multa vehreään sammaleeseen ja ryhmittelemällä muita somisteita kukkivien joukkoon. Muun muassa kävyt ja varvut saa työnnettyä tukevasti kiinni asetelmaan, kun niiden ympärille kiepauttaa rautalankaa. Koristelussa kannattaa silti olla maltillinen. Vaikka esimerkiksi oksat tuovat liikettä ja kerroksellisuutta, niin joka suuntaan harittavina ne vaikuttavat levottomilta.
Asetelman hoidoksi riittää, kun sitä kastelee pakkasten tuloon saakka. Kasvit eivät kuitenkaan kuluta vettä niin kuin kesähelteillä, joten on varottava näännyttämästä niitä märkään multaan. Hoidetaan siis vähemmän, mutta nautitaan enemmän.

Marjakanerva on syyssateilta suojassa vanhassa kynttilälyhdyssä.
Marjakanerva on syyssateilta suojassa vanhassa kynttilälyhdyssä.

Teksti ja kuvat: Sari Toikkanen

Viimeksi katsomani tuotteet