Testasimme valikoimamme kissanhiekat


Testasimme Hankkijan valikoimissa olevia kissanhiekkoja kahden kuukauden ajan. Testaajina toimivat kaksi maatiaiskissaa, jotka ulkoilevat suurimman osa päivästä, mutta halutessaan pääsevät sisälle esimerkiksi hiekkalaatikolle. Kissat myös yöpyvät sisällä. Testissä oli käytössä kissanvessat Minka ja Furba. Kissoilla oli koko testin ajan vapaus valita kahden erilaisen vessan ja kahden erilaisen hiekan väliltä. Testissä oli kuusi erilaista Sanicatin kissanhiekkaa.

Kissanvessat olivat keskenään hyvin erilaiset. Minka-kissanvessa muistuttaa kissankuljetuskoppaa. Minkassa on läpikuultava heiluriovi, josta pääsee helposti kulkemaan molemmista suunnista. Testikissoille luukusta kulkeminen tuotti testin alussa haasteita ja kissoille piti näyttää, miten luukusta kuljetaan. Minkassa hajut pysyvät hyvin laatikon sisässä. Kissanvessan kansiosa irtoaa näppärästi sivuista, mikä helpottaa laatikon siivoamista. Furba muistuttaa ulkoisesti enemmän perinteistä kissanvessaa. Furban laatikko on muotoiltu etuosastaan hieman takaosaa kapeammaksi, muoto muistuttaa kananmunaa. Testikissat toistuvasti menivät sekä poistuivat Furba-kissanvessasta juurikin tästä kapeasta etuosasta. Furban kansi on muotoiltu sisällepäin reunaksi, joka estää hiekan lentämistä laatikosta ulos. Furba eroaa tavallisesta kissanvessasta sen siivilärakenteella. Furbassa on kaksi laatikkoa ja siivilä, jonka avulla siivoaminen sujuu nopeasti. Furba-kissanvessan valmistaja neuvoo videossaan, että siivilä pitäisi pitää päällimmäisenä laatikoiden päällä ja nostaa vain siivilä ylös siivotessa. Testissä huomasimme paremmaksi ja nopeammaksi vaihtoehdoksi laittaa päällimmäiseksi laatikon ja siivotessa kaataa hiekka siivilän läpi. Tällöin muun muassa hiekkapaakut eivät kiinnity siivilään.

Sanicat Ultra – Hankkijan suosituin kissanhiekka Yksi Hankkijan myydyimmistä kissanhiekoista. Sanicatin mukaan voimakkaasti paakkuuntuva, lähes pölyämätön, tuoksuton ja tuoksuja sitova hienojakoinen betoniitti.

Testitulos: Hyvin perinteinen kissanhiekka, kissat pitivät ja valitsivat usein tämän vaihtoehdon laatikosta riippumatta. Hyvä hajujen sitovuus ja miellyttävä lähes hajuton tuoksu. Helposti siivottavissa. Toimiva hiekka. Paperisesta pakkauksesta plussaa, helppo kierrättää tai vaikka polttaa takassa. Erinomainen hinta/laatu-suhde.

Sanicat Sani&Clean – Testikäyttäjän suosikki Ultrahygieeninen kissanhiekka, josta valmistaja lupailee, ettei hiekka kulkeudu kissantassuista laatikosta.

Testitulos: Pahvinen laatikkopakkaus on helppo käsitellä ja siisti säilyttää. Laatikon ensimmäisen kerran avatessa voi yllättyä voimakkaasta laventelin tuoksusta, joka kyllä laimenee huoneilmassa. Laventeli pitää huoneilman raikkaana sillä tämä hiekka sitoo erityisen hyvin hajuja. Vaalea värikin miellytti testaaja eikä kissojen hiekankäytössäkään ollut moitittavaa. Sani&Clean paakkuuntui todella hyvin, irtoaa erittäin hyvin kissanvessan pohjalta.

Sanicat Wyoming Sanicatin kissanhiekkatuotesarja Selection Clumping American koostuu rakeisesta Wyomingin bentoniitista, joka on puhtain ja laadukkain luonnollinen natriumbentoniitti.

Testitulos: Tällä hiekalla on erinomainen paakkuuntumiskyky, jonka ansiosta siivoaminen on erittäin helppoa. Hiekassa mieto talkin tuoksu ja hienojakoinen raekoko.

Sanicat Clumping – Luonnollinen hiekka Sanicatin luonnollinen kissanhiekka vaihtoehto, jonka ison raekoon takia hiekka ei kulkeudu kissanvessasta.

Testitulos: Valmistaja lupailee tuoksutonta, mikä täyttyy tämän hiekan kohdalla erittäin hyvin. Hiekassa ei ole minkäänlaista tuoksua ja se sitoo hyvin hajuja erinomaisen paakkuuntumisensa ansiosta. Iso raekoko vaatii hieman enemmän ravistelua siivouksessa, mutta erinomainen edullisen hintaluokan hiekka. Paperisesta pakkauksesta plussaa. Lisäksi testikissat tuntuivat pitävän tästä luonnollisesta vaihtoehdosta.

Sanicat Mediterranea – Taloudellinen vaihtoehto Sanicat lupailee premium-luokan hiekan olevan erittäin voimakkaasti paakkuuntuvaa, luonnon Mediterranea bentoniitista valmistettu kissanhiekka, jolla on erinomaiset paakkuuntumisominaisuudet ja imukyky, se auttaa pitämään kissanhiekan puhtaana hieman pidempään. Sen hienorakeinen koostumus on hellävarainen kissan käpälille.

Testitulos: Mediterranea on erittäin hienojakoinen, hieman siivotessa pölisevä. Hienojakoinen hiekka tuntuu olevan kissojen mieleen ja tassuille hellävarainen. Siivous sujuu helposti hienojakoisen hiekan ansiosta. Erinomainen kissanhiekkavaihtoehto hajuttomuutensa ja helppohoitoisuutensa ansiosta. Riittoisan hiekan ja ison pakkauskoon ansiosta hiekkaa kuluu hyvin vähän.

Sanicat Clumping Wood – Vihreä valinta Ekologinen, puupohjainen ja paakkuuntuva kissanhiekka.

Testitulos: Tämä tuote yllätti todella positiivisesti testikäyttäjän, jolla on puupelleteistä huonoa kokemusta. Tämä puupohjainen kissanhiekka on rakenteeltaan pientä puulastua eikä puupellettiä. Puulastun imukyky ja hajun sitovuus on hyvä. Lisäksi tuote on erittäin kevyt, joten sen käsittely on helppoa. Ekologinen valinta niin kissanhiekan että pakkauksen osalta.