Triotrac helpottaa työtä

Aki Autio Triotrac

Triotrac helpottaa työtä ja alentaa polttoainekustannuksia

Lappeenrannan Ylämaalla noin 200 lypsylehmän maitotilaa pyörittävä
Aki Autio on kehittänyt voimakkaasti maatilaansa. Kolmessa osassa vuodesta 2014 alkaen rakennetussa lypsykarjanavetassa on 220 parsipaikkaa.
Ympäristölupa sallii parsipaikkojen määrän nostamisen 300 paikkaan, ja suunnitelmat
navetan päätyseinän siirtämiselle ovat jo isännän päässä. Peltoa on omassa viljelyksessä reilut 200 hehtaaria ja yhteistyösopimusten kautta satoa tulee tilalle vielä 150 hehtaarin alalta.
– Isännäksi tulin vuonna 2012 ja pihatossa
oli 20 lehmää, kun aloitin investoinnit, Aki Autio kertoo.
– Kieltämättä vauhti on ollut kova,
mutta minulla on tietty visio, missä kokoluokassa
maatalouden pitäisi olla.

SEOSREHUUN ISON NAVETAN MYÖTÄ

Aki Autio ruokkii sekä lypsylehmät että nuorkarjan seosrehulla. Seosrehuruokintaan
siirryttiin heti uuden navetan valmistumisen jälkeen.
– Ensimmäinen vaunu oli hinattava vaakaruuvivaunu. Se oli oikeastaan ainoa,
joka silloisella aikataululla saatiin käyttöön. Rakentamisen kanssa oli niin kiirettä, ettei kukaan muistanut, että seosrehuvaunukin piti hommata, Aki Autio nauraa.
20-kuutioisen vaunu tilavuus riitti juuri ja juuri kahden robotin karjalle, mutta kun
navetan laajentamisen jälkeen karjan pääluku kasvoi, alkoi vaunu tuntua pieneltä.
Kun vaunun vaihto tuli ajankohtaiseksi, pohti Autio asiaa monelta kantilta. Hinattavaa
vaunua täytettiin talviaikaan etukuormaintraktorilla toisen traktorin ollessa seosrehuvaunun edessä. Autio harjoittaa myös koneurakointia kesäaikaan Kaakon
Koneasema Oy:n nimissä ja tuolloin traktorit ovat kiinni urakointityössä.
– Kesällä meillä olikin vuokralla pyöräkuormaaja, jolla apevaunu lastattiin, Autio
sanoo. Ajettavan seosrehuvaunun hankinta alkoi tuntua realistiselta, varsinkin, kun siihen oli saatavissa mukava investointiavustus.
– Käytännössä tämän saa kuoletettua
pienemmällä kustannuksella kuin traktorin, vaunun, kuormaimen ja leikkurin.

 

Triolietissa ei ole monista muista
merkeistä poiketen perinteistä täyttöjyrsintä, vaan säilörehu leikataan järeällä rehuleikkurilla. Terän takana oleva rulla heittää rehun leveälle mattokuljettimelle, joka siirtää niin karkea- kuin väkirehutkin tasaisesti säiliöön. Hydraulisesti jatkettava puomi yltää 6 metrin korkeuteen.

TEKNIIKKA JA JÄLKIMARKKINOINTI RATKAISIVAT

Aki Autio kertoo tutustuneensa hankintapäätöstä pohdittaessa yhdeksään ajettavaan
vaunuun, joista kahdeksan hän näki käytännön töissä.
Monia vaunuja käytiin katsomassa ulkomailla, sillä kaikkia kiinnostavia
merkkejä ja malleja ei edes ole Suomessa myynnissä. Triolietiin valinta kohdistui osin merkin toimivan jälkimarkkinoinnin takia. Huollot ja varaosatoimitukset hoituvat kätevästi Hankkijan kautta. Painavin syy hollantilaismerkin
valintaan oli kuitenkin puhtaasti tekninen. – Triolietin täytössä käytetään leikkuria,
kun kaikissa muissa vaunuissa täyttö tapahtuu jyrsimellä, joka rikkoo rehun
rakennetta ja hienontaa rehua liikaa, Autio sanoo. Aution Triotrac on ensimmäinen uutta mallia oleva ajettava Triolietin vaunu Suomessa. Vaunu on 24 kuution säiliötilavuudeltaan suurin Triotracin malleista. Sekoitusruuveja
on kaksi. Työskentelymukavuus on nykyaikaisessa ilmastointi- ja lämmityslaitteella
varustetussa työkoneessa varsin korkeaa tasoa.
– Onhan tämä ajettava aivan erilainen
käytettävä kuin hinattava vaunu, Autio sanoo.

 
Vaunun hallinta on selkeää tukevan vipuohjaimen ja kahden näytön kautta.
Vaunun hallinta on selkeää tukevan vipuohjaimen ja kahden näytön kautta.
Laakavarastossa olevat väkirehut on helppo ottaa seokseen mattokuljettimella.
Laakavarastossa olevat väkirehut on helppo ottaa seokseen mattokuljettimella.
 

ISOT SÄÄSTÖT KANNUSTIVAT HANKINTAAN

Ajettavan seosrehuvaunun korkeaksi mielletty hankintahinta arveluttaa monia. Investointikustannuksen vastapuolelle on kuitenkin laskettava vaunun tuomat edut.
Aki Autio kertoo mittailleensa jo hinattavan vaunun käytössä ollessa traktoreiden
käyttötunteja ja polttoaineen kulutusta. Sekä kuormauskoneeseen että vaunua pyörittävään traktoriin kertyi kumpaankin noin tuhat tuntia vuodessa.
– Triotracin mittariin tulee päivässä kaksi ja puoli tuntia. Aiemmin polttoainetta
kului kahdessa traktorissa kummassakin 15 litraa tunnissa ja
Triotrac kuluttaa 15 ja puoli litraa tunnissa. Kulutus on siis puolittunut,
Aki Autio ynnää.
– Säästö polttoainekulussa on vuositasolla noin 18 000 euroa. Lisäksi maksoin
pyöräkuormaajan vuokraa 20 euroa tunnilta yhdeksän kuukauden ajan vuodessa.
Ajettavalla vaunulla ruokinnan voi myös tehdä täsmällisemmin.
– Tein hinattavalla vaunulla kaksi erilaista satsia apetta. Triotracilla teen viittä
eri satsia päivässä, kun silppuan tällä myös kuivikeoljet kuivitettaviin karsinoihin,
joita on noin 300 neliömetriä. Satsin tekeminen on tällä niin helppoa ja ruokinta on täsmällisempääkin. Autio kertookin, että Triotracin hankinta näkyi heti maitotuotoksessa.
– Kyllä se päivätuotoksessa näki heti. Keskituotos on nyt noin 11 000 kiloa ja
kyllä se vielä siitä nousee, sillä karjassa on paljon ensikoita.

 
Päivittäiset huoltotoimet rajoittuvat leikkurin
Päivittäiset huoltotoimet rajoittuvat leikkurin terän rasvaukseen.

Teksti: Matti Turtiainen