Tieto auttaa arjessa

Vaakapääte sisältää Wifi-verkon, jonka avulla tiedot siirtyvät yhteen tai useampaan etänäyttöön. Kätevä käyttöliittymä mahdollistaa ruokinnan tarkennukset vaikka traktorin hytistä.

Hankkija on tuonut Suomen markkinoille Cowconnect-seosruokinnan hallintajärjestelmän, jonka avulla voidaan yhdistää ruokintatieto ja tuotantotulokset keskenään.

Cowconnectin musta laatikko kiinnitetään seosrehuvaunun kylkeen, jonka jälkeen kännykän ruudulta tai tabletilta ohjataan seoksen tekoa. Kun kattavat alkutiedot on syötetty, pitää systeemi huolta esimerkiksi varastokirjanpidosta, reseptin toteuttamisen oikeellisuudesta ja eläinten ryhmittelystä. Se seuraa lehmien päivätuotosta ja vertaa sitä syötyihin kuiva-ainekiloihin. Myös maidon pitoisuustiedot saadaan osaksi kerättävää dataa. Laitteesta saadaan taulukoita, mm. siitä miten tuotos kehittyy, mikä on rehuhyötysuhde tai ostorehukustannus suhteessa maitotuloon. Tieto on reaaliaikaista, mutta historian tarkastelu onnistuu yhtä lailla.

Säästää kustannuksia ja opettaa käyttäjäänsä

Kesän pitkä sateeton jakso on kuivattanut säilörehun rintamuksen laakasiilossa ja säilörehu onkin kuivempaa kuin analyysi näytti. Tällöin voidaan tehdä kuiva-ainekorjaus, joka vaikuttaa koko reseptiin ja suhteet säilyvät samana. Vastaavasti syksyn sateisen jakson aikana muutos voidaan tehdä toiseen suuntaan. Jos jäännösrehun määrä ruokintapöydällä kasvaa tai pöytä on nuoltu puhtaaksi, on syytä miettiä, miten tilanne saadaan optimoitua. Seoksen määrää voidaan pienentää tai kasvattaa niin, että seossuhde ei muutu. Erilaisten tarkennusten avulla voidaan välttää yli- tai aliruokintaa, säätää euroja ja samalla ottaa paremmin huomioon ympäristönäkökulma. Kertyneen ruokinta- ja tuotosdatan analysointi on mitä parhaita tilan johtamista ja mahdollisiin epäkohtiin puuttuminen jättää euroja viivan alle. Uusi teknologia voi myös paljastaa toimintatapoja seoksen teon tai jaon käytännöissä, joita korjaamalla päästään parempaan lopputulemaan.

Etätuki ruokintaan

Hankkijan ruokinta-asiantuntija voi nähdä ruokinta- ja tuotostiedot omalta koneeltaan. Mikä onkaan parempaa palvelua kuin yhdessä tilan väen kanssa analysoida ruokintasuunnitelman toimivuutta oikean tiedon perusteella.

Cowconnect - seosruokinnan hallintajärjestelmä

  • Laitteisto on helposti liitettävissä sekä uusiin että käytettyihin seosrehuvaunuihin
  • Helppokäyttöinen suomenkielinen käyttöliittymä
  • Järjestelmä on jatkuvasti yhteydessä Cowconnect-tietokantaan
  • Järjestelmä yhdistää tuotostiedot ja ruokintatiedot aidosti keskenään
  • Hankkijan rehuasiakkaat saavat käyttöönsä seosruokinnan osaamisen ja tuen

Katso video

 

Teksti: Marko Dahl