Palkokasvien jalostusta Nordic Seedillä

palkokasvi

Euroopan pohjoisempiin osiin soveltuvien palkokasvien: herneen, härkäpavun ja lupiinin, jalostus on 2000-luvulla ollut harvojen jalostusyhtiöiden käsissä. DLA-ryhmittymän omistama Nordic Seed on viimeisen vuosikymmenen aikana laajentanut jalostustaan ja ottanut herneen ja härkäpavun jalostusohjelmiinsa.

Herneen jalostus aloitettiin vuonna 2011 ja härkäpavun 2016, kertoo palkokasvien jalostusohjelmasta vastaava Jens Christian Nørgaard Knudsen. Nordic Seedin palkokasvien jalostusohjelmat on kohdennettu pohjoisiin oloihin eli siihen markkinaan, missä DLA-ryhmittymä toimii. – Päämarkkina-alueet ovat Saksan pohjoisosa, Tanska, Skandinavia ja Baltia, Knudsen toteaa.

Herne ja härkäpapu ovat jalostuksen näkökulmasta hyvin erilaisia lajeja. Knudsenin mukaan hernelajikkeet soveltuvat laajemmalle maantieteelliselle alueelle ja kasvuoloihin, kun taas härkäpapu mukautuu selkeästi rajallisemmin. Satoisuuden rinnalla kummallakin lajilla riittävä aikaisuus on keskeinen jalostustavoite. Suomen oloissa kasvuaika on vielä kriittisempi tekijä kuin Baltiassa tai Saksan pohjoisosissa.

Aikaisuudesta on etua viljelyvarmuuden lisäksi edullisempina sadon käsittely- ja kuivauskustannuksina. Viljelyominaisuuksista myös varren lujuuteen kiinnitetään jalostuksessa erityistä huomiota. Resistenssijalostus on merkittävä osa palkokasvien jalostusohjelmaa. Härkäpavulla keskeisimpinä tavoitteina on vähentää suklaalaikkua, ruostetauteja ja homeita. Herneellä härmälle ja lehtilaikkutaudeille arat jalostuslinjat karsitaan pois jo varhaisimmista jalostusvaiheista.

Laatuun panostetaan

Nordic Seedin palkokasvien jalostusohjelmissa laatuominaisuudet ovat keskiössä. Rehukäytön lisäksi palkokasvit ovat merkittävä proteiinilähde elintarvikekäytössä, ja laatuominaisuuksille kuten siemenen värille ja keitto-ominaisuuksille on asetettu tiukat raja-arvot. – Rehukäytössä härkäpavulla tavoitellaan alhaista visiini- ja konvisiinipitoisuutta, mikä mahdollistaa härkäpavun käytön siipikarjan ja emakoiden rehuissa, Knudsen mainitsee.

Ensimmäinen Nordic Seedin jalostama vihreäsiemeninen herne, Greenway, tuodaan Suomen markkinoille syksyllä 2020. Greenway on huippusatoisa lajike, joka on virallisissa lajikekokeissa tuottanut selvästi muita lajikkeita korkeamman valkuaissadon. Härkäpavun jalostusohjelma on vielä varsin nuori, ja ensimmäisiä Nordic Seedin jalostamia härkäpapuja joudutaan vielä tovi odottamaan.

 

Jens Christian Nørgaard Knudsen

  • Fil tri, kasvipatologia ja kasvinjalostus
  • Kasvinjalostaja, herne ja härkäpapu. Nordic Seed 2016–. Sitä ennen 1986–2006 palkokasvien jalostaja Toft Plant Breeding:llä ja 2007–2015 neuvontajärjestössä Tanskassa.
  • Harrastukset: ulkoilu, metsästys, kalastus ja metsänhoito