Keskitalot hurahtivat Progres®:iin

 

MTY Keskitaloilla Pyhäjoella on sekä lypsylehmiä että maitorotuisten vasikoiden kasvattamo. Maatalousyhtymässä työnjako on selkeä, kun poika Jarmo vaimonsa Mariannen kanssa vastaa lehmistä ja vanhemmat Jari ja Tarja kasvatuspuolesta. Vanhemmat ovat aloittaneet tilanpidon vuonna 1995 ja yhden robotin navetta on valmistunut vuonna 2009. Maatalousyhtymä muodostettiin viisi vuotta myöhemmin, jonka jälkeen vanhasta parsinavetasta remontoitiin vasikoille juottamo ja rakennettiin teinivasikoille oma halli. Puolitoista vuotta sitten hankittiin toinen lypsyrobotti vanhan rinnalle. Keskitalot ovat kehittäneet tilaansa selkein askelin ja työ jatkuu edelleen uusien rakennushankkeiden muodossa.

 
Jarmo Keskitalo vastaa tilan lypsylehmäpuolesta vaimonsa Mariannen kanssa.

Juomarehulla parannuksia suolistoterveyteen

Välitysvasikat tulevat Keskitalojen juottamoon noin kahden viikon ikäisinä. Yhteensä juottamoon mahtuu 70 vasikkaa kerrallaan. Vasikoita juotetaan 50 vuorokautta niiden saapumisesta, ja enimmillään ne saavat juottoautomaatista 11 litraa Primo Powermixia vuorokaudessa. Juomarehu on toiminut Keskitalojen mukaan hyvin. Suolistoterveys on parantunut varsinkin, kun juomarehussa on keväästä asti ollut mukana patentoitu Progres®-rehuaine. Tutkimuksissa sen on todettu parantavan vasikoiden suolistoterveyttä ja siten tukevan vasikoiden kasvua.

-Paremmin vatsat toimivat entiseen verrattuna, Jarmo kertoo tilan kokemuksista Primo Powermixista. Nykyisen juomarehun myötä vasikoilla ei ole juottokauden alussa enää niin voimakasta ripulia kuin ennen. Juomarehun lisäksi vasikat saavat Primo Starter -alkukasvatusrehua ja nuorten seosta vapaasti.

Juottovasikat ovat parsinavetasta remontoidussa juottamossa, jossa on ulkoilumahdollisuus.

Lihanaudoista hiehot loppukasvatetaan tilalla

Vieroituksen jälkeen vasikat jaotellaan sukupuolen mukaan 180-paikkaiseen teinipihattoon. Sonnit lähtevät puolen vuoden iässä muualle loppukasvatettaviksi, mutta hiehot kasvatetaan tilalla teurasikään. Teuraaksi ne menevät noin 13-14 kuukauden ikäisinä. Keskitaloilla lihanautojen ruokinta perustuu seosruokintaan koko kasvatuskauden ajan. Kasvavien nautojen seos koostuu säilörehusta, murskeviljasta, rypsistä ja kivennäisistä. Murskevilja on sekoitus ohrasta, kaurasta ja vehnästä. Sonnien päiväkasvu puolen vuoden kasvatusaikana on 1050 g/pv. Hiehojen nettopäiväkasvu välityksestä alkaen on 603 g/pv ja teuraspaino 253,6 kg. Hiehojen lihakkuusluokat ovat olleet keskimäärin R-luokassa.

Lypsävien tuotos nousukiidossa

Keskitalojen navetassa on reilu 80 lypsyssä olevaa lehmää kahdelle lypsyrobotille. Jarmon mukaan reilu kapasiteetti tuo joustavuutta ja vähentää kikkailua robotilla. Kierrot pysyvät reilusti yli kolmen, kun kapasiteettia ei vedetä täyteen. Viime aikoina tuotoskehitys on Keskitaloilla ollut huimaa. Nykyinen hieman vajaan 10900 EKM kg keskituotos kipuaa vauhdilla ylöspäin päivämaitojen kohottua jopa 38 kg/lehmä lukemiin.

Lehmät saavat robotilta Auto-Krossi III -täysrehua, vahvaa Acetona Energy Plus -liuosta ja kivennäisiä. Jarmo on tyytyväinen energialiuokseen maittavuuteen ja pieneen käyttömäärään, sillä lehmät syövät annoksensa mielellään kokonaan. Lehmien seos jaetaan mattoruokkijalla ja siinä on säilörehun ohella rypsiä ja viljaa. Säilörehuseoksessa on timoteita, nurmi- ja ruokonataa, sekä joillakin lohkoilla myös apilaa. Urakoitsija hoitaa säilörehun korjuun läpiajettaviin siiloihin. Jarmo pitää tärkeänä säilörehun tasalaatuisuutta ja siksi läpiajettavassa siilossa pyritään tasaiseen koostumukseen niin, että koko matkalta on joka säilörehuerää mukana.

Progres kokeilussa myös umpilehmille

Progresin mahdollisuudet muidenkin kuin vasikoiden ruokinnassa kiinnostavat Keskitaloja. Keväällä kokeiltiin sen lisäämistä umpilehmien ruokintaan ja ensituntumalta kokeilu vaikutti onnistuneelta. Jarmon mukaan Progres-lisää saaneiden lehmien vasikat tuntuivat olevan paremman näköisiä syntyessään. Vastasyntyneiden vasikoiden elinvoiman parantuminen saa vain pohtimaan, mitä huikeita vaikutuksia Progresista on vielä eri lajeilla ja eri ikäisillä eläimillä löytymättä!