Tervehdys Hankkijan siemenperunatoimittajalilta

Hankkija toimii siemenperunan välittäjänä yhteistyössä HZPC Kantaperunan, Suomen Siemenperunakeskuksen, Maa-Aitan ja Mylly-mäen Perunan kanssa. Lue alta, miten yhteistyö-kumppanimme selviytyivät kevään haasteista ja millä mielellä perunataloissa tähdätään pian alkavaan uuteen siemenperunakauteen.

 

HZPC Kantaperuna, tuotantopäällikkö Mika Paassilta:

- Viime viljelykausi oli hyvin kuiva ja pakkaset iskivät kesken kasvun, mutta perunaa saatiin silti lopulta varas-toihin pelättyä enemmän. Kotimaan myynti kävi hyvin. Muutamat uudet lajikkeemme ovat lähteneet toimimaan ruokaperunapuolella ja kuorinnassa hyvin, mikä on näkynyt pitkään toivottuina kotimaan myynnin ja mark-kinaosuuden kasvuna. Samaan aikaan Venäjän-toimi-tukset ovat vähentyneet melko nopeasti naapurimme omavaraistuessa siemenperunan suhteen. Kevät ja toimituskausi olivat totta kai koronaviruksen sävyt-tämä. Pakkaamoilla onnistuttiin onneksi pysyttelemään terveinä, eikä toimituksissa tullut viivästyksiä eikä muita ongelmia, vaan kaikki sujui oikeastaan erinomai-sesti.

 

Suomen Siemenperunakeskus, toimitusjohtaja Paula Ilola:

- Satokausi 2019 oli jälleen kerran erikoinen. 4.8 alka-neet pakkaset yllättivät ja pysäyttivät silloin osan lajik-keiden kasvun tuhoamalla varsistot. Tämä vaikutti lähinnä siten, että myöhäisten lajikkeiden sato jäi pienehköksi, tärkit mataliksi ja peruna keskenkasvui-seksi. Nostokausi oli kuitenkin suosiollinen ja sato saatiin korjattua suotuisissa olosuhteissa.
Siemenlajittelut aloitettiin normaalisti ja hienoinen yllätys oli, että mukuloissa näkyi rupea enemmän kun mitä oli syksyn analyyseissä arvioitu. Tämä toki hieman hidasti lajitteluja, mutta merkittävää hidastumista ei ollut havaittavissa.

- Suuren muutoksen toimintaan aiheutti koronavirus. Keskusvarastollemme tuli tiukat pelisäännöt vierailuista ja varsinkin autokuskien liikkumisesta alueella. Kaikki muu työväki lajittelijoita ja tavarantoimittajia lukuunot-tamatta siirtyi etätyöhön. Kaikesta kuitenkin selvittiin ilman ongelmia ja tavarat saatiin toimitettua asiakkaille ennätysaikaisin.
- Ikuisuushaaste on saada synkronoitua pakkaaminen ja nouto oikeaan rytmiin. Suursäkki ei ole tarkoitettu siemenvarastointiin ja laadun takaamiseksi siemenpe-runa tulee säkittää muutama päivä ennen toimitusta. Samoin säkit tulee purkaa asiakkaalla tuulettuviin laati-koihin. Suurin osa asiakkaista haluaa tavarat juuri samoina toimitusviikkoina, mikä vaikeuttaa huomatta-vasti toimituksien synkronointia. Tähän iäisyyskysy-mykseen ei taida koskaan löytyä passelia ratkaisua.
- Positiivisena asiana havaitsimme ihmisten suuren innon omien perunoiden viljelyyn palstoilla, ämpäreissä, lavoissa jne.

 

Maa-Aitta, toimitusjohtaja Aki Nykänen:

Kesä 2019 oli kuiva mutta tällä kertaa viileä. Viileys pikkuisen pelasti rupisuudelta, mutta kuivuus teettää omat ongelmansa kun peruna ei jaksa taistella tauteja vastaan niin hyvin. Tämä aiheuttaa ongelmia varastoin-nissa ja laadun säilymisessä. Kohtuullisiin satotasoihin kuitenkin päästiin ja muutamien erien poikkeuksia lukuun ottamatta laatu säilyi yleisesti hyvänä. Kevään tuoma koronavirusepidemia toi oman jännityksensä miten kevään siemenperunakaupan käy. Alun epäilyjen jälkeen siemenperunat vietiin oikeastaan käsistä.

 

Myllymäen Peruna, Virpi Myllymäki:

Aloitimme siementuotannon 17 hehtaarilla vuonna 2010. Aluksi tuotannossa olivat lajikkeet Solist, Gala, Agila ja Lambada. Näistä muut ovat hyvin menestyneet, paitsi Lambada on poistunut tuotannosta jo vuosia sitten. Tänä vuonna siementä tuotetaan 13 lajikkeesta, joista neljä on tärkkelysperunantuotantoon soveltuvia lajikkeita ja yhdeksän ruokaperunalajikkeita.
Siemenperunaa tuottaa yrityksellemme yhteensä viisi viljelijää Kauhajoella, Kauhavalla, Tyrnävällä ja Viere-mällä.
- Myllymäen Perunan sopimusviljelijöiden siemenpe-runan tuotantoala on 107 hehtaaria. Kasvatimme tuotantoa tänä vuonna 20 hehtaarilla edellisestä vuodesta.

 

Tulevaisuuden näkymät alalla

HZPC Kantaperuna, tuotantopäällikkö Mika Paassilta:

- Hyvillä mielin valmistaudumme uuteen kauteen. Istu-tuskaudella vettä oli maassa vielä runsaasti, ja penk-keihin saatiin talteen runsaasti arvokasta kosteutta. Sen avulla pärjättiin muutaman viikon kuivuuden ja helteiden yli. Tällä hetkellä eletään heinäkuun alkua, ja saimme Tyrnävälle tällä viikolla vihdoin odotetut 40–50 milliä vettä. Voisi sanoa, että tilanne näyttää juuri nyt erinomaisen hyvältä. Kuten tiedetään, tilanteet voivat muuttua yhdessä yössä, mutta nautitaan nyt tästä.
- Lajikepuolella tapahtuu koko ajan. Kestomenestyjät Annabelle ja Colomba ovat edelleen kasvussa. Uusi aikainen yleisperunamme Sunita näyttää menestyvän hyvin sekä kuorinnassa että pakkaamopuolella. Varhainen Avanti on vallannut jalansijaa myös kesäpe-runan viljelyssä. Uutuutena tuotamme tänä kesänä koti-maista siementä lajikkeesta nimeltä Aurum, joka on uutuuslajikkeiden tapaan totta kai erinomaisen lupaava lajike kaikkiin käyttötarkoituksiin.
- Kaiken kaikkiaan pullat ovat tällä hetkellä hyvin uunissa, niin kuin sanotaan.

 

Suomen Siemenperunakeskus, toimitusjohtaja Paula Ilola:

- SPK valmistuu tulevaan kauteen innolla ja odottavalla mielellä. Paljon näkyy sektorilla olevan tarjolla uusia lajikkeita, mutta harva niistä jää kuitenkaan elämään. Valitettava asia on, ettei Suomessa enää jalosteta Suomen olosuhteisiin soveltuvia lajikkeita. Kaikki lajik-keet tulevat muualta Euroopasta, eivätkä välttämättä sovellu Suomen valoisaan ja intensiiviseen yöhön. Perunahan on alkujaan pimeän yön kasvi.
- Lajikerintamalla näkyy nyt selvästi yhä enemmän lajikkeita erikoistarkoituksiin kun ennen oli muutama lajike, jotka soveltuivat kaikkeen. Nyt tarjolla on väripe-runoita, nopeakeittoisia perunoita, vähähiilihydraattisia (peruna on kyllä luonnostaan jo sitä kun 85% on vettä), teollisuuslajikkeita, ohutkuorisia perunoita, pikkuperu-noita, herkkuperunoita jne.
- SPK:n viimeisimmät uutuudet jotka olemme lajike-kenttäkokeiden kautta hyväksyneet jatkoviljelyyn Suomen kuluttajille ovat JUSSI varhaissektoriin, JAZZY loistava makuperuna ja nopeakeittoinen uuden ajan Siikli, ROCK jauhoinen äijäperuna, ACOUSTIC luomutuo-tantoon ja puutarhoihin ja LADY ANNA kuorimo- ja teol-lisuusperuna. Lisäksi olemme tuoneet viisi uutta tärkke-lysperunalajiketta Semagrilta.

 

Maa-Aitta, toimitusjohtaja Aki Nykänen:

- Jussi- ja Jazzy-lajikkeet loppuivat menneenä keväänä ensimmäisten joukossa. Se oli älyttömän hieno asia, koska ne eivät ole pitkään vielä olleet markkinoilla. Meillä Jussin suosio on jo ohittanut perinteisen Timon. Jazzyn maku ja runsassatoisuus on lyönyt läpi markki-noilla Siiklin ja Annabellen. Jussilla on vielä pieni kiri-minen eniten viljeltyyn varhaislajikkeeseen Solistiin nähden, mutta voi olla että tulevaisuudessa kärkisijalla on kovempi kamppailu.
- Innolla odotamme uusien lajikkeiden tuloksia. Tulevan kauden uutuuslajikkeet ovat juuri mietinnän alla, joten niiden julkaisua pitää vielä hieman odottaa. Salaisuuden verhoa voin hieman avata ja lupaavia ehdokkaita on esimerkiksi uusi äijäperuna, jauhoinen ROCK -lajike ja hyväksi luomuperunaksi osoittautunut Acustic.

 

Myllymäen Peruna, Virpi Myllymäki:

- Meillä on monta syytä olla erittäin tyytyväinen, koska matkan varrella mukaan on tullut monta hyvää uutta lajiketta viljelijöiden käyttöön ja siementuottajamme ovat ammattitaitoisia ja sitoutuneita korkeaan laatuun.
- Tuotannossa on uusina lajikkeina aikainen jauhoinen lajike Pirol, aikainen yleisperuna Fandango, erittäin aikainen tärkkelysperuna Partner ja aikainen tärkkelys-peruna Mungo. Jo viime vuonna tuotantoon tulleet kesäperunalajike Paroli ja yleisperunoiden makukunin-gatar Goldmarie jatkavat suuremmilla tuotantoaloilla.
- Tällä hetkellä piirustuspöydällä on vuoden lopulla rakennettava perunavaraston laajennus. Perunan kasvustot näyttävät hyviltä ja terveiltä.