Ruohosen tilalla katse suunnattu eteenpäin

Jouni Ruohonen viime vuonna uusitussa juottamossa.
Jouni Ruohonen viime vuonna uusitussa juottamossa.

Aurassa Ruohosen tilan kasvattamossa on maitorotuisia sonneja ja hiehoja. Hiljattain osakeyhtiöksi muutetulla tilalla osakkaina ovat Jouni Ruohosen lisäksi hänen tyttärensä puolisoineen. Tilaa on järjestelmällisesti laajennettu ja Ruohosilla on selvät sävelet tulevistakin kehitysaskelista. 80-luvun alussa rakennettu juottamo on uusittu kauttaaltaan viime vuonna. Tällä hetkellä suunnitteilla on yksi uusi teinikasvattamo, ja oma erillinen sairasosasto. Laajennus lisäisi tilan eläinpaikkojen määrän tasolle 1120 nykyisestä 900 paikasta.

Juomarehuissa hyvä koostumus

Vasikat tulevat juottamoon 122 eläimen erissä, yhteensä 700 vuodessa, parin viikon ikäisinä ternivasikoina. Heti alusta alkaen vasikoille tarjotaan vapaasti Primo Acid-juomarehua. Jounin mukaan vasikat juovat noin 15 litraa juomaa päivässä vajaan kahden kuukauden ajan vieroitukseen asti. Hän kuitenkin toteaa vapaan juoton olevan haaste, sillä väki- ja korsirehujen syönnin kehittyminen on hitaampaa kuin rajoitetussa juotossa. Siinä hänen mukaansa vieroittaminen tapahtuisi sujuvammin, kun vasikat olisivat tottuneempia syömään kuivaa rehua.

Jouni on käyttänyt Primo Acidia jo pitkään, ja on ollut siihen tyytyväinen. Hänen mukaansa se on koostumukseltaan hyvää ja liukenee paremmin veteen, kuin aiemmin tilalla käytetty juomarehu. Juoton ohella vasikoille on tarjolla kuivaa heinää, Primo kasvatus I:stä ja seosta, joka koostuu oljesta, säilörehusta ja perunarehusta.

 

Jalkaongelmat vähenivät seleenilisällä

Vieroituksen jälkeen vasikat siirretään teiniosastolle, jossa ruokinnassa oleva seos koostuu viljaseoksesta, melassileikkeestä, seosmelassista, ruokintakalkista ja kivennäisistä. Seokseen on otettu mukaan myös Seleeni-E Strong täydentämään eläinten seleeninsaantia. Tilalla se on koettu todella hyväksi, sillä ennen sen käyttöä eläimillä oli paljon jalkaongelmia. Jounin mukaan seleenilisän mukaan ottamisen jälkeen vaivat ovat vähentyneet huomattavasti. Tilan nurmiseoksessa on nurminataa ja vähän apilaa. Viljaseoksessa on ohraa, kauraa ja vehnää. Lisäksi rehuksi tehdään myös vähän härkäpapu-virna-seosta.

Aiemmin tilalle otettiin vain sonnivasikoita, mutta nykyään kasvattamoon otetaan myös lehmävasikoita. Ne erotellaan teinivasikoina puolen vuoden iässä sukupuolen mukaan. Kaikki juottamoon tulevat vasikat kasvatetaan tilalla teurasikään asti. Koko kasvatusajalta keskimääräinen päiväkasvu on 585 g/pv ja rasvaisuusluokka 2-3. Rasvaisuusluokkaa seurataan tilalla tarkasti ja ruokintaa korjataan kevyemmäksi, mikäli rasvaisuusluokka alkaa kohota. Hiehojen teurasikä on 16-17 kk ja sonnien 19-20 kk.

 
Kaikki juottovasikat kasvatetaan tilalla teurasikään asti.
Kaikki juottovasikat kasvatetaan tilalla teurasikään asti.