Seinäjoella 50 vuotta rehunvalmistusta

Seinäjoella rehun valmistus käynnistyi vuonna 1968. Jo ennen rehutehdasta, vuodesta 1963 Hankkijalla on ollut samalla tontilla viljanvarastointi- ja käsittelytoimintaa. Tehdas rakennettiin kaupungin reunalle Kapernaumin teollisuusalueelle. Sittemmin kaupunki on kasvanut ja tehtaan viereen on rakentunut mm. kauppakeskuksia.

Tehdas ehti olla toiminnassa vain seitsemän vuotta, kun tulipalo tuhosi tehtaan vuonna 1975. Seinäjoen maamerkkinäkin tunnettu uusi tehdas valmistui ja vihittiin käyttöön 7.3.1978. Siitä tuli juuri kuluneeksi 40 vuotta.

Vuonna 1978 valmistuneesta yli 60 metriä korkeasta tehtaasta on nykyään käytössä rakennus siiloineen. Tuotantolaitteita ja -koneita on uusittu jo useampaan kertaan. Automaatiosta on menossa neljäs versio.

Seinäjoen tehdas on valmistusmäärältään Suomen suurin. Tehtaalla valmistetaan lämpökäsiteltyjä rehuseoksia nautakarjalle, poroille, sioille ja siipikarjalle neljällä linjalla. Henkilöstöä tehtaalla on 23. Vertailun vuoksi vuonna 1968 tehtaan kapasiteetti oli kolmasosa nykyisestä ja henkilöstömäärä oli tuolloin kaksinkertainen.

Maatilojen rakennekehitys on näkynyt tehtaan tuotteistossa. Mainittakoon, että vielä 25 vuotta sitten tuotannosta säkitettiin noin 40 %. Tällä hetkellä valmistuksesta säkitetään noin 5 %.

Tehdas käy 24/7. Merkittävinä juhlapyhinä tehdas laitetaan muutamiksi päiviksi kiinni.

Seinäjoen rehutehtaalle on investoitu vuosittain. Edellä mainittujen automaatioinvestointien lisäksi merkittävimpiä viime vuosien investointeja ovat olleet mm. neljäs tuotantolinja, toinen irtolastausasema ja -lastaussiilot,
päälaitteiden uusinta ja kotimaisen polttoaineen kattilalaitos. Uusimpana investointina on pienraaka-aineiden annosteluasema.

Kotimaisen polttoaineen kattilalaitoksella tehtaan vilja- ja prosessipölyt muutetaan höyryksi ja lämmöksi. Laitoksella poltetaan myös kaurankuorinnasta syntyvä kaurankuoren ylijäämä. Muut tukipolttoaineet ovat kotimainen metsähake ja jyrsinturve. Investointien ja suunnitelmallisen kunnossapidon
ansiosta tehdas voi hyvinkin käydä vielä toiset 50 vuotta suomalaisten kotieläintilojen parhaaksi.