Tyytyväinen emakko syö ja imettää

Emakon takia kannattaa nähdä vähän vaivaa, että se pysyisi tyytyväisenä, porsisi hyvin ja jaksaisi imettää. Usein parhaat konstit ovat selkeitä ja pitkälle päästään jo sillä, että perusasiat, kuten ruokinta ja olosuhteet ovat kunnossa.

Tähän luotetaan Ismo ja Kimmo Ranta-Nilkun tilalla Kannuksessa. Tilan 300 emakon ruokintaan on löydetty toimiva konsepti omista viljoista ja Hankkijan valikoimista. Laadukkaiden täydennysrehujen lisäksi käytössä on viimeisen vuoden ajan ollut ainutlaatuinen Pekoni Vire PP, joka varmistaa, että emakon elämä on porsimisen aikaan mallillaan.

Uusia tuulia

Ranta-Nilkku
Ranta-Nilkussa Pekoni Vire jaetaan käsin päiväruokintojen välissä. Samalla katsotaan, että emakot ovat syöneet eikä kaukaloon jää vanhaa rehua.

Ranta-Nilkkujen sikalassa edetään jatkuvan kehittämisen periaatteella. Vanhoja käytäntöjä kyseenalaistetaan ja uutta otetaan käyttöön, jos se näyttää järkevältä.
– Sikayrittäjyys vaatii sitä, pohtii Kimmo Ranta-Nilkku. Koko ajan on oltava valmius löytää uusia keinoja karsia kustannuksia ja parantaa tuottavuutta.

Tuorein iso projekti tilalla on ollut uuden porsitusosaston rakentaminen. Siellä emakot porsivat ja imettävät tilavissa vapaaporsituskarsinoissa.
– Rahallinen tuki antaa mahdollisuuksia tällaisen ratkaisun toteuttamiseen, Ismo Ranta-Nilkku toteaa. Uskomme kuitenkin, että vapaaporsitus on eduksi emakolle.
– Kun emakko pääsee liikkumaan ja tekemään kunnolla pesää ennen porsimista, porsimiset helpottuvat. Pesänteko edesauttaa hormonitoimintaa ja imetys lähtee käyntiin helpommin, kun porsiminen ei pitkity.

Helmikuun alkupäivinä Ranta-Nilkussa vieroitettiin ensimmäiset uudessa osastossa syntyneet porsaat. Ihan hyvältä näyttää. Emakot imettivät hyvin, porsaat kasvoivat eikä porsaskuolleisuus ainakaan lisääntynyt.

Ratkaiseva ruokinta

Jyri Kahre ja porsas
Ruokinta-asiantuntija Jyri Kahre kuuntelee palautetta rehusta: ”Hyvin on maistunut Hankkijan ratkaisut loppukäyttäjälle".

Uutta ollaan valmiita tarvittaessa kokeilemaan myös ruokinnan saralla. Tavoitteena on kustannustehokas ruokinta, jossa sikojen ravitsemukselliset tarpeet tulevat optimaalisesti huomioiduksi kaikissa tuotantovaiheissa.

Ranta-Nilkuilla ruokinta perustuu omaan ja lähitilojen viljaan. Kaura syötetään sioille kuorittuna ja se saakin veljeksiltä vahvan suosituksen.
– Kuorittu kaura on valtavan hyvä rehuraaka-aine emakoiden ja porsaiden ruokintaan. Kauran rasva lypsättää ja kasvattaa. Kauraa on näillä korkeuksilla huomattavasti varmempi viljellä kuin ohraa saatikka vehnää. Siksikin se on hyvä vaihtoehto.

Ruokinta laitettiin kohdilleen Hankkijan täydennysrehuilla. Tärkeä yhteistyötaho tässä vaiheessa on Hankkijan ruokinta- asiantuntija Jyri Kahre. Hänen kanssaan Ranta-Nilkut pitävät sikalan kahvikämpässä pitkän palaverin vähintään kerran vuodessa. Palaverien välillä asioita pohditaan puhelimessa. Kahre tuntee Ranta-Nilkkujen tavoitteet ja yhdessä katsotaan eri raaka-ainevaihtoehtoja avoimin mielin. Apuna ruokinnan hienosäädössä on Snellmanin teurastamon asiantuntija Kirsi Partanen.

Pekoni Vire PP lisäsi elävänä syntyneiden määrää

Marja-Leena Koivisto ja Ismo Ranta-Nilkku
Myynti- ja tuoteryhmäpäällikkö Marja-Leena Koivisto on yhdessä tilan isännän Ismo Ranta-Nilkun kanssa vakuuttunut porsaiden laadusta "Palikat ovat kohdillaan".

Reilu vuosi sitten Kahre toimitti Ranta-Nilkkujen sikalaan erän uutta porsimisvalmennusrehua, Pekoni Virettä. Hankkijalla kaivattiin käyttäjäkokemuksia uudesta tuotteesta ja Kahre luotti siihen, että Ranta-Nilkuilta saa rehellisen mielipiteen. Rehu otettiin käyttöön eikä siitä sittemmin ole katsottu aiheelliseksi luopua.
–Kyllä se oikeasti toimii, toteaa Ismo Ranta-Nilkku. Emakoilla ei ole ollut ummetusta ja olemme jättäneet pois muut suoliston toimintaa edistävät aineet. Parafiiniöljyä jäi iso satsi käyttämättä. Porsimiset alkoivat sujua paremmin, joten elävänä syntyneiden määrä on lisääntynyt. Maitoa tulee alusta asti hyvin ja porsaat ovat siksi elinvoimaisempia.

Pekoni Vireen syöttö aloitetaan viikko ennen odotettua porsimista ja sitä jatketaan kolme päivää porsimisen jälkeen. Pekoni Vireellä korvataan osa emakon päivittäisestä rehuannoksesta. Se sopii kaikenlaisten rehustusten kanssa ja kuitukoostumus täydentää hyvin muita kuitulähteitä. Käyttömäärä on koko ajan sama, kilo päivässä emakkoa kohti.
– Annostelun helppoudesta annetaan kyllä pisteitä. Ei tarvitse laskea päiviä ja
muistella, mitä määrää missäkin vaiheessa kuuluu antaa.

Ranta-Nilkut uskovat, että ennakoimalla hallitaan riskit. Varautumista on myös Pekoni Vireen käyttö.
–Tärkeintä on saada emakon alle elinvoimaisia imetettäviä. Sitä ei ole varaa riskeerata.

Teksti: Maija Yliaho
Kuvat: Tuulia Nelimarkka

Liittyvät tuotteet