Isojyväinen Harmony-kaura toi 5300kg hehtaarisadon Eurassa

Siemenviljelijä Seppo Katila kylvi Satakunnan Eurassa Harmony-kauran 12. toukokuuta multaville hietamaille. Harmony orastui hyvin ja hikevä maalaji luovutti kasvustolle kosteutta pitkälle kesäkuuhun. Heinäkuun kuivuus ja kuumuus leikkasivat kuitenkin suurimman sato-odotuksen. Katila on tyytyväinen reippaasti yli 5000 kilon hehtaarisatoon kesän 2018 jälkeen.

- Myöhäinen ja satoisa lajike taisteli kuivuutta vastaan kasvurytminsä ansiosta varmasti paremmin, kuin aikaiset lajikkeet. Lisäksi kiittäminen on toisaalta maalajia ja toisaalta Moddus Evoa. Hikevä maa on kosteusolosuhteiltaan niin edullinen kasvun alkuvaiheessa, että se narraa kasvin kasvattamaan vartta juuren sijaan. Jos tulee kovin kuivaa myöhemmin kasvukaudella, suppeaksi jäänyt juuristo muodostuu ongelmaksi, kun vettä pitäisi ottaa kaikin keinoin. Tämän takia olen todennut, että Moddus Evo on hikevilläkin mailla varsin oivallinen aine, sanoo Seppo Katila.

Katilan käyttämä kylvömäärä oli noin 260kg, sillä Harmony on isosiemeninen lajike. Katila toteaa, että olisi kylvänyt vielä suuremmalla määrällä, mikäli kylvön aikaan olisi osannut ennustaa kuivuuden jatkuvan pitkälle toukokuuhun. Kylvökoneena toimii Väderstad Rapid. Harmony-lohkojen pH on korkea, minkä vuoksi kaikki hivenravinteet eivät ole kasvin helposti saatavissa. Tämän takia Katilalla onkin tapana käyttää yleisesti hivenlannoitteita niin kylvölannoituksessa kuin myöhemmin erikseen hiveniä ruiskuttaen.

Hivenlannoite sekä kasvunsääde ruiskutettiin 1. kesäkuuta ja 10. kesäkuuta ruiskutettiin rikat sekä kirva-aine. Katilan mukaan kirvat eivät ehtineet aiheuttaa haittaa, vaikka paine oli kohtalainen. Rikkapankkia ei juurikaan ollut. Itäneisiin rikkoihin valittu aineyhdistelmä ja hyvään aikaan aamulla tehty ruiskutus tehosi odotetusti. Tiheään kasvuun lähdön ansiosta kaura alkoikin jo varjostaa juhannuksen sateissa itäneitä rikkoja, eivätkä nämä myöhemmin itäneet rikat päässeet kasvamaan suuriksi ja siten viemään kauralle tarkoitettua kasvuvoimaa.

- Viime kesä oli kyllä todella kuiva, mutta siitä selvittiin. Voi sanoa, että vasta juhannuksena kunnolla satoi ja heinäkuun alussa jonkin verran. Puidessa 15. elokuuta puintikosteus oli 15%. Lajikeominaisuuksien, otollisen maalajin ja viljelytoimenpiteiden valinnan ja ajoituksen yhteisvaikutuksella selvittiin näin hyvin, summaa Katila.

Muokkaus: syyskyntö, keväällä tasausäestys 8.5, joustopiikkiäestys 11.5
Kylvöpäivä: 12.5.
Kylvöala: 15,5 ha
Kylvömäärä: 260 kg/ha
Maalajit: multava hieno ja karkea hieta
Lannoitus: YaraMila Y 3 hiven
Esikasvi: Harmony-kaura
Kasvinsuojelutoimet:
1.6. ModdusEvo sekä YaraVita Starphos
10.6. XL-pakkaus sekä Karate Zeon
Ei tautitorjuntaa