Syksyn viljakauppa on käynnissä ja Hankkijan vilja-ammattilaiset palveluksessasi

Puimaan on päästy kaikkialla Suomessa viime viikon aikana. Syysviljat alkavat olla jo pääosin puitu ja kevätviljojen puinnit ovat hyvässä vauhdissa. Näytteitä on jo tutkittu ja alustavaa laatukuvaa saatu muodostettua. Koska laatuhajontaa näyttää esiintyvät normaalia enemmän, haluamme jo tässä vaiheessa avata hieman laatukuvaa ensimmäisistä viljan analyyseista. Muistutamme, että kaikki seuraavat laatukommentit perustuvat melko pieneen näytemäärään. Ja puinnithan ovat vielä kesken. Seuraavassa kuitenkin yleiskommentteja viljan laaduista.

 

Syysviljojen laatu on hyvä

Syysviljat on jo pääosin korjattu hyvälaatuisina. Rukiin laatu näyttää hyvältä, sakoluvut ovat korkeita (tasot yli 200) ja viime vuoden kaltaisia torajyvä-pitoisuuksia ei ole havaittu.

Myös syysvehnät on saatu lähes kaikki korkealaatuisena korjattua. Syysvehnien sakoluvut ovat korkeita (tasolla 300-400) ja valkuaistasot merkittävästi normaalitasoa ja viime satokautta korkeampia. Valkuainen on keskimäärin pari prosenttiyksikköä korkeampi (taso 14%) kuin viime satovuonna. Myllyteollisuus tulee tänä vuonna ostamaan ja käyttämään syysvehnää viime satokausia laajemmin.

Ohran ja kauran puinnit ovat joillain alueilla edenneet jo yli puolen välin, mutta joillain alueilla ollaan vielä aivan alussa.

Ensimmäiset laadut kevätviljoista antavat kuvaa syysviljoja suuremmasta laatuhajonnasta alueittain, lohkoittain ja jopa lohkojen sisällä. Kuiva kesä näyttää koitelleen enemmän kevätviljoja. Viljan laadun tutkiminen on tärkeää tänä vuonna, jotta vilja ohjataan oikeaan paikkaan ja oikealla hinnalla.

Puintikosteudet ovat olleet alhaisia ja kuivausajat lyhyitä. Tämä näkyy ehkä selvimmin normaalia alhaisempina hehtolitrapainoina, erityisesti kauroilla. Viljojen esipuhdistus-kerrat kuivurissa jäävät nyt normaalia vähemmälle, lisäksi viljan kierrätys tunnetusti nostaa viljan hehtolitra-painoa.

Ohra näyttää selvinneen paremmin läpi kuivan kesän. Ensimmäisissä näytteissä ohran hehtolitra-painot ovat kuitenkin vain hieman viime vuotta pienempiä. Suurin osa näytteistä on yli 64 kiloisia. Ohran valkuaiset ovat pari prosentti-yksikköä viime vuotta korkeampia, tasolla 12.5-13 %. Jyväkokoon kuiva kesä näyttää vaikuttaneen myös mallasohralla. Aivan ensimmäiset mallasohrien lajittelut näyttävät olevan viime satovuotta pienempiä ja osa alittaa mallasohran vähimmäisvaatimukset. Mallasohran näytemäärien kasvaessa pyritään tekemään nopeasti päätöksiä, mitkä ovat laadut, jotka vielä voidaan hyväksyä mallasohraksi. Muutoksia tulee rajoihin varmasti. Rehukäyttöön korkeampi valkuainen on hyvä asia. Rehuohran laatu näyttää keskimäärin hyvältä.

Ensimmäiset kymmenet kauranäytteet ovat selvästi normaalia tasoa alhaisempia hehtolitra-painoltaan. Näytteet ovat jopa kolme kiloa viime vuotta kevyempiä. Kuiva kesä näyttää ehkä eniten vaikuttaneen kauran jyväkokoon. Jyväkoko on selvästi viime vuotta pienempi, 2 mm seulan läpäisseiden jyvien määrä on keskimäärin tasolla 8-9 %. Viime vuotta tämä on jopa 4 % enemmän, ja vaihtelua on erittäin paljon. Vastaavasti viime vuosina ongelmana olleet korkeat DON-hometoksiinipitoisuudet ovat ensimmäisissä näytteissä erittäin alhaisia. Pääosassa näytteitä pitoisuus on alle pika-analyysien määritysrajan, eli alle 0,5 mg/kg. Tämä on luonnollisesti erittäin tervetullut ja hyvä asia. Puinnit ovat kuitenkin vielä kesken joten laatukuva tarkentuu kun analysointi menee eteenpäin.

Kotimaan viljan hinnat seuraavat kansainvälistä hintakehitystä

Viljan hinnat ovat olleet reippaassa nousussa seuraten kansainvälistä hintakehitystä. Myös ensimmäisiä arvioita viljasatojen määrästä on tehty, mutta tämä on vielä vaikeaa koska satotasot vaihtelevat paljon alueittain. Muutama asia on kuitenkin taselukujen valossa jo aika selvä.

Vehnällä kotimaan sato ei riitä käyttöä vastaamaan, jos käyttö maatiloilla ja teollisuudessa on viime vuosien tasolla. Myös ohralla kotimaan sato on lähes kotimaan käyttöä vastaava. Erityisesti rehuteollisuuden ja kotieläintilojen vehnän ja ohran käytön jakaantuminen eri viljojen kesken on tärkeässä roolissa. Vehnän ja ohran hinta on lähialueen maissa suhteellisen korkealla tasolla ja tähän hinnat ovat kotimaassa reagoineet.

Kauralla elintarvikekysyntä näyttää hyvältä, naapurimaissamme, erityisesti Ruotsissa on kaurasato kärsinyt kesän kuivuudesta kuten meilläkin. Myös kotimaan hyvä kysyntä on nostanut hintatasoa viime viikkoina. Tällä hetkellä kesken puintien pyritään arvioimaan mikä olisi laatu, jota myllyteollisuus pystyisi käyttämään. Tänä vuonna turvaudutaan myllyteollisuudessa ehkä jopa 52 kiloiseen ja enintään 15 % kahden millin läpäisevään laatuun. Rehuraaka-aineiden hintojen noustessa kauramyllyt pystyvät myymään myös sivujakeitaan rehumarkkinoille tänä vuonna Euroopassa kohtuullisiin hintoihin, ja siten lajittelu on hieman kannattavampaa kuin normaalisti.
Viime päivinä viljan hintatasoissa maailmalla näkyy pientä tasaantumista ja jopa hieman hinnan laskua. Nyt onkin erittäin tärkeää puintien lomassa seurata markkinoiden kehitystä, tutkia viljan laatu ja pitää yllä aktiivista vuoropuhelua välillämme. Kaupalliset tilaisuudet on syytä käyttää aikanaan hyväksi, vaikka hintatasot edelleen näyttävät pysyvät vahvoina, on vaihtelua tiedossa varmasti tällä satokaudella.

Hankkija tuottaa viikoittain sinulle viljamarkkina-informaatiota, jota pystyt seuraamaan verkkosivujemme kautta. Jos käytät Facebookia, liity myös Hankkijan Kasvuohjelman Facebook-ryhmään, jotta saat tuoreita päivityksiä sosiaalisen median kautta.

Kotimaan viljan hinnat seuraavat kansainvälistä hintakehitystä

Viljan hinnat ovat olleet reippaassa nousussa seuraten kansainvälistä hintakehitystä. Myös ensimmäisiä arvioita viljasatojen määrästä on tehty, mutta tämä on vielä vaikeaa koska satotasot vaihtelevat paljon alueittain. Muutama asia on kuitenkin taselukujen valossa jo aika selvä.

Vehnällä kotimaan sato ei riitä käyttöä vastaamaan, jos käyttö maatiloilla ja teollisuudessa on viime vuosien tasolla. Myös ohralla kotimaan sato on lähes kotimaan käyttöä vastaava. Erityisesti rehuteollisuuden ja kotieläintilojen vehnän ja ohran käytön jakaantuminen eri viljojen kesken on tärkeässä roolissa. Vehnän ja ohran hinta on lähialueen maissa suhteellisen korkealla tasolla ja tähän hinnat ovat kotimaassa reagoineet.

Kauralla elintarvikekysyntä näyttää hyvältä. Naapurimaissamme, erityisesti Ruotsissa on kaurasato kärsinyt kesän kuivuudesta kuten meilläkin. Myös kotimaan hyvä kysyntä on nostanut hintatasoa viime viikkoina. Tällä hetkellä kesken puintien pyritään arvioimaan mikä olisi laatu, jota myllyteollisuus pystyisi käyttämään. Tänä vuonna turvaudutaan myllyteollisuudessa ehkä jopa 52 kiloiseen ja enintään 15 % kahden millin läpäisevään laatuun. Rehuraaka-aineiden hintojen noustessa kauramyllyt pystyvät myymään myös sivujakeitaan rehumarkkinoille tänä vuonna Euroopassa kohtuullisiin hintoihin, ja siten lajittelu on hieman kannattavampaa kuin normaalisti.

Viime päivinä viljan hintatasoissa maailmalla näkyy pientä tasaantumista ja jopa hieman hinnan laskua. Nyt onkin erittäin tärkeää puintien lomassa seurata markkinoiden kehitystä, tutkia viljan laatu ja pitää yllä aktiivista vuoropuhelua välillämme. Kaupalliset tilaisuudet on syytä käyttää aikanaan hyväksi, vaikka hintatasot edelleen näyttävät pysyvät vahvoina, on vaihtelua tiedossa varmasti tällä satokaudella.

Hankkija tuottaa viikoittain sinulle viljamarkkina-informaatiota, jota pystyt seuraamaan verkkosivujemme kautta. Jos käytät Facebookia, liity myös Hankkijan Kasvuohjelman Facebook-ryhmään, jotta saat tuoreita päivityksiä sosiaalisen median kautta.

Loppuun vielä nostamme esille hieman uudistuneen verkkopalvelumme. Muutoksista suurin on se, että sivut saatu koodattua myös mobiililaitteilla aikaisempaa paremmin toimivaksi eli skaalautuvaan muotoon. Tätä kautta saat kaikki viljakaupan informaatioon käyttöösi, myös näillä pienemmillä laitteilla.

Ota yhteyttä ja tervetuloa viljakaupoille, teemme tarjouksen ja löydämme markkinat kaiken laatuisille viljaerille.