Voiko kotimainen valkuaiskasvituotanto korvata tuontia?

Suomeen tuodaan vuosittain merkittävä määrä valkuaiskasveja kotieläintilojen ja rehuteollisuuden käyttöön. Esimerkiksi vuonna 2015 suurimmista proteiinin lähteistä, soijapavuista saatavia tuotteita (pääosin rouhetta) tuotiin yhteensä 139,4 milj. kg (tavanomaista 60,4 milj. kg, geenimuunneltua 79,0 milj. kg). Rapsirouheen ja -puristeen tuonti oli 291,6 miljoonaa kiloa. Kokonaisuutena puhutaan melko mittavasta 400-500 miljoonan kilon vuosittaisesta tuonnista.

Eurooppa ja Suomi sen osana on maailman vilja- ja raaka ainekaupassa merkittävä toimija viljan viennissä, mutta samalla hyvin tuontiriippuvainen valkuaiskasveista. Esimerkiksi vuonna 2016 Eurooppaan tuotiin 12 miljoonaa tonnia soijaa ja siitä jalostettua rouhetta sekä 3,7 miljoonaa tonnia rapsia ja canolaa.

Kotimaisen valkuaistuotannon merkityksestä on puhuttu pitkään, mutta vasta viime vuosina herneen ja härkäpavun tuotanto on lähtenyt kasvamaan. Myös öljykasveista saatavan valkuaisrouheen alituotanto on jatkuvaa. Tuonnin korvaamista kotimaisella tuotannolla puoltaa mm. soijan ympärillä käytävä keskustelu tuotannon kestävästä kehityksestä. Soijan ravitsemuksellista arvoa pidetään kuitenkin hyvänä ja siitä saatavan valkuaisen hinta on toistaiseksi ollut varsin kilpailukykyinen. Soijarouheen valkuainen on 45–50 prosentin välillä ja aminohappoprofiili on yksimahaisten tuotannon näkökulmasta hyvä. Kotimaisen herneen ja härkäpavun valkuaistaso on 25–32 prosentin välillä.

Sikojen ruokintaan hyvät edellytykset

Härkäpapu ja herne ovat kiinnostavia sikojen ruokinnassa ja voivat siten korvata tuontisoijaa. Härkäpavusta parhaiten sopivat valkokukkaiset lajikkeet, koska niissä on vähemmän haitta-aineita. Valkuaista on palkokasveissa vähemmän kuin soijassa. Lysiini-aminohappoa on palkokasvien valkuaisessa runsaasti, mutta rikkipitoisia aminohappoja (metioniini + kystiini) vähemmän. Kun palkokasvien määrä ruokinnassa on korkeampi (yli 5 %), kannattaa käyttää palkokasveille suunniteltuja täydennysrehuja. Kokemusten mukaan härkäpapu soveltuu parhaiten lihasioille (rehuseoksessa 15–20 %). Emakoille ja pienille porsaille käyttöä kannattaa rajoittaa (rehuseoksessa max. 5–10 %), koska tutkimuksia haitta-aineiden vaikutuksesta syöntiin, rehun hyväksikäyttöön ja hedelmällisyyteen on toistaiseksi vähän.

Sekä härkäpavun että herneen käyttö kannattaa aloittaa pienin askelin, jotta siat ehtivät rauhassa tottua uuteen makuun. Maltillisilla 3–5 prosentin käyttömäärillä maittavuus ei pääse nousemaan kynnyskysymykseksi.

Siipikarjalle herne paras

Siipikarjanruokintaa tarkasteltaessa kotimaisissa palkokasveissamme ja erityisesti herneessä lysiinin osuus raakavalkuaisesta on soijarouheeseen verrattaessa hyvä. Lysiini on tyypillisesti ensimmäinen rajoittava aminohappo kaikilla kasvipohjaista ravintoa saavilla kasvavilla eläimillä. Rajoittavaksi aminohapoksi nousee palkoviljoja käytettäessä lysiinin ohella metioniini, samoin kuin soijarouhetta käytettäessä. Soijasta poiketen myös tryptofaani voi nousta tuotantoa rajoittavaksi tekijäksi, jos hernettä on rehuseoksessa runsaasti. Rypsi/rapsirouheessa metioniinia on hiukan palkokasveja enemmän. Mainittuja rajoittavia aminohappoja voidaan tavanomaisessa tuotannossa lisätä rehuihin puhtaina aminohappoina, jolloin dieetin valkuaisesta saadaan tasapainoinen. Luonnonmukaisessa tuotannossa tällaista täydennystä ei voida tehdä.

Toistaiseksi härkäpavun visiini- ja konvisiinipitoisuus on ollut korkeahko ja sen käyttöä siipikarjan rehuissa on jouduttu rajoittamaan. Tutkimusten perusteella munivien kanojen rehuissa voidaan esim. Kontu-härkäpapua käyttää korkeintaan 7  %. Broilerit sietävät näitä haitta-aineita kanoja paremmin ja 17  % härkäpapua koedieetissä ei vielä tilastollisesti merkitsevästi heikentänyt broilereiden kasvua.

Herneen käyttöä eivät haitta-aineet juuri rajoita. Esimerkiksi herneen vaikutus broilereiden kasvuun tai ruokasulan viskositeettiin ei ollut haitallinen tutkimuksessa, jossa 9 päivän iästä alkaen herneen osuus broilereiden dieetistä oli 45  %. Hernettä voidaan siis käyttää melko vapaasti, kunhan dieetin aminohappotasapainosta huolehditaan. Rypsi/rapsirouheen käyttöä munivien kanojen rehuissa on aikaisemmin rajoittanut sen aiheuttamat makuvirheet kananmunissa. Makuvirheen aiheuttavan geenin löytyminen on mahdollistanut ominaisuuden jalostamisen pois kanaroduista lähes täysin. Edelleen rapsirouheen heikompi maittavuus rajoittaa sen käyttöä. Broilereiden dieeteissä 00-
lajikkeesta puristetun rouheen maksimikäyttötasona pidetään yleensä 5–8  % ja munivilla kanoilla 10–20  %. Suuremmat käyttötasot vähentävät syöntiä ja sen kautta tuotantoa.

Hinnoittelun haasteet

Kotimaisten valkuaiskasvien hinnoittelunäkökulma on omalta osaltaan haasteellinen. Euroopan valkuaismarkkinoilla tuotteet voidaan monesti korvata toisillaan (esim. soija, rapsi, auringonkukka, DDGS=valkuaisrankki) hintasuhteiden ja kunkin maan rehuarvojärjestelmän sallimissa rajoissa. Soijarouhefutuurit hinnoitellaan Chicagon raaka-ainepörssissä ja fyysiselle soijarouheelle on saatavilla fob Eurooppa hinta, joka elää jatkuvasti. Hinnoittelu on helposti toteutettavissa kaikille osapuolille (valkuaiskasvin viljelijä, teollisuus, kotieläintila) tästä hetkestä muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Haasteena onkin saada kotimaisten valkuaiskasvien hinnoittelu toimimaan muiden valkuaismarkkinoiden mukana.

Tuontisoijaa korvataan jo

Herne ja härkäpapu korvaavat jo nyt osittain soijan käyttöä. Niiden hinnoittelu hakee jatkuvasti tasapainoa kotimaan kysyntä/tarjontatilanteen ja muiden valkuaislähteiden mm. Chicagon soijarouhe futuurien sekä Euroopan valkuaiskasvien markkinatilanteen mukaan. Haasteena on löytää markkinoiden toiminnallisuus kaikissa hintatilanteissa. Liikkuuko tuote kaikissa hintatilanteissa ja onko valmius sitoa hintaa myös pidemmällä aikavälillä? Löytyykö viljelyhalukkuutta hintatason ollessa tavoiteltua alhaisempi? Viime kädessä rehujen optimointiohjelma kertoo tuotteen sen hetkisen kysynnän kotieläintiloilla annetuilla ravintoarvoilla ja hinnalla.

Teollisuuden ja kotieläinketjun näkökulmasta haaste on kotimaisen valkuaisraaka-aineen saatavuuden varmistaminen kaikissa markkinatilanteissa. Esimerkiksi soija on maailman suurimpana valkuaiskasvina erittäin likvidi sekä futuureissa että fyysisessä tuotteessa. Kotieläinketjuun voidaan helposti varmistaa hinta ja saatavuus jopa vuosiksi eteenpäin. Myös suojaustoimenpiteet Chicagon eri johdannaistuotteilla ovat toteutettavissa kohtuullisilla kustannuksilla.

Tilalla valkuaiskasvit lisäävät viljelyn monipuolisuutta. Ne parantavat maan luontaista typpivarantoa ja katkaisevat yksinpuolisen viljaviljelyn tautiriskejä. Lisäksi nykyinen tukijärjestelmä kannustaa viljelemään laajalti myös palko- ja nurmikasveja osana tilan viljelykiertoa.