Taimitakuu

Luethan alla olevat ohjeet huolellisesti läpi.

Puutarhamyymälämme antaa keväällä ostetuille puuvartisille taimille kasvuunlähtötakuun!

Takuu koskee kaikkia monivuotisia, puuvartisia taimia, joita on käsitelty myyjän antamien ohjeiden mukaisesti.

Jos kasvuunlähtö epäonnistuu oikeista istutus- ja hoitotoimenpiteistä huolimatta, annamme uuden taimen menehtyneen tilalle. Jos samaa lajiketta ei ole saatavilla, voi ostaja saada korvauksen jollakin toisella hyväksymällään samanhintaisella taimella.

Kasvuunlähtötakuu on voimassa keväällä ostetuilla taimilla 15. kesäkuuta saakka. Tainta koskeva reklamaatio on tehtävä Hankkijaan ennen takuuajan päättymistä.

Säilytä ostokuitti ja taimen nimilappu. Myyjällä ja/tai viljelijällä on oikeus suorittaa istutuskohteessa tarkastuskäynti tai vaatia, että taimi tuodaan takaisin tarkastusta varten. Älä nosta taimea maasta ennen kuin olet saanut toimintaohjeet Hankkijalta. Takuu ei koske taimia, jotka ovat istutettu taimen menestymisvyöhykkeen ulkopuolelle.

Takuu ei koske talven, tuhoeläinten, epäsuotuisan kasvupaikan tai muiden ulkopuolisten tekijöiden taimille aiheuttamia vahinkoja.

Taimitakuu koskee kasvuunlähtöä sinä keväänä, kun kasvi myydään

Tämän takia takuu ei ole voimassa kesällä tai syksyllä myytyihin kasveihin, koska voimme todeta jo myymälässä, että kasvi on lähtenyt keväällä kasvuun.

Suomessa talviolosuhteet voivat vaihdella hyvin paljon vuosittain. Hankkija ja taimitoimittajat eivät pysty takaamaan talven yli kestoa Suomessa, jossa kasvuolosuhteet (mm. tuuli, maaperä, kasvualustan syvyys/laatu, onko lähellä isoja puita tms) ja talvet vaihtelevat kovasti. Kasvit ovat yksilöitä ja reagoivat olosuhteisiin eri tavalla.

Pikaohjeet taimien hoitoon

Huolehdi, että kasvi ei ole kuljetuksen aikana alttiina kuivattavalle ilmavirralle. Kasvit kestävät pitkäaikaistakin säilytystä, kunhan kastelet niitä.

Kasvualustan tulee olla rakenteeltaan, happamuudeltaan ja ravinteiltaan sopiva kullekin kasville. Astia- ja paakkutaimien paakkua ei saa rikkoa. Kiristävät siteet leikataan auki. Muoviset suojukset poistetaan. Kastele kerralla 30–100 litraa neliömetrille ja pidä taukoa 3–7 päivää.

Kookkailla kasveilla, erityisesti hedelmä- ja koristepuilla on huolehdittava riittävästä tuennasta, koska tuulen aiheuttama kasvin heiluminen voi estää juurtumisen.

Syksyllä on huolehdittava, ettei juuristoalue jää painanteelle. Syksyn ja talven liika kosteus on tuhonnut vanhojakin istutuksia. Tee siis mieluummin pieni kumpare taimen juurelle, jotta ylimääräinen märkyys valuisi pois.

Istutusohje monivuotisille kasveille

Näin istutat puutarhan monivuotiset kasvit. Esimerkiksi pensaat, puut, perennat ja köynnökset.

Oppaan sisältö:

Istutusohje monivuotisille kasveille. Kansikuva.
  • Ensin paikat kuntoon
  • Lehti- ja hedelmäpuut
  • Havukasvit ja alppiruusut
  • Aitataimet
  • Koriste- ja marjapensaat
  • Ryhmäruusut
  • Perennat
  • Mansikka
  • Köynnökset
 

Istutusohje monivuotisille kukille

Monivuotisten kukkien istutusohjeet ja hoitoa helpottavia vinkkejä.
Lisäksi esiteltynä perennaryhmiä erilaisille kasvupaikoille: auringosta varjoon, kuivasta kosteaan.

Oppaan sisältö:

Istutusohje monivuotisille kukille. Kansikuva.
  • Kasvupaikka
  • Istutus ja hoito
  • Kosteahko
  • Kuiva & aurinkoinen – niukka-keskiravinteinen maa
  • Aurinko – kuivahko tai tuore, keskiravinteinen maa
  • Puolivarjo & aurinko – tuore, keski- tai runsasravinteinen maa
  • Varjo & puolivarjo – tuore, keski- tai runsasravinteinen maa
 


Yhteenveto taimitakuusta

  • Takuu koskee kaikkia monivuotisia, puuvartisia taimia.
  • Takuu koskee kasvuunlähtöä.
  • Jos kasvuunlähtö epäonnistuu, saat uuden saman tai samanhintaisen taimen.
  • Takuu on voimassa keväällä ostetuilla taimilla. Viimeinen päivä tehdä reklamaatio on 15. kesäkuuta.
  • Ei ole voimassa kesällä tai syksyllä myytyihin kasveihin.
  • Ei koske taimia, jotka ovat istutettu taimen menestymisvyöhykkeen ulkopuolelle.
  • Takuu ei koske talven, tuhoeläinten, epäsuotuisan kasvupaikan tai muiden ulkopuolisten tekijöiden taimille aiheuttamia vahinkoja.
  • Säilytä ostokuitti ja taimen nimilappu.
  • Taimitakuu on voimassa oikein hoidetuille kasveille, lue ohjeet istutukseen ja hoitoon.
  • Reklamaation yhteydessä oikeus suorittaa tarkistuskäynti tai vaatia taimen tarkistusta, odota toimintaohjeita.