Köynnösruusu New Dawn
Tuotekoodi: TA783264031

Köynnösruusu New Dawn

Tuotekoodi: TA783264031

Tuotekuvaus

Suosittu ja kestävä köynnösruusu 'New Dawn' kukkii hempeän vaaleanpunaisin kukin. Huumaavan tuoksuiset, kerrotut kukat muodostuvat saman vuoden versoihin. Kukinta kestää pitkään, heinäkuusta syksyyn. Kauniit lehdet ovat kiiltävän tummanvihreät.

Köynnösruusu viihtyy parhaiten lämpimällä, aurinkoisella ja suojaisalla paikalla. Maan tulisi olla hyvin vettä läpäisevä, kalkittu, ravinteikas ja syvämultainen. Köynnösruusun taimi istutetaan siten, että vartekohta tulee ainakin 15 cm syvyyteen. Istutuskuopan pohja tulee salaojittaa, etenkin jos pohjamaa on savea. Ruusupenkin olisi hyvä olla hieman koholla maanpinnasta.

Istutuksen yhteydessä heikot ja kuivuneet versot leikataan kokonaan pois ja vahvimmat versot leikataan 8-10 silmun yläpuolelta. Keväisin hennot ja vahingoittuneet oksat poistetaan, mutta muuten taimi saa kasvaa vapaasti. Kasvukauden aikana kukkineet kukat voi poistaa uusien tieltä.

Köynnösruusu peruslannoitetaan istutuksen yhteydessä ja keväisin. Kasvukauden aikana annetaan lisälannoitusta ja huolehditaan kastelusta tarpeen mukaan. Liiallista typpilannoitusta tulee välttää. Heinä-elokuun vaihteessa on suositeltavaa antaa vähätyppistä syyslannoitetta, joka auttaa ruusun talvehtimisessa.

Köynnösruusu on suojattava talveksi esimerkiksi talvisuojaturpeella. Turvekerros levitetään ruusun juurelle, kun maa on routaantunut. Tarvittaessa suojaa voi lisätä syksyn edetessä. Köynnöksen voi laskea alas tuesta ja suojata versot ilmavasti esimerkiksi puukehikon ja pudonneiden lehtien tai pakkaspeitteen avulla. Keväällä versot nostetaan ylös ja kiinnitetään uudelleen tukeen. Pakkaspeitteellä ruusun voi suojata myös kehikkoon, jolloin sitä ei tarvitse laskea alas.

Ominaisuudet

TuoteKöynnösruusu New Dawn
Korkeus, cm300-400cm
Menestymisvyöhykkeet I-III
Kasvuaika, (yksivuotinen, monivuotinen)monivuotinen
Kasviryhmäköynnösruusu
Kasvupaikka (aurinko, puolivarjo, varjo)aurinko
Tieteellinen nimiRosa 'New Dawn'
Käyttötarkoituskoriste
Kasvutaparentokasvuinen
Istutustiheys1 kpl/m