Hankkija mukana kehittämässä valtakunnallista järjestelmää maatalousmuovien laajamittaiseen keräämiseen ja kierrättämiseen

Suomeen on perustettu maatalousmuovien vapaaehtoinen tuottajayhteisö Maatalousmuovien Kierrätys Oy, joka ottaa vastuun kehittää valtakunnallista järjestelmää maatalousmuovien laajamittaista keräämistä ja kierrättämistä varten. Mukana on nyt jo 9 toimijaa, Suomen Uusiomuovi Oy koordinoi toimintaa.

Maatalousmuovien Kierrätys Oy

Yrityksen tarkoituksena on, että maatalousmuovien valmistajat, maahantuojat ja myyjät ottavat tuottajavastuun maatalousmuoveista, vaikka niillä ei olekaan lakisääteistä vastuuta. Maatalousmuoveja ovat mm. paali- ja aumamuovit sekä paalinarut ja langat. Maataloudessa käytetyt pakkaukset kuten lannoite- ja suursäkit kuuluvat edelleen pakkaustuottajavastuun piiriin.

Hanketta koordinoi Suomen Uusiomuovi Oy, ja tuottajayhteisö toimii sen tytäryhtiönä. Tuottajayhteisössä ovat mukana Hankkija Oy:n lisäksi Ab Rani Plast Oy, Lantmännen Agro Oy, Finnlacto Oy, Piippo Oyj, Trioworld Oy, Tama Scandinavia AB, Oy Teollisuushankinta TH Ab ja Agro-Tuonti Oy. Laaja tuottajajoukko edustaa merkittävää osaa Suomen maatalousmuovien markkinoista. Sopimukseen on jatkossa liittymässä mukaan muitakin yrityksiä, ja kaikki maatalousmuovien myyntiketjussa toimivat yritykset voivat liittyä mukaan. Tuottajat ovat sitoutuneet olemaan projektissa mukana niin, että keräys- ja kierrätystoiminta saadaan kunnolla käynnistettyä ja kehitettyä.

- Maatalousmuovit ovat nousseet monessa keskusteluissa viranomaisten kanssa esille ja ne on otettu myös esille ympäristöministeriön koordinoimassa Suomen Muovitiekartassa. Niille ei ole olemassa tuottajavastuuta eikä valtakunnallista kattavaa keräysjärjestelmää. Suomen Uusiomuovi yhdessä tuottajien kanssa on perustanut vapaaehtoisen tuottajayhteisön, joka ottaa vastuun maatalousmuovien keräyksen ja kierrätyksen kehittämisestä, toteaa Suomen Uusiomuovin toimitusjohtaja Mika Surakka.

- On hienoa saada tälle toiminnalle kuitenkin valtakunnallinen ulottuvuus ja selkeät raamit, ja se vaatii leveämmät hartiat. Ne hartiat on tällä nyt startanneella tuottajavastuuyhteisöllä, kiittää tuoteryhmäpäällikkö Jani Kautto Hankkija Oy:ltä. Tämä nivoutuu myös hyvin Huomisen Hankkija -vastuullisuusohjelmaan.

- Koko maatalousmuovien arvoketju haluaa ratkaista vapaaehtoisesti maatalousmuovien keräyksen ja kierrätyksen. On tärkeää, ettei ympäristövastuuasioissa tehdä vain sitä, mikä on lain puitteissa pakko, vaan ollaan etujoukoissa tekemässä vähän enemmän, toteaa kestävyys- ja kehitysjohtaja Mats Albäck Ab Rani Plast Oy:ltä.

Uudella toimintamallilla keräys ja kierrätys toteutetaan kustannustehokkaasti

Tähän asti maatalousmuoveja on kerätty alueellisesti ja projektiluonteisesti esimerkiksi yhdistysten ja järjestöjen voimin sekä joidenkin yritysten toimesta. Uusi yhtiö haluaa olla mukana näissä projekteissa ja hyödyntää jo kehitettyjä toimintamalleja.

Yhtiö tulee kehittämään toimintamallin, jolla keräys ja kierrätys toteutetaan kustannustehokkaasti. Käytännössä tuottajavastuuyhteisö suunnittelee toiminnan organisoimista tämän vuoden ajan ja itse kerääminen alkaa asteittain vuonna 2024. Samalla tarkennetaan koko prosessi, mitkä maatalousmuovilajit kuuluvat keräyksen piirin, miten lajittelu ja keräys tapahtuu, miten muovit kierrätetään sekä mitkä ovat kokonaiskustannukset.

- Todennäköisesti keräys tullaan järjestämään pop up -tyyppisesti siten, että eri paikkakunnilla tai alueilla järjestetään keräystapahtumia, jonne maataloustuottajat voivat tuoda omat muovinsa. Toinen ennakkokeskusteluissa ollut keräysvaihtoehto on, että maatalousmuovit noudetaan suoraan tiloilta tietyn ennakkotilauksen perusteella. Uusi yhtiö kilpailuttaa prosessit ja valitsee parhaat kustannustehokkaat ratkaisut, Surakka arvelee.

- Maatalousmuovien vapaaehtoinen tuottajayhteisö on nyt yhdessä tekemässä kustannustehokkaasti kestävän kehityksen ja kiertotalouden kannalta oikeita ratkaisuja, toteaa laatu- ja tuotekehityspäällikkö Jussi Kortelainen Piippo Oyj:ltä.

Maatalousmuovien keräyksen piiriin tulee kattavasti tuotteita

  • paalimuovit
  • aumamuovit
  • paalinarut ja -langat
  • verkot
  • siilopeitteet
  • kauppapuutarhojen muovit

Kaikki maatalousmuovit otetaan mukaan asteittain, paali- ja aumamuovien keräys aloitetaan ensimmäisenä. Maataloudessa käytettävät pakkaukset ovat jo tuottajavastuun piirissä. Kustannussäästöjä pyritään löytämään mahdollisilla yhteiskeräyksillä.