Luomumaitoa lisää – kestävästi!

Luonnonmukainen tuotanto ei ole ainoastaan luomulainsäädännön pykälien noudattamista. Se on valinta, jonka avulla pyritään kohti ympäristöystävällisempiä ratkaisuja ihmiskunnan alati kasvavan ravinnontarpeen täyttämisessä.

Luonnonmukaisessa kotieläintuotannossa ajatellaan ensisijaisesti eläimen hyvinvointia. Tämän jälkeen tarkastelun kohteena on tuotannon ympäristöystävällisyyden toteutuminen. Luomun etiikka piilee näissä yksityiskohdissa, joita tarkkailemalla ja tehostamalla voimme päästä vielä paljon lähemmäs kestävämpää kotieläintuotantoa.

Luomumaito

Korkeampi maitotuotos säästää luontoa

Maatalous on vastuussa 12 prosentista kotimaamme kasvihuonepäästöistä (SVT: Kasvihuonekaasut, 2018). Tästä lähes kolmasosa on peräisin kotieläinten ruoansulatuksesta. Suurimpia ilmastovaikuttajia ovat lypsylehmämme, mutta syy ei kuitenkaan ole itse eläimessä. Tuotetut päästöt ovat osittain myös seurausta ihmisen tekemistä ruokinnallisista valinnoista.

Mitä korkeampi elinikäistuotos lehmällä on, sitä vähemmän se tuottaa laskennallisia ympäristöpäästöjä maitokiloa kohti. Nykyiset lypsylehmämme on jalostettu pitkällä tähtäimellä hyvinkin korkeatuottoisiksi ja oikealla ravinnolla ne saavuttavat tämän potentiaalin vaivattomasti ja luonnostaan. Tarkkaan suunniteltu ruokinta antaa eläimelle tarvittavan ravinnon maidontuotantoon ilman yliruokintaa ja tämän myötä syntyviä turhia ympäristöpäästöjä.

Ruokinnan optimointi tuottaa tulosta

Optimointi tarkoittaa tarkkoja tarvelaskelmia ja ruokinnan täydentämistä erityisen huolellisesti vain ja ainoastaan tämän osoitetun tarpeen mukaan. Tällä tavoin tilan ulkopuolelta tuotu rehu menee oikeaan tarkoitukseen, eläimen hyötykäyttöön, eikä tilallinen maksa turhasta. Optimoinnin avulla myös maatalouden ympäristökuormitus vähenee huomattavasti, sillä päästöjä aiheuttavalle yliruokinnalle ei jää mahdollisuutta.

Ruokinnan optimointi ja sen kautta nouseva maitotuotos ei tarkoita intensiivistä ruokintaa. Optimoinnilla maitotuotos nousee oikeanlaisen ravinnon ja karjan terveyden kohenemisen myötä. Tällöin maitokilojen määrä nousee laadukkaan ja tehokkaan ravinnon myötä, eikä väkirehun määrän myötä kuten intensiivisessä ruokinnassa. Kun karja voi kokonaisvaltaisesti hyvin, se tuottaa paremmin, tiinehtyvyys paranee ja sairaudet vähenevät. Jotta toivottuun tulokseen päästään, ruokinnassa käytettävien komponenttien koostumus täytyy tuntea erityisen tarkkaan, muutoksiin on reagoitava ajoissa ja raaka-aineiden laadusta huolehdittava.

Kotimaisen valkuaisen tarve ei ole yksiselitteinen

Maitotuotos saadaan nousuun ruokinnan kautta. Suomen luomulypsylehmien kohdalla tämä tarkoittaa muun ohella laadukkaampaa valkuaista, joka lisää ohutsuolessa imeytyvien aminohappojen määrää. Pelkästään korkea raakavalkuaispitoisuus ruokinnassa ei takaa riittävää aminohappojen saantia, vaan raakavalkuaisen hajottamiseen tarvitaan energiaa.

Energiapitoisuuden nostaminen ilman samanaikaista ruokinnan rasvapitoisuuden nousua on tällä hetkellä luomuruokinnassa turhankin haasteellista. Raakavalkuaisen runsas määrä ruokinnassa on kuitenkin täysin hyödytöntä ilman riittävää energiaa: Yliruokinta aiheuttaa turhia ympäristöpäästöjä ja turhia kustannuksia.

Toinen vaihtoehto on pyrkiä nostamaan pötsin ohittavan valkuaisen osuutta suoraan ruokinnassa käytettävien komponenttien OIV-pitoisuuden avulla. Luomuraaka-aineista parhain ohitusvalkuaisen lähde on rypsipuriste. Käytettävän rypsipuristeen tulee kuitenkin olla rasvapitoisuudeltaan matalaa ja valkuaispitoisuudeltaan riittävän korkeaa, jotta rypsistä saatava valkuainen todella päätyisi hyötykäyttöön. Mikäli rypsin rasvapitoisuus pysyy korkeana ja valkuaispitoisuus matalana, korkea rasvapitoisuus heikentää arvokkaan valkuaisen hyväksikäyttöä, jolloin rypsilisästä ei ole paljonkaan hyötyä.

Kotimaisuusaste kasvuun yhteistyöllä

Hankkija on kotimaisuuden ja omavaraisuuden edelläkävijä luomurehuissa. 100 % kotimaisten luomuviljojen ja -palkokasvien lisäksi teemme aktiivisesti töitä kotimaisten öljykasvien osuuden kasvattamiseen viljelykierrossa. Öljykasveista syntyy Hankkijan rehuvalmistuksen käyttöön kotimaista rypsipuristetta ja -öljyä luomurehuraaka-aineeksi. Öljykasvit ovat rikkaan aminohappokoostumuksensa takia korvaamattomia valkuaisenlähteitä luomuruokinnassa.

Pitkäaikainen aikomuksemme on saada joukkoomme riittävästi viljelijöitä myös luomuöljykasvien tuotantoon saavuttaaksemme tavoitellun 100 % kotimaisuusasteen kaikissa luomuraaka-aineissa. Hankkijan sopimusviljelijät ja rehuasiakkaat ovat täten avainasemassa kotimaisen kiertotalouden toteutumisessa.

Omanlaisesi rehu Hankkijalta

Hankkijan rehuasiakkailla on mahdollisuus valita oman Luonnon Sopiva® -rehunsa valmistukseen käytettävät raaka-aineet, sekä vaikuttaa rehun ominaisuuksiin reseptinsuunnittelussa. Tällöin jokainen voi toteuttaa omalle tilakokonaisuudelleen soveltuvan kokonaisuuden. Jatkossakin pyrimme löytämään käyttöömme yhä laajemman raaka-ainevalikoiman. Räätälöintiä voidaan toteuttaa kaikenlaisissa olosuhteissa, sillä yksikään luomutila ei tosiaan ole samanlainen.


Essi Parviainen
Ostopäällikkö
Hankkija Oy