Kyöstilän luomumaitotilan yrittäjät panostavat laatuun ja lähituotantoon

Kyllä on monta rautaa tulessa, herää haastattelijalla ajatus, kun on tovin jutellut Outi Kyöstilän kanssa. Outi pyörittää luomumaitotilaa miehensä Tomi Kyöstilän kanssa Orimattilan Villikkalassa.

 
Kyöstilän tilan yrittäjät Outi ja Tomi Kyöstilä.
Kyöstilän tilan yrittäjät Outi ja Tomi Kyöstilä.

Teksti: Mira Hartikainen, Hankkija Oy
Kuva: Heli Mielonen

Tilan päätuotantosuunta on nimenomaan maidontuotanto, Outi painottaa, vaikka vuonna 2018 pihapiiriin avattu Kyöstilän Farmipuoti on pitänyt yrittäjäpariskunnan vauhdissa. Luomuun siirtyminen on tapahtunut asteittain vuodesta 2017 alkaen. Ensimmäinen oma luomulihanauta teurastettiin farmipuotiin myyntiin koronakevään kunniaksi huhtikuussa.
– Otimme taskulaskimen käteen ja päätimme kokeilla, kertoo Outi luomutuotantoon siirtymisestä.
– Totesimme Tomin kanssa, että kun otamme viljelystä saltun pois, niin tämähän on jo luomua, Outi muistelee.

Suomalaisen ruoan ja viljelyn puolestapuhuja

Tilan farmipuodissa myydään perjantaista lauantaihin tilan omaa lihakarjaa.
– Flanksteakkia ja Briskettejä, ei mitään kuvelihaa tai muuta vastaavaa, Outi nauraa. Meidän myymät lihat käyvät maksimissaan 20 kilometrin etäisyydellä tilasta, joten nämä ovat oikeaa lähiruokaa. Lähiruoan tuottajina Kyöstilöille on tärkeää, että myös lehmien ja lihanautojen täydennysrehut tulevat läheltä.
– Omatuntoni ei anna periksi, että tuottaessani suomalaisille ruokaa käyttäisin tuontirehuja, toteaa Outi. Rehujen valmistus perustuu massatuotantoon ja raaka-aineet pyritään hankkimaan niin läheltä kuin mahdollista kuljetus- ja tuotantoketjujen minimoimiseksi.
Hankkijan raaka-ainehankinnan ja rehuvalmistuksen periaatteisiin kuuluu tuotantoketjun vahva tunteminen ja läpinäkyvyys. Tämä on tärkeä myös tuoteturvallisuuden näkökulmasta.
Hankkija ostaa kaikki Kotkan luomurehutehtaalla käytettävät luomuviljat ja -palkokasvit kotimaisilta viljelijöiltä.
– Ostamme myös kaiken saatavilla olevan luomurypsin edelleen jalostettavaksi sekä elintarviketuotantoon että oman rehuteollisuuden käyttöön, kertoo viljapäällikkö Essi Parviainen.
– Kehitämme kotimaista omavaraisuutta luomuraaka-aineiden saatavuuden suhteen jatkuvasti.
Näin ollen myös tulevaisuudessa Kyöstilän tila voi luottaa Hankkijan luomurehujen kotimaiseen turvalliseen tuotantoketjuun.