Sopivasti ja ympäristö kiittää

Valitse Sopiva

Ympäristökeskustelu kulminoituu usein ääripäiden vastakkainasetteluun. Ääripäiden sijaan kuitenkin monesti toimivin ratkaisu voisi olla asioiden kokonaistarkastelu ja pienet muutokset oikeaan suuntaan. Esimerkiksi kulutuksen kohtuullistaminen vain omaa tarvetta vastaavasti vähentäisi usein turhaa hukkaa ja helpoiten myös ympäristöpäästöjä.

Hieman samantyyppistä vastakkainasettelua ja ääripäästä toiseen siirtymistä on usein esillä lehmienkin ruokinnassa. Esimerkiksi fosforin lisäämistä lypsävien kivennäiseen vältettiin ehdottomasti viime vuosiin asti rehevöittämisen välttämiseksi. Nurmen fosforitasojen lasku ja sen tuomat terveysongelmat ovat kuitenkin muuttaneet suunnan toiseen ääripäähän: Nyt fosforia lisätään, vaikka vaan varmuuden vuoksi, useimpiin lypsävienkin kivennäisiin muusta ruokinnasta huolimatta. Vitamiinit lienee toinen vastaava esimerkki. E-vitamiinilisä on korkeatuottoisen terveydelle ehdoton, mutta annostelu kolmen eri tuotteen kautta lienee tehotonta.

Valkuaisruokinnassa puolestaan tavoitellaan usein korkeaa tasoa (>170 g/ kg ka) maidontuotannon varmistamiseen riippumatta millaisia valkuaisen lähteitä ruokinnassa on käytössä. Toisena ääripäänä on ehdotettu kokonaan lisävalkuaisesta luopumista, lehmähän tehostaa typen kierrätystä rehun valkuaispitoisuuden laskiessa.

Ääripäiden ja varmistelujen sijaan ruokinnan tarkka täsmääminen omiin rehuihin ja lehmien tarpeeseen olisi kuitenkin usein tehokkaampi tapa sekä lisätä tuotosta että samalla vähentää maidontuotannon päästöjä. Kun lehmä ruokintaan tarvetta vastaavasti muuttuu rehu tehokkaasti maidoksi, ei läskiksi ja lannoitteeksi. Tarvetta vastaava ruokinta pitää lehmän myös terveenä ja pitkäikäisenä, jolloin ympäristöpäästöt maitolitraa kohti vähenevät edelleen.

Lehmien tarvetta vastaava ruokinta on helppo toteuttaa kotoisten rehujen analyysien perusteella ja täydentämällä niiden puuttuvat palat täsmällisesti tilakohtaisesti suunnitellulla Sopiva®-ruokintaratkaisulla. Sopiva-tuotteissa voidaan täysin tilan tarpeiden mukaan huomioida tärkeimmät rehun hyväksikäyttöä parantavat tekijät, kuten valkuaistäydennyksen laatu, rehun sulatusta tehostavat innovaatiot ja tärkkelyksen riittävyys mikrobivalkuaisen synteesiin. Sopivalla vältyt turhilta täydennyksiltä ja ravintoaineiden hukalta terveydestä ja tuotoksesta tinkimättä. Ympäristö kuin tilipussikin kiittää.

Kirjoittaja: Milla Frantzi

Liittyvät tuotteet