Simolat turvaavat seleenin saannin Seleeni-E Strongilla

Pöytyällä Simolan Villen ja Elinan tilalla seleenilisä on tärkeä osa lehmien ruokintaa. Koska tilan pellot ovat luomutuotannossa, ei säilörehun seleenipitoisuutta voi petrata lannoituksella. Tämän vuoksi lehmillä oli yleisesti seleeninpuutoksesta johtuvia piilevän poikimahalvauksen oireita, kuten jälkeisten jäämistä. Seleeninsaannin varmistamiseksi ruokintaan lisättiin vahva Seleeni-E Strong. Villen mukaan lehmien oireet vähenivät ja muutos näkyi myös vasikoiden elinvoimaisuudessa. ”Vasikat ovat helppohoitoisempia ja lähtevät juomaan paremmin”, hän sanoo. Villen mukaan välillä kokeiltiin jättää seleenilisä pois, mutta ongelmat palasivat takaisin ja seleeni otettiin ruokintaan mukaan uudestaan.

Simoloiden 40 lypsävän parsinavetassa on käytössä seosruokinta. Lypsylehmien seos on monipuolinen sekoitus säilörehua, kuivaa heinää, melassia, räätälöityä Sopiva®-viljaseosta, rypsiä, suolaa, valkuaismelassia, soodaa, kivennäisiä ja Seleeni-E Strongia.

Umpilehmien ruokinta perustuu kuivaan heinään tai olkeen. Hiljattain tilalla on siirrytty umpilehmien kivennäisruokinnassa Sopivakivennäisen® käyttöön, jossa seleenipitoisuus on optimoitu korkeaksi. ”Kivennäiseen lisättynä seleeni on huolettomampi”, Ville kertoo. Hiehot saavat siemennykseen asti lehmien seosta, jota täydennetään Primo Kasvatus 1 -täysrehulla.

Primo Kasvatus 1 tukee vasikoiden kasvua raamikkaiksi hiehoiksi lehmien seoksen lisäksi.

Kirjava joukko lehmiä, lisänä herkullista jäätelöä

Tilan monipuolisessa nurmiseoksessa on 11 eri lajiketta. Villen mukaan sekoituksen syväjuurisimmat lajit ja erityisesti sinimailanen ovat kestäneet kesän kuivuuden parhaiten muiden kärsiessä. Urakoitsija hoitaa rehunkorjuun laakasiiloon ja pyöröpaaleihin. Simolat sanovat onnistuneen ruokinnan ja hyvälaatuisen säilörehun olevan kaiken perusta lehmien hyvinvoinnille ja tuotokselle. Elinan mukaan haasteita tähän tuovat luomussa olevat pellot, joissa apilapitoisuus on pidettävä korkeana.

Vanha kivinavetta on alun perin vuodelta 1947, mutta sitä on päivitetty ja korjailtu vuosien mittaan. Lehmien joukko on kirjava sekoitus eri rotuja. Pääsääntöisesti tilalta löytyy ayrshireja, mutta joukossa on myös holsteineja, pari jerseytä, brown swiss, ja muutama sekarotuinen. Tilalla on yksi vakituinen palkattu työntekijä navetassa. Lisäksi varsinkin kesän sesonkiaikaan vilskettä tilalle luo Elinan luotsaama jäätelötehdas, jossa on jo lähes kymmenen vuoden ajan valmistettu herkullista Isontuvan jäätelöä.