Hanhenkaakatusta Hauhalassa

Hanhia kasvattaa Suomessa vain muutama tila ja Hauhalan Hanhifarmi on yksi niistä. Ensimmäiset hanhet tulivat tilalle vuonna 1997 Virpi ja Antti Rantalaisen aloittaessa tilan isäntäparina. Antin vanhemmat olivat luopuneet edellisenä vuonna lypsykarjasta ja tilat olivat jäämässä tyhjilleen. Näin Hauhalan kylään tuli 700 hanhenpoikasta kasvatettaviksi.

Rantalaisten tila sijaitsee Mikkelin Anttolassa luonnonkauniilla paikalla. Tilakeskuksen ympärillä olevilla laitumilla käyskenteli tilalla vieraillessamme yhteensä noin 4 000 hanhea. Hauhalassa kasvatetaan 6 000–7 000 hanhea vuosittain. Haudonta aloitetaan huhtikuun lopulla ja se jatkuu aina heinäkuun lopulle asti ja hautomakoneesta kuoriutuu uusi poikaserä 10 päivän välein.

Poikaset pääsevät laitumelle 30 päivän ikäisinä. Oma poikastuotanto käynnistyi vuonna 2000, kun Virpi ja Antti toivat Tanskasta 210 emohanhea ja kukkoja. Nykyisin kaikki kasvatettavat hanhet ovat omaa poikastuotantoa. Emot laiduntavat omalla lohkollaan.

Hanhien ruokinnassa toteutetaan lähiruokaideologiaa

– Vilja-tiivisteruokinta vaatii enemmän työtä, mutta on meillä tuottanut hyvän taloudellisen tuloksen, Antti Rantalainen toteaa.

Tilan pelloilla kasvaa vehnää ja kauraa, joita täydennetään Hankkijan Tiiviste-Punaheltta Plus -rehulla. Seokseen tuleva kaura kuoritaan tilan omalla kaurankuorijalla.

– Valmistamme Kotkan tehtaalla myös hanhien haudontavaiheeseen suunniteltua Hanhiemohaudonta-rehua sekä kasvatusvaiheeseen Hanhen Kasvatustäysrehua, kertoo ruokinta-asiantuntija Terttu Koskela.

– Hanhiemohaudonta-rehu sisältää myös ainutlaatuisen Progut®-rehuaineen, Terttu mainitsee. Progut tukee eläimen luontaista vastustuskykyä ja auttaa ylläpitämään hyvää suolistoterveyttä. Se auttaa siten myös parantamaan eläinten elinvoimaisuutta, sopeutumista muutoksiin sekä tuottavuutta.

Poikaset ruokitaan 3–4 viikon ikäisiksi täysrehulla, jonka jälkeen siirrytään vilja-tiivisteruokintaan. Seos sisältää vehnää, kuorittua kauraa, tiivistettä sekä ruokintakalkkia. – Ruokintakalkilla on positiivinen vaikutus myös höyhenen laatuun. Meillä hyödynnetään hanhista kaikki mahdollinen, myös höyhenet, Virpi Rantalainen toteaa. Rantalaiset ovat toimittaneet untuvia Joutsen Finland Oy:lle Riihimäelle jo pitkään ja tuotevalikoimassa on nyt mm. Saimaa-tyyny, jonka täyte on täysin Hauhalan Hanhifarmilta peräisin.

Maremmano-abruzzese -rotuisien laumanvartijakoirien Ricco ja Martta tehtävä on suojella hanhia petojen hyökkäyksiltä.

Eläimet teurastetaan 4,5 kk:n ikäisinä ja niiden keskipaino on tuolloin noin 4,5 kg. Kaikki tilalla kasvatetut hanhet teurastetaan ja jalostetaan omassa teurastamossa.

– Meillä on kesä-joulukuussa yksi vakituinen työntekijä ja teurastusaikana viisi työntekijää, isäntä kertoo. Tuotteet myös jalostetaan itse omissa tiloissa. Perustuotevalikoimaan kuuluu yli 20 tuotetta. Tuotteiden jälleenmyyjinä toimivat kauppahallit, useat kaupat sekä tukkuliikkeet.

– Reseptejä tarvitaan, jotta kuluttajat innostuvat, Virpi mainitsee. Niitä emäntä kehittääkin jatkuvasti yhteistyökumppaneiden kanssa.

 

Mukana Pohjoismaisessa ruokakilpailussa

Hauhalan Hanhifarmi oli keväällä Pohjoismaisen ruokakilpailun Emblan Suomen ehdokkaana "Pohjoismainen raaka-ainetuottaja 2019" -kategoriassa. Kilpailussa oli yhteensä 7 eri kategoriaa ja mukana olleet Pohjoismaat olivat valinneet omat ehdokkaansa kaikista kategorioista kilpailun finaaliin.

Kilpailun tarkoituksena on lisätä pohjoismaisen ruuan tunnettuutta ja nostaa esiin sen takana toimivia innovatiivisia ruoan ja ruokakulttuurin tuottajia ja tekijöitä. Voitto tässä kategoriassa meni tällä kertaa Färsaarille.

– Meille oli mieleenpainuva kokemus päästä edustamaan suomalaista ruoantuotantoa upeassa seurassa, Virpi Rantalainen kertoo hymyillen.

Tila tekee yhteistyötä eläinlääketieteen opiskelijoiden kanssa. Parhaillaan tiedekunnassa ovat työn alla lisensiaattityö hanhen kasvatuksesta sekä lopputyö hanhien jalkapohjaterveydestä.


Yhteistyö on sujuvaa, toteavat Rantalaiset ja Hankkijan ruokinta-asiantuntija Terttu Koskela.

Tuotevalikoimaan kuuluvat mm. pateet.