Millainen kana – Sellainen rehu

Kanan laskennallinen ravinnontarve koostuu ylläpitoon, kasvuun, aktiivisuuteen ja munantuotantoon tarvittavista ravintoaineista. Päivittäisen rehuannoksen tulee täyttää nämä tarpeet. Kun päivittäiset tarpeet tunnetaan, voidaan sopiva rehun koostumus suunnitella vain, jos tunnetaan myös kanan päivittäin syömä rehumäärä. Osa kanatiloista ei mittaa rehunkulutusta tarkasti. Onneksi kanoilla on varsin hyvin kehittynyt kyky säätää rehunsyöntinsä energian tarpeensa mukaiseksi. Tämä helpottaa ruokinnansuunnittelijan tehtävää.

Rehunkulutus avainasemassa

Täysrehua valitessa tai tiivisteruokintaa koostaessa on tärkeää tietää, kuinka paljon munintaan tuleva tai muninnassa oleva parvi päivittäin syö rehua. Ravintoaineiden päiväsaanti määräytyy rehunsyönnin ja rehun ravintoainepitoisuuksien mukaan. Kun rehun ravintoaineiden pitoisuus valitaan syönnin perusteella ravintoaineiden päivätarvetta vastaavaksi, onnistutaan maksimoimaan munantuotanto ja saavutetaan hyvä rehunhyötysuhde.

Kana syö rehua ensisijaisesti tyydyttääkseen energiantarpeensa. Tosin nuori kana pyrkii syöntiä lisäämällä tyydyttämään energiantarpeen lisäksi myös valkuaisen tarvettaan. Myös muiden ravintoaineiden, kuten kivennäisten puute tai ylimäärä voi vaikuttaa syöntiin joko lisäävästi tai vähentävästi. Yleisesti rehun ominaisuuksista energiapitoisuus määrää sen, kuinka paljon kana rehua syö. Tämä nyrkkisääntö toimii käytännössä hyvin, vaikka kanoilla onkin taipumus syödä yli tarpeensa, jos rehun energiataso on kovin korkea.

Jotta varmistetaan kanan oikea energian ja ravintoaineiden saanti rehusta, on rehun sisällettävä ensinnä tarpeeksi energiaa ja toisaalta sopiva määrä muita ravintoaineita suhteessa energiaan. Rehun riittävä energiapitoisuus varmistaa, ettei kanan syöntikapasiteetti ylity, ennen kuin riittävä energiamäärä on saatu. Jos kanalle, jonka syöntipotentiaali ja energian tarve on suuri, annetaan liian ravintorikasta rehua, se saa ravintoaineita helposti yli tarpeen. Tämä johtaa ei-toivottuun munanpainon kasvuun.

Kaavio rehun ravintoainepitoisuudesta
Kuva 1. Rehun ravintoainepitoisuudet lasketaan kanan ravintoainetarpeiden ja rehun syönnin perusteella.

Rehun energiapitoisuus on oiva aloituspiste ruokinnansuunnittelulle, jos todellinen rehunsyönti ei ole tiedossa. Kana-aineksen jalostajat antavat ruokintasuosituksensa usein perustuen kanan ikään tai muninnan vaiheeseen ja rehunkulutukseen. Esimerkiksi erään valkoisen hybridin lysiinin päivätarve muninnan alussa on jalostajan mukaan 0,87 g. Syönnin ollessa 100 grammaa oikea rehun lysiinipitoisuus on siten 0,87 %, eli 8,7 g lysiiniä/kg rehua. Jos syönti taas on 105 grammaa, rehun tarvittava lysiinipitoisuus on 0,79 %, eli 7,9 g lysiiniä/kg rehua.

Rehu kanan mukaan

Hankkijan Punaheltta Paras-täysrehusarja sisältää seitsemän keskenään tasaenergistä rehua. Taulukko 1 auttaa valitsemaan oikean täysrehun kanaparven munintaprosentin ja rehunkulutuksen mukaan. Tarkkojen rehunkulutustietojen puuttuessa kokemus on opettanut käyttämään Paras-sarjaa myös kananpainon, munanpainon ja munintaprosentin mukaan.

Taulukko parven munintaprosessista
Taulukko 1. Valitse oikea täysrehu kanaparven munintaprosentin ja rehunkulutuksen mukaan.
  • 1. Valitse taulukosta parven munintaprosentin mukainen sarake.
  • 2. Valitse sarakkeesta parven päivittäisen rehunkulutuksen mukainen rivi.
  • 3. Löydä parvelle sopivin Punaheltta Paras-tuote rivin vasemmasta reunasta!

Paljonko kana tarvitsee energiaa?

Valkoinen normaalipainoinen kana tarvitsee muuntokelpoista energiaa noin 1,2-1,3 MJ/päivä, kun kana elää 20 °C asteen lämpötilassa ja sen höyhenpeite on hyväkuntoinen. Virikehäkkikanoihin verrattuna lattiakanat, jotka liikkuvat virikehäkkikanoja enemmän, tarvitsevat noin 10 % enemmän energiaa. Kanan ylläpitoon kuluu noin 60 – 65 % kokonaisenergian tarpeesta.

Käytännössä kana saattaa tarvita energiaa yli laskennallisen tarpeen. Tähän energiamäärään tarvittavaa rehunsyöntiä kutsutaan residuaaliseksi rehunsyönniksi. Toisin sanoen residuaalinen syönti lasketaan eläimen todellisen rehunsyönnin ja arvioidun syönnin erotuksena.

Yksilöiden väliset erot residuaalisessa rehunkulutuksessa selittyvät lintujen välisillä eroilla fysiologissa ominaisuuksissa, fyysisessä aktiivisuudessa, höyhenpeitteen kunnossa, munan tuotannossa ja kehon koostumuksessa. Mitä pienempi on linnun residuaalinen syönti, sitä parempi on sen rehuhyötysuhde.

Tärkeää olisi pyrkiä siihen, että energiaa ja rehua ei käytetä muuhun kuin ylläpitoon, kasvuun, munantuotantoon ja liikuntaan. Kanojen hyvä höyhenpeite on avainasemassa hyvän rehunhyötysuhteen ja munanpainon saavuttamisessa. Höyhenpeitteeltään huono kana syö paljon, saa rehustaan paljon ravintoaineita ja munii siksi liian isoja munia.

Tilaseoksiin energiaa vehnästä ja öljystä

Sama logiikka rehun energiapitoisuudesta ja rehunsyönnistä täysrehuruokinnassa pätee myös tiivisteruokinnassa. Kanat syövät tiivisteviljaseosta usein enemmän kuin täysrehua. Tämä johtuu rehujen energiapitoisuuksien erosta. Tiivisteruokinnassa, joka koostuu tiivisteestä, ohrasta, kaurasta ja ruokintakalkista, jää dieetin energia helposti matalaksi suhteessa muihin ravintoaineisiin. Tällaista rehuseosta kana syö enemmän, jolloin sen valkuaisen saanti kasvaa ja munanpaino alkaa kehittyä liian suureksi. Kanan pääasiallinen energianlähde on viljan tärkkelys. Vehnässä on ohraa ja kauraa enemmän tärkkelystä ja energiaa. Tiivisteruokintaa koostaessa vehnän käyttö ja öljylisä ovat suositeltavia keinoja rehuseoksen energiapitoisuuden nostamiseksi.

Erja Koivunen ja Eija Valkonen, Hankkija Oy