Uudet esiseokset käyttöön Turun rehutehtaalle siipikarjan rehuihin

Untuvikkoja

Hankkijan Turun rehutehtaalla on otettu käyttöön uudet vitamiini- ja hivenaineseokset.
Esiseosuudistuksen myötä panostetaan entistä enemmän nuorten lihalintujen ja emolintujen hivenaine- ja vitamiiniruokintaan. Lisäksi kananuorikoiden ja munivien kanojen hivenaine- ja vitamiiniruokinta on ollut erityisen tuotekehityksellisen tarkastelun alla.

Hivenainepitoisuudet vastaamaan lintujen tarpeita

Kivennäisaineet jaetaan makro- ja mikrokivennäisaineisiin. Makrokivennäisaineita ovat kalsium, kloridi, magnesium, fosfori, kalium, natrium ja rikki. Mikrokivennäisaineita ovat kupari, sinkki, mangaani, seleeni, rauta ja jodi. Mikrokivenaineista käytetään usein nimeä hivenaineet. Lintujen hivenaineiden tarve verrattuna makrokivennäisaineiden tarpeeseen on hyvin pieni. Näin ollen rehussa on huomattavasti vähemmän hivenaineita kuin makrokivennäisaineita.

Orgaaniset hivenaineyhdisteet ovat paremmin hyväksikäytettävissä kuin epäorgaaniset yhdisteet. Otetaan esimerkiksi kupari, jonka epäorgaaninen yhdiste kuparisulfaatti on huonommin linnun hyväksikäytettävissä kuin sen orgaaniset kelaatit kuten esimerkiksi kupariglysinaatti tai kuparin metioniini-hydroksi -analogi. Orgaanisia kelaatteja on erilaisia. Voisi yksinkertaistettua todeta, että jokainen niistä on eri lailla rakentunut (erilaisia kemiallisia sidoksia esiintyy eri yhdisteissä) ja niille jokaiselle on omat siirtomekanisminsa, miten ne kulkeutuvat välittäjäaineesta soluun. Tämän vuoksi myös kelaattien absorptio ja hyväksikäytettävyys eroavat jonkin verran toisistaan.

Uusimmissa tutkimuksissa onkin tutkittu, miten paljon eläimet ja linnut tarvitsevat hivenaineita, kun epäorgaanisia hivenaineita joko osittain korvataan orgaanisilla hivenaineilla tai kun epäorgaanisten yhdisteistä luovutaan kokonaan ja niiden tilalla käytetään orgaanisia yhdisteitä. Tutkimuskysymykset ovat tällöin olleet voiko orgaanisia hivenaineita käyttää vähemmän kuin epäorgaanisia hivenaineita ja riittääkö pienempi orgaanisten hivenaineiden määrä verrattuna epäorgaanisten hivenaineita määrään täyttämään linnun tarpeet? Kyseisiä tutkimuksia on tehty käyttämällä sekä erilaisia epäorgaanisia yhdisteitä että erilaisia orgaanisia yhdisteitä. Koska tutkimuksissa on käytetty laaja skaala eri yhdisteitä ja pitoisuudet rehuissa eri yhdisteille ovat vaihdelleet, on tutkimuksista hyvin vaikea tehdä yksiselitteisiä johtopäätöksiä. Voidaan kuitenkin todeta, että käytettäessä orgaanisia yhdisteitä epäorgaanisten sijaan, voidaan hivenainepitoisuuksissa mennä alaspäin ilman, että lintujen tuotantotulokset huononevat. On jopa tutkimuksia, joissa lintujen tuotantotulokset ovat parantuneet kuin pelkästään orgaaniset hivenaineet ovat olleet käytössä ja hivenaineiden pitoisuudet rehuissa ovat olleet pienemmät.

Eri lintutyypeille ja eri ikäisille linnuille on ravitsemussuosituksensa, joissa myös hivenaine – ja vitamiinisuositukset ovat esitetty. Pääosin ravitsemussuosituksissa, muun muassa Yhdysvaltalaisen NRC:n (National Research Council) suosituksissa vuodelta 1994, on ilmoitettu hivenaineiden tarpeet silloin kuin rehuissa käytetyt hivenaineet ovat epäorgaanisia yhdisteitä. Myös lintuhybridien jalostajien linnuille esittämät suositukset perustuvat pääosin epäorgaanisten hivenaineiden tarpeisiin. Käytännössä lintuhybridien jalostajien suosittelemia hivenainepitoisuuksia eri ikäisille ja eri tuotantovaiheessa oleville linnuille käytetään ohjeena, kun valitaan esiseosten koostumus ja annostelumäärä rehuun. Jalostajien melko konservatiivista suosituksista nykyään usein myös poiketaan erityisesti silloin kun hivenaineen valmistajilla on erityistä tutkimuksiin perustuvaa näyttöä siitä, että jalostajien normeista voidaan heidän tuotteidensa kohdalla poiketa. Hivenaineiden metioniini-hydroksi -analogeja on käytetty sekä tutkimuksissa että käytännössä niin, että linnun jalostajien suositukset hivenainepitoisuuksissa on alitettu. Lintujen tuotantotulokset ovat kuitenkin olleet jopa parempia kuin silloin, kun hivenainepitoisuudet ovat olleet linnun jalostajien suosittelemalla tasolla, mutta hivenaineet ovat olleet epäorgaanisina yhdisteinä. Mainittakoon, että vitamiinien osalta linnun jalostajien suositukset eivät kohtaa lakisääteisten maksimipitoisuuksien kanssa aina yhteen.

Mihin hivenaineita tarvitaan?

Jokaisella hivenaineella on oma tärkeä käyttötarkoituksensa linnun elimistössä. Käyttötarkoituksia on usein monia. Hivenaineiden puutosoireet vaihtelevat miedommista hyvinkin tuotannolle ja lintujen terveydelle ja hyvinvoinnille haitallisiin oireisiin.

Sinkin rooli siipikarjan ravitsemuksessa erityisesti munivan kanan ravitsemuksessa on suuri. Sinkkiä tarvitaan munan kuoren muodostumisessa ja se on tärkeä hivenaine linnun vastustuskyvyn kannalta. Sinkkiä tarvitaan myös hyvän nahan ja höyhenten kunnon saavuttamiseen, ihovaurioiden ja haavojen parantumisessa sekä testosteronin ja kortikosteroidin tuotannossa. Klassiset sinkin puutosoireet ovat vastustuskyvyn aleneminen, huono höyhenpeite, ihottumat, hedelmättömyys ja huono munan kuoren laatu.

Kuparia tarvitaan varmistamaan monen entsyymin häiriötön toiminta. Kuparia tarvitaan raudan aineenvaihdunnassa ja siten punasolujen muodostuksessa. Kuparin puutosoireet voivat näkyä linnuissa anemiana. Kupari on entsyymien, joilla on rooli elastaanin ja kollageenin muodostuksessa, rakennusaine. Kuparin puutos voi johtaa vajaaseen kollageenin muodostumiseen ja siten luuston epämuodostumisiin. Kuparin puute voi pahimmillaan johtaa tibial dyschondroplasiaan tai muihin vastaaviin jalkaongelmiin linnuilla. Koska sydän- ja verisuonielimistö tarvitsevat kollageenia rakennusaineena, kuparin puute voi aiheuttaa myös sydänsairauksia ja aortan repeämiä linnuilla. Kuparilla on myös tärkeä rooli höyhenpeitteen synnyssä.

Punasolujen hemoglobiinin ja lihassolun myoglobiinin muodostumiseen tarvitaan rautaa. Raudan on oltava hyvin imeytyvässä muodossa siipikarjan rehussa, koska raudan kiertonopeus linnussa on erityisen suuri. Mikä tahansa sisäinen infektio, kuten kokkidioosi, voi myös häiritä raudan imeytymistä. Raudanpuutteen tyypillisin oire on anemia. Mangaanilla on merkittävä rooli kanan kehossa luun ja ruston muodostuksessa. Siipikarjalla mangaanipuutokset johtavat peroosiin, luun lyhenemiseen ja taipumiseen. Munivilla kanoilla mangaanin puute johtaa munien kuoren heikkoon laatuun.

Mielenkiintoista on, että seleeni tunnistettiin sen myrkyllisyydestä eläinten ruokavalioissa ennen kuin sen välttämättömyys eläinten ravitsemuksessa todettiin. Seleeni on tärkeä osa entsyymiä, joka toimii soluissa hapettumisen estäjänä. Seleeniä tarvitaan varmistamaan haiman häiriötön toiminta. Seleeniä tarvitaan myös hyvän hedelmällisyyden saavuttamiseen. Seleeni toimii yhdessä E-vitamiinin kanssa siipikarjan immuunijärjestelmän parantamisessa.

Enemmän ei ole aina parempi

Useita negatiivisia vuorovaikutuksia voi esiintyä, jos hivenaineita on joko liikaa rehussa tai jos hivenaineiden suhteet eivät ole oikeat. Liian suuret hivenainepitoisuudet heikentävät kalsiumin ja fosforin imeytymistä. Yleisin antagonismi on sinkin ja kuparin välillä. Suuri määrä sinkkiä estää kuparin imeytymistä, sen metabolisia reittejä ja lopulta kuparin varastoitumista muniin. Toisaalta suuret märät rautaa tai kuparia voivat estää sinkin hyväksikäyttöä, mikä voi käytännössä johtaa anemiaan. Ylimääräinen fosfori häiritsee mangaanin hyväksikäytettävyyttä.

Esiseosuudistustyö jatkuu

Nyt Turun tehtaalla käyttöönotetuilla muutoksilla odotetaan olevan positiivisia vaikutuksia lintujen tuotantotuloksiin. Esiseosuudistuksessa tarkennettiin myös vitamiinien käyttötasot rehuissa eri lintutyypeille eri ikä- ja tuotantovaiheissa. Vitamiineista lisää seuraavassa Kotieläinuutiset-julkaisussa. Turun tehtaan esiseosuudistuksen jälkeen työ jatkuu Kotkan rehutehtaan siipikarjan rehujen esiseosuudistuksella.

Lisätietoja Hankkijan siipikarjanrehujen hivenaineista ja vitamiineista voi kysyä Erja Koivuselta:
sähköpostitse erja.koivunen@hankkija.fi tai soittamalla numeroon 010 768 3020.

Erja Koivunen
Kehityspäällikkö, siipikarjarehut