Tsearalenoni ja porsastuotanto

emakko

Tsearalenoni

Tsearalenoni, hometoksiini

Tsearalenoni on punahomeiden sukuun kuuluvan muutaman eri homekannan tuottama hometoksiini. Säätilasta ja korjuuolosuhteista riippuen kyseisiä homekantoja voi löytyä lauhkeiden vyöhykkeiden viljoista. Monesti tsearalenonin yhteydessä esiintyy myös deoksinivalenoli (DON), joka on myös erään punahomelajin toksiini.

Tsearalenoni ei ole myrkyllinen siten kuin hometoksiinit yleensä. Kemiallisen rakenteensa vuoksi eläimen metabolia tunnistaa sen virheellisesti sukuhormoniksi. Tämän seurauksena tsearalenoni häiritsee emakon porsastuottokykyä. Ensikoiden viivästynyt kehittyminen lisääntymiskykyisiksi, emakoiden ja ensikoiden hidastunut kiimakierto ja kuolleena syntyneiden lukumääräinen kasvu vaikuttavat vieroitettujen porsaiden tuotantoon negatiivisesti ja siten taloutta heikentävästi.

Mistä havainnoista voi epäillä tsearalenonia olevan rehussa?

Edellä esitettyjen porsastuotantoon vaikuttavien tekijöiden lisäksi on muitakin merkkejä rehun mahdollisesta saastumisesta tsearalenonilla. Nämä havaitaan edellisiä nopeammin ja mahdollistavat siten reagoinnin jo ennen kuin haittavaikutuksia alkaa esiintyä porsastuotannossa. Kyseisiä ilmiöitä ovat muun muassa ulkoisten synnytyselinten punoitus ja turvotus, maitorauhasten turvotus sekä peräsuolen tai kohdun ulostulo. Näitä havaitaan jo niinkin pienissä tsearalenonipitoisuuksissa kuin 180 ppb (180 mg/tonni rehua). Suuremmissa pitoisuuksissa haittailmiöt voimistuvat. Euroopan komission suositus rehun sisältämän tsearaleonin raja-arvoiksi on: emakot ja loppukasvatusvaiheessa olevat lihasiat 250 ppb, ensikot ja porsaat 100 ppb.

On lisäksi selvityksiä, joiden mukaan imetysvaiheessa olevan emakon maitoon kulkeutuu tsearalenonia, jos sen pitoisuus rehussa on yli 200 ppb. Maidon sisältämän toksiinin vaikutus on havaittavissa imetettävien naarasporsaiden synnytyselinten punoituksena ja turvotuksena.

Tsearalenoniriskin hallinta

Tilatasolla on olennaista selvittää, onko tsearalenonia käytetyssä rehussa ja jos on, tulee ryhtyä toimiin ongelman eliminoimiseksi.

Huolellisessa porsastuotannossa tsearalenonipitoisuus olisi syytä analysoida säännöllisin väliajoin ja viimeistään silloin, kun on ilmennyt yllä mainittuja ongelmia. Jos analyysissä löytyy toksiinia ja kun sen pitoisuus tiedetään, voidaan arvioida tarvittava jatkotoimenpide. Analyysejä on mahdollista tilata Finlactic Oy:ltä, jonka toimeksiannosta analyysit suorittaa KVVY Tutkimus Oy.