Vähemmän antibiootteja

Padaspekoni Oy:n emakkosikalassa on hyvät kokemukset Hankkijan Progres®-rehuainetta sisältävistä emakko- ja porsasrehuista. Ripuli ja antibioottien tarve vähenivät, kun Progres-rehut otettiin käyttöön vuosi sitten.

Energiset pikkuporsaat kiirehtivät yhtenä laumana emän nisille. Kun pahnueessa on keskimäärin 17 porsasta, saa osa possuista odotella tovin vuoroaan. Meno sikalassa on vilkastunut entisestään, sillä porsaat ovat uusien rehujen ansiosta aikaisempaa terveempiä, energisempiä ja kasvavat
nopeammin.

– Antibioottien tarve on vähentynyt huomattavasti Progresia sisältävän emakoiden imetysrehun ansiosta. Vuosi sitten jouduimme lääkitsemään suurimman osan pahnueista. Nyt enää muutama pahnue lääkitään ja ripuli on hävinnyt lähes kokonaan. Rahaa ja työtä säästyy paljon, vastaava
sikalanhoitaja Anna-Mari Vallinen iloitsee.

Hankkijan ruokinta-asiantuntija Tuula Honkamaa kertoo muidenkin emakkotilojen kokemusten olleen samanlaisia.

– Progresia sisältävää imetysrehua saaneiden emakoiden porsailla on huomattavasti vähemmän Clostridium-bakteerin aiheuttamaa porsasripulia. Rehun myönteiset vaikutukset johtuvat havupuiden pihkasta erotetuista ja rehuihin lisätyistä resiinihapoista. Ne suojaavat eläimiä bakteereilta,
parantavat emakoiden ternimaidon tuottoa ja nostavat vasta-aineiden pitoisuutta ternimaidossa. Porsaiden kasvu nopeutuu ja vieroituspainot nousevat, Honkamaa tiivistää.


Clostridium-bakteerin aiheuttama ripuli hävisi Padaspekonin porsailta lähes täysin, kun Progres-rehuainetta sisältävät rehut otettiin käyttöön viime vuonna.

Matti (vas.) ja Joonatan Luostarinen toivat Padaspekonille neljää eri rehua Hankkijan Turun rehutehtaalta. Rehutäydennystä tarvitaan kerran viikossa.

Porsaat tarvitsevat paljon maitoa

Emakoiden hedelmällisyys on kehittynyt jalostuksen avulla huomattavasti. 2000-luvun alussa keskimääräinen pahnueen koko oli alle 12 porsasta ja vuonna 2017 se oli jo lähes 17 porsasta. Emakon kyky
tuottaa ternimaitoa ei ole kuitenkaan kasvanut samassa suhteessa.

– Porsas tarvitsee riittävän annoksen ternimaitoa heti synnyttyään, sillä ternimaidon elintärkeät vasta-aineet pääsevät imeytymään porsaan verenkiertoon vain ensimmäisten 24 tunnin aikana. Jos ternimaitoannos jää alle neljänneslitraan, tulee porsaasta altis taudinaiheuttajille. Emakon kykyyn tuottaa riittävästi ternimaitoa tulee panostaa ja Progres on tähän keino, Honkamaa painottaa.

Padaspekonissa porsaiden elämän alkutaivalta avitetaan ruokkimalla emakoita Progresia sisältävällä imetysrehulla. Porsaille puolestaan tarjoillaan Progresia sisältäviä porsasrehuja aina prestarterista välikasvatusvaiheen loppurehuun asti.

Progres-rehuainetta sisältävien emakkorehujen myönteiset vaikutukset on osoitettu tieteellisin tutkimuksin. Kolmessa tutkimuksessa
on todettu, että jo seitsemän päivän ajan emakoille annettu Progres lisäsi ternimaidon tuottoa, nosti ternimaidon vasta-ainepitoisuutta viidenneksellä, paransi emakoiden suoliston mikrobitasapainoa ja tuki porsaiden kasvua ensimmäisten viikkojen aikana.

Progres-rehuaineen käyttö alkoi siipikarjanrehuista ja nyt sitä on lisätty moniin emakko- ja porsasrehuihin. Honkamaa kertoo, että Progresia on nyt lisätty myös kuivana käytettäviin sianrehuihin, joten Progres-rehut ovat kaikkien sikatilojen saatavilla.

– Progresia ja maitohappobakteereita sisältävillä rehuilla voidaan myös korvata käytöstä poistuvat sinkkirehut vieroitusripulin
ehkäisijöinä, Honkamaa sanoo.


Porsaat ovat uusien rehujen ansiosta aikaisempaa terveempiä, energisempiä ja kasvavat nopeammin.


Kaikki rehut Hankkijalta

Padaspekonissa käytetään liemiruokintaan 45 tonnia täysrehua viikossa. Yhtiö ostaa kaikki rehut Hankkijalta ja siilot täytetään kerran viikossa. Porsaiden alkurehut tulevat sikalaan säkkitavarana.

Tuotantotuloksia seurataan tarkasti ja muutoksia ruokintaan tehdään heti, kun aihetta ilmenee. Muutoksissa ollaan kuitenkin varovaisia ja ne tehdään vähitellen. Etenkin imettävät emakot ovat herkkiä ruokavalion muutoksille.

– Rehuyhteistyö Hankkijan kanssa on helppoa ja toimivaa. Teen rehutilaukset puhelimella ja Tuulalle voi soittaa muutenkin koska tahansa, kun kysyttävää tulee. Sähköposteihinkin hän vastaa nopeasti, Vallinen kiittelee.

Honkamaa kehuu Padaspekonin tuotantotuloksia ja arvelee niiden takana olevan keskeisten työntekijöiden hyvän sikasilmän.

– Täällä tehdään perusasiat hyvin ja kehitetään tuotantoa muun muassa kokeilemalla uusia rehuja. Anna-Mari osaa myös sopivasti kyseenalaistaa entisiä toimintatapoja, jolloin ruokinta-asiantuntijakaan ei pääse liian helpolla, Honkamaa hymyilee.

 

Padaspekoni Oy

  • Seitsemän omistajan emakkosikala Padasjoen Maakeskellä
  • Perustettu vuonna 2005
  • Viisi työntekijää
  • 950 emakkoa
  • Tuottaa noin 30 000 porsasta vuodessa HKScanin lihaketjuun
  • 34,1 vieroitettua porsasta/emakko/vuosi
  • 2,45 pahnuetta/emakko/vuosi
  • Porsimisprosentti 93,5
  • Porsaskuolleisuus ennen vieroitusta 10,7 %

Teksti ja kuvat: Markku Pulkkinen