Kuivalanta tarkasti levälleen myös oraille ja nurmille

Kuvassa Fliegl-lannanlevitysvaunu pellolla levittämässä lantaa.

Tiesitkö, että nykyään voit levittää kuivalantaa oraille ja nurmille millä tahansa kuivalantavaunulla? Suomessa on vallinnut käsitys siitä, että ympäristökorvaus edellyttäisi kuivalannan kasvukauden aikaiseen levitykseen tarkkuuslevitintä, joka on läpäissyt tietyn hyväksyntäprosessin. Vaikka levitystarkkuus onkin kasvustoon levitettäessä äärimmäisen tärkeää, ei edellä mainittu tieto pidä enää paikkaansa. Mutta mistä tarkkaan ottaen on kyse?

Tukipolitiikan jäänteitä

Vuosina 2007-2013 voimassa olleella tukikaudella ympäristötuesta löytyi toimenpide nimeltään ”Lannan levitys kasvukaudella”. Tuensaannin edellytyksenä oli, että tarkkuuslevitin täyttää standardin SFS-EN 13080. Kyseessä on lannanlevittimille mallikohtaisesti tehtävä tyyppihyväksyntä, jonka vaatimuksena on, että levitysmäärä saa vaihdella sivusuunnassa enintään 30 %, kun ajourien etäisyys on enintään puolet levityskuvion leveydestä.

Vuoden 2013 jälkeen ei vaatimusta ole ollut mukana tukiehdoissa. Levitystasaisuuden tärkeydestä huolimatta standardin pois jäänti oli tervetullut muutos. Standardin edellyttämä 30 % levitystasaisuuden vaihtelu on erittäin lavea kriteeri, jonka käytännössä kaikki nykyään myytävät lantavaunut täyttävät, mutta tästä huolimatta standardi edellytti, että jokainen lantavaunumalli on erikseen hyväksytettävä.

Levitystasaisuuden merkitys

Miksi levitystasaisuus sitten on niin tärkeää, vaikkei sitä tukiehdoissa vaaditakaan? Varsinkin kun lantaa levitetään oraille tai nurmelle, on se saatava kasvuston sekaan tasaisesti ja riittävän pieninä partikkeleina. Jos lanta jää kasoille tai kokkareiksi, sotkee se kasvustoa ja isommat kokkareet voivat päätyä korjuukoneiden mukana sadon joukkoon, mitkä ovat todellisia hygieniariskejä. Lannoituksen näkökulmasta tasainen levitystulos on levityskohteesta riippumatta A ja O, jotta ravinteet saadaan jokaisen kasvin ulottuville.

Tarkkaa levitystä sekä sivuttais- että kulkusuunnassa

Saksalaisen Flieglin lantavaunut ovat todistetusti tarkkoja levittimiä. Tutkimuslaitos DLG:n tekemissä levitystasaisuusmittauksissa vaunut ovat saaneet huipputuloksia. Tämä pätee sekä vaakakeloilla ja pohjakuljettimella varustettuihin KDS Muck Control -levittimiin, että pystykeloilla ja puskutyhjennyksellä varustettuihin ADS-levittimiin.

Verrokkina levitystasaisuudelle voidaan pitää aiemmin mainitun SFS-EN 13080 -standardin 30 % enimmäisrajaa levitysmäärän vaihtelulle. Pystykeloilla varustetun ADS-vaunun tulos karjanlannalla oli 12,7 %, kun ajouraväli oli 12 metriä ja levitysmäärät 10 ja 30 tn/ha. Vaakakeloilla varustetulla KDS-levittimellä vaihtelu oli vastaavilla levitysmäärillä ja suuremmalla, 18 metrin työleveydellä 14,5-14,7 %. Tämä tarkoittaa DLG:n arviointikriteereillä arvosanaa ”hyvä”. Kananlannalla ja mädätteellä KDS-levitin ansaitsi arvosanan ”erinomainen”, eli vaihtelu oli alle 10 %.

Flieglin kuivalantavaunuilla levitysjälki on tasainen myös ajosuunnassa. KDS-vaunuihin on saatavilla vaakoihin perustuva levitysautomatiikka, joka pitää levitysmäärän asetetulla tasolla koko levityksen ajan. ADS-vaunut taas levittävät tasaisesti ilman vaakalaitteitakin, kiitos niiden nerokkaan tyhjennystavan. Puskutyhjennyksen ansiosta lanta ei leviä pitkin vaunun pohjaa, vaan työntyy levittimelle tasaiseen tahtiin levityksen loppuun asti. ADS-vaunun pituussuuntainen levitystasaisuuden vaihtelu olikin DLG:n mittauksissa vain 8 %, jolla se ansaitsi arvosanan ”erinomainen”. Myös KDS-vaunu sai levitettävästä materiaalista riippuen arvosanakseen ”hyvä” tai ”erinomainen”.

 
Lantaa levitetään pellolle vaunun avulla.
Puskutyhjennyksellä toimivissa ADS-lantavaunuissa on toinenkin erikoisuus. Vaunu voidaan varustaa kuvassa näkyvällä lautaslevitysportilla. Sen avulla pystykelalevitin levittää vain lautasten avulla, aivan kuten vaakakelalevitin. Näin lanta saadaan murskattua hienommaksi ja levittymään entistäkin tasaisemmin.