Raaka-ainepörssien futuurimarkkinat

Yleistä:

Maailman raaka-ainepörsseissä markkinoilla toimivat tahot, kuten raaka-aineita ostava teollisuus ja myyvä kauppa sekä alkutuottajat, suojaavat hintariskejään ostoin ja myynnein. Lisäksi pörssit mahdollistavat sijoittajien tehokkaan läsnäolon markkinoilla. Lisääntyvissä määrin myös Euroopassa siirrytään vilja- ja raaka-ainekaupassa toimintamalleihin joissa hinta on jollakin mekanismilla kiinnitetty vastaavaan pörssijohdannaiseen. Selkeästi on nähtävissä, että johdannaismarkkinoiden hintamuutokset vaikuttavat tästä johtuen suoremmin fyysisen kaupan hintoihin.

Johdannaismarkkinat regoivat yleensä nopeasti markkinaympäristössä tapahtuviin muutoksiin, tapahtuivatpa ne sitten tuotteiden tarjonnassa, kysynnässä tai muussa reaalitaloudessa. Esimerkiksi sääolosuhteissa tapahtuvat muutokset vaikuttavat nopesti viljan tarjontaan ja hintoihin. Eli pörssimarkkinoilla tapahtuvat muutokset vaikuttavat markkinahintoihin, myös Suomessa. Siksi on erittäin tärkeä seurata ainakin jollain tarkkuudella mitä johdannaismarkkinoilla tapahtuu. Esimerkiksi öljyn suuret hintamuutokset heijastuvat muihin raaka-aineisiin.

Tälle sivulle on yksinkertaiseksi "linkkilistaksi" kerätty tuotteita ja hintadataa Euronextin Matif ja Liffe pörsseistä Euroopasta sekä Yhdysvalloista CBOT/CME:n ja NYSE:n raaka-ainefutuureista. Hintataulukot ja niiltä mahdollisesti avautuvat hintakaaviot ovat yleensä noin 10 - 30 minuuttia reaaliajasta viivästettyjä.

Kauapankäynti on tänä päivänä elektronista

Chicagon pörssi lopetti perinteikkään pörssilattialla visuaalisin käsimerkein tapahtuneen huutokaupan 2. heinäkuuta 2015. Euronext pörssimarkkinat (Matif ja Liffe)ovat jo aiemmin olleet täysin elektronisia markkinapaikkoja.

Käytännössä kaupankäynti on siis "agrituotteilla" siirtynyt elektroniseksi kaupaksi, ja markkinapaikat ovat auki lähes ympäri vuorokauden.

Alla linkkejä pörssien markkinatietoihin.

VEHNÄ-FUTUUREJA:

MAISSI-FUTUUREJA:

KAURA-FUTUURIT:

ÖLJYKASVI-FUTUUREJA:

SOIJAROUHE-FUTUUREJA:

SOIJAÖLJY-FUTUUREJA:

ENERGIA-FUTUUREJA:

Viimeksi katsomani tuotteet