Maan kasvukunto kunniaan – asiakaskokemus Agronic HXA II-lietevaunusta

Kiuruvedellä naudanlihaa tuottava Mikko Elovaara oy hankki menneen kesän lietteen levitykseen uuden vaunun. Huolellisen harkinnan jälkeen valinta oli Agronicin HXA II, jonka perässä on veitsimultain. Vaunun eteen on valjastettu Fendt 942.

Kalustolla levitetään Mikko Elovaara oy:n lisäksi Elovasikka oy:n ja Maatila Antti Elovaara oy:n lannat. Levitettäviä kuutioita tulee vuoden mittaan kaikkiaan 23 000, josta hieman alle puolet on biokaasulaitoksesta saatava notkeaa rejektiä ja loput raakaa lietettä.

Naudat tulevat Elovaarojen tiloille loppukasvatukseen puolen vuoden iässä ja lähtevät viimeiselle matkalle 20 kuukauden ikäisinä. Mullikoiden keskimääräinen lihapaino on pyörinyt noin 400 kilossa, mikä osoittaa hyvää ammattitaitoa myös kasvattamon puolella.

 

Antti Elovaara korostaa maan kasvukunnon parantamisen tärkeyttä viljelytoiminnassa. Tiloilla on 2000-luvulla raivattu uutta peltoa 390 hehtaaria. Tähän asti viljelykierto uutismaasta johtuen on ollut neljä nurmea ja yksi vilja, jolloin myös nurmi on uusittu. Kasvukunnon parantumisen myötä on tarkoitus siirtyä 3+1
kiertoon.

Saumaton yhteistyö valmistajan kanssa

Vaunun valinnassa sen korkea laatu on erittäin tärkeä, mutta tehtaan läheisyys ja sieltä viipymättä saatava apu ovat vähintään yhtä tärkeitä valintakriteerejä. Agronic ei ollut halvin, mutta hinta-laatusuhde vaikutti vaihtoehtoja vertailtaessa parhaimmalle.

- Viime kesänä traktorikuskin ajovirheestä johtuen vaunu rikkoutui ja lietteen levitys keskeytyi. Mutta vain yhdeksän tuntia vahingon jälkeen lietteen levitys jatkui taas. Tämä osoittaa jälkimarkkinoinnin uskomattoman joustavan toiminnan, Elovaara kiittelee.

Merkittävä peruste Agronic HXA II:n hankintaan oli myös rapuohjaus ja renkaiden paineensäätöjärjestelmä. Paineen säädöllä rengaspaine pystytään kaikissa tilanteissa pitämään ihanteellisena ja pellon tiivistyminen mahdollisimman vähäisenä. Rengaspaineen nopea säätömahdollisuus yhdessä rapuohjauksen kanssa muodostavat Elovaaran mukaan lyömättömän yhdistelmän maan kasvukunnon ylläpidossa ja parantamisessa.

Elovaara kertoo, että vaunua vetävässä traktorissa on 900-milliset takarenkaat ja lietettä levitettäessä on aina paripyörät joka nurkassa. Vaunun etuakselin nostolla saadaan lisää painoa aisalle silloin, kun sitä tarvitaan.

- Pellolla lietevaunun rengaspaine pudotetaan maantieajon 1,8 barista peltoajon 0,8 bariin. Paineen pudotus ottaa aikaa sen verran, jonka levittimen avaaminen työskentelyasentoon kestää. Kun vaunu on tyhjä, paineen nostaminen maantieajoon ottaa parisen minuuttia, Elovaara kertoo.

Sähköinen pakko-ohjaus

Elovaarojen maatiloilla pisin siirtomatka on seitsemän kilometriä, keskimääräisen ajomatkan jäädessä noin kahteen kilometriin. HXA II:n akseleissa on pakko-ohjaus ja hydraulinen jousitus vakiona. Vaunun renkaita ohjataan sähköisesti eli vetoaisan sivulla ei ole tavanomaisia tankoja tai vaijereita haittaamassa työskentelyä. Agronicin innovatiivisella ratkaisulla traktori saa päisteissä kääntyä riittävän jyrkästi. Maantieajossa akselit keskitetään ja lukitaan automaattisesti suoraan, jolloin vaunun tai traktorin heiluminen ei käännä renkaita. Yhdistelmä on erittäin vakaa eikä tieajo turhaan syö renkaita.

Vaunun hallinnassa 7-tuumainen kosketusvärinäyttö on osoittautunut helppokäyttöiseksi. Näytössä on kaikki lieteen tarkkaan levitykseen tarvittavat säädöt. Käytön helppoutta lisää lietteen virtauksen määränsäätö ajonopeuden mukaan.

Rejektiä ja lietettä

Vaunussa oleva kahdella jakajalla oleva TSR -veitsimultain sijoittaa lietteen sopivaan syvyyteen maalajista riippumatta. Elovaarojen tiloilla pellot ovat pääosin hietamoreenia. Multaimen vannasväli on 22,5 senttiä, mikä kuluneen kesän kokemusten mukaan on taannut tasaisen levityksen niin oraille kuin nurmellekin. Multaimen runko on nivelletty keskeltä, joten multain pääsee kääntymään ja kallistumaan vaunun asennosta riippumatta myös rapuohjauksessa.

- Keväisin lannoitamme kaikki viljan oraat rejektillä ja loput rejektistä levitetään nurmelle. Kesän mittaan jatkamme nurmien lannoitusta tavallisella lietelannalla ja kesän aikana saatavalla rejektillä. Nurmen kuiva-ainesato on noussut pikku hiljaa maan kasvukunnon paranemisen myötä lähes kahdeksaan tonniin hehtaarilta, Elovaara toteaa.