Kohti tulevaisuuden puimurituotantoa

Teksti: OLLI KORHONEN, Hankkija Oy

Kohti tulevaisuuden puimurituotantoa, CLAAS-tehtaalta kuva keskeneräisestä puimurista

CLAAS:in kotipaikka ja puimuritehdas sijaitsevat Saksassa Nordhein Westfalenin osavaltiossa Harsewinkelin yli 25 000 asukkaan kaupungissa. Claas on kaupungissa merkittävä työnantaja. Puimuritehtaan uudistus piti suunnitella huolella, koska tehtaan modernisointi keskellä kaupunkia vastaa käytännössä uuden rakentamista.

CLAAS on uudistanut säännöllisesti puimurimallistojaan. Aiemmin esitellyt LEXION-mallit saivat kaverikseen uudet TRION-mallit. Vaikka mallistoissa on runsaasti valinnanvaraa, on niissä erittäin paljon samoja komponentteja. LEXION 8000 -sarjan puimurit ovat maailman suurimpia ja moderneimpia leikkuupuimureita. Tähän asti ne on valmistettu omalla linjastollaan, ja vieressä oli toinen linjasto perinteisempien AVERO-mallien valmistusta varten. 4,2 metrin hallikorkeus ei riittänyt tehokkaaseen ja suoraviivaiseen puimurivalmistukseen. Uudistuksen myötä nämä kaksi tuotantolinjaa purettiin ja tilalle rakennetiin yksi yhteinen linjasto. Tuotantorakennuksen keskelle tehtiin osien ja varusteiden Supervarasto.

Puimurimallien valmistuksessa käytetään autoista tuttua pohjalevyajattelua. Pohjalevyn päälle saadaan Supervarastosta aina ajallaan oikeita komponentteja ja siten mahdollisimman monipuolinen valikoima moderneja leikkuupuimureita. Yhteisten osien ansiosta tuotannon suunnittelu on helpompaa. Toisaalta nykyiset puimuriasiakkaat ovat lähtöisin hyvin erilaisista olosuhteista ja tarpeet ovat hyvin vaihtelevia. Monipuolisesta TRION-mallistosta saadaan jokaiselle asiakkaalle sopivasti varusteltu puimuri. Tämä vaatii myös valmistajalta erittäin tarkkaa suunnittelua ja osien hallintaa. 44 miljoonan euron investoinnin tarkoitus ei ollut säästää kustannuksissa, vaan investoida tulevaisuuteen ja tarjota merkittäviä hyötyjä niin asiakkaille kuin työntekijöille. Vanhat ahtaat ja monimutkaiset tuotantotilat korvataan täysin uudella valoisalla, suurella ja suoraviivaisella tuotantolinjalla. Koneiden komponentit siirtyvät Supervarastosta automaation ja sisäisen logistiikan avulla työntekijöiden käyttöön tuotantolinjalle oikeaaikaisesti
ja helposti eikä valmistettavaa konetta tarvitse siirtää enää tuotantolinjassa edestakaisin.