Tulevaisuuden traktoritehdas

Tekti: Clas-Göran Westerlund

LeMansissa Claasin traktoritehtaalla aloitettiin suurinvestointi vuonna 2017 tehtaan uudistamiseksi. Nyt käytössä on modernit tilat ja tuotannossa on panostettu digitaalisuuteen ja automatisointiin.

40 miljoonaa euroa on käytetty koneiden kokoonpanon uudistamiseen sekä tehtaan digitalisoinnin muutoksiin. Kokonaisinvestoinnit Le Mansin traktoritehtaalla, kehityskeskuksessa Vélizyssä sekä testaus- ja arviointikeskuksessa Trangéssa nousevat noin 80 miljoonaan euroon sen jälkeen, kun Claas hankki Renault Agriculturen vuonna 2003.

Tehtaan uudistaminen mahdollistaa yhä monipuolisemmin ja yksilöllisemmin varustettujen traktoreiden valmistuksen. Monimutkaisia prosesseja on uudistettu erityisesti tehtaan sisäisessä logistiikassa. Olennainen tekijä tuotannon automatisoinnin kannalta oli automaattisesti ohjattavien ajoneuvojen (AGV) käyttöön ottaminen. 40 itsenäistä kuormaa kantavaa, ilman kuljettajaa ja täysin automaattisesti toimivaa ajoneuvoa siirtävät traktoreita ensimmäisestä asennusasemasta viimeiseen saakka. Ne pystyvät kantamaan jopa 20 tonnin kuorman. Kantokyvyltään ne riittävät myös tuleville, yhä tehokkaammille traktoreille. Tulevaisuudessa tuotantoa lisätään jopa 75 traktoriin päivässä nykyisten 50 traktorin sijaan. Karkeasti laskettuna tämä tarkoittaa, että vuosittainen tuotantokapasiteetti on noin 13 000 traktoria tämän hetken 10 000 traktoriin verrattuna.

Tehdasfaktat

tulevaisuuden traktoritehdas

• Le Manssissa on valmistettu traktoreita jo 80 vuoden ajan.
• 75 % tuotannosta menee vientiin.
• Tehdas työllistää 1000 työntekijää.
• Tuotantolinja on 1200 m pitkä.
• Tehdasalueella on katettua tuotantotilaa 7 ha.
• Tehtaalla tehdään 75–445 hv tehoisia koneita.
• Tällä hetkellä valmistetaan 10 000 traktoria vuodessa.
• Vuodesta 2003 lähtien on investoitu 80 miljoonaa euroa.

Tehtaalla valmistetaan parhaillaan viittä 75–445 hevosvoiman traktorisarjaa. Le Mansissa työskentelee noin 1000 ihmistä, yhdessä Pariisin lähellä sijaitsevan Vélizyn kehityskeskuksen ja Trangén testaus- ja arviointikeskuksen kanssa. Toimipaikat tekevät tiivistä yhteistyötä muiden kehityskeskusten ja -tehtaiden kanssa, kuten Saksassa CLAAS E-Systemsin kanssa Dissenissä ja CLAAS Industrietechnikin kanssa Paderbornissa, joissa AXION 900 TERRA TRAC -mallien TERRA TRAC -tela-alustat sekä ARION 500 ja ARION 600 mallien portaattomat vaihteistot valmistetaan.