Aikaisen Nella-kauran kohdalla odotukset korkealla

Jurvan Niemenkylässä kasvaa aikainen Borealin jalostama uutuuskaura Nella. Viljelijä Jukka Nummela otti lajikkeen viljelyyn tänä kesänä, sillä haussa oli aikainen sekä laatuominaisuuksiltaan hyvä ja satoisa lajike.
Nellan esikasvina oli härkäpapu ja lajike päästiin kylvämään vapun tienoilla. Nellaa kylvettiin 230 kg/ha ja se sai kylvön yhteydessä lannoitukseen YaraMila Y1:stä sekä Yaran Starttiravinnetta. Jukka teki myöhemmin oraslannoituksen lajikkeelle Y1:llä. Jurvassakin alkukasvukausi ollut kuiva.

Nella on kasvanut pituutta, pensonut todella hyvin sekä tasaisesti ja tuottanut runsaan jyvälukumäärän. Peltolohko missä lajike kasvaa, on puoliksi savisempaa ja puoliksi multavampaa maata. Tätä vaihtelua ei kasvustossa huomaa. Nellan hyvästä kehityksestä on kiittäminen ennen kaikkea Jukan panostusta maan kasvukuntoon.
Kasvinsuojelutoimenpiteet:

T0-vaiheessa Moddus Evo + YaraVita Starphos MnP + Ratio 50 SX.
Myöhempi rikkakasvien torjunta tehtiin korrenkasvun alussa T1-vaiheessa Pixxaro EC:llä ja kaveriksi laitettiin YaraVita Gramitrel B + YaraVita Amazinc.
-Kovan kuivuuden vuoksi Jukka ruiskututti lajikkeelle vielä korren kasvun aikana piristeeksi Starphosia, josta oli viljelijän mukaan selvästi apua.
Kauran tauteja torjuttiin korrenkasvun lopulla Propukse FX – tautiaineyhdistelmällä ja tankkiseokseen lisättiin myös lakoutumisen välttämiseksi Moddus M - kasvunsäädettä.

 

Jukka ja Matti Jaatinen vierailivat kasvustossa heinäkuun puolen välin aikaan. Havainnoinnin yhteydessä todettiin, että kasvusto oli elinvoimainen, tiheä sekä puhdas rikkakasveista ja taudeista. Tässä vaiheessa näyttää siis todella lupaavalta ja odotukset tämän aikaisen uutuuslajikkeen kohdalla ovat korkealla niin sadon kuin laadun suhteen.