Syysviljan rikkakasvit kannattaa torjua ennen talvea – Boxer tyrmää rikat
Syysviljan onnistunut alku ratkaisee paljon myös seuraavan kasvukauden kannalta. Rikkakasvit, jotka ehtivät taimettua jo syksyllä, käyttävät viljelykasvin kanssa samoja resursseja: vettä, ravinteita, valoa ja kasvutilaa. Kilpailu syksyllä voi näkyä keväällä epätasaisempana kasvustona ja suurempana rikkakasvien torjuntatarpeena.
Syksyllä pellolle nousee sekä leveälehtisiä että heinämäisiä rikkakasveja. Tyypillisiä ovat esimerkiksi saunakukka, matara, orvokki, peipit ja pihatähtimö. Heinämäisistä lajeista erityistä huomiota vaativat kylänurmikka ja luoho. Talvehtivat rikkakasvit pääsevät keväällä nopeasti kasvuun, jolloin niiden hallinta voi edellyttää ruiskutuksia isommalla (ja kalliimmalla) annoksella.
Kylänurmikka vaatii ennakointia
Kylänurmikka on yleistynyt monilla viljapelloilla, ja syysviljat tarjoavat sille hyvän kasvuympäristön. Se selviytyy tavallisesti talven yli ja jatkaa kehitystään varhain keväällä. Kun torjunta tehdään syksyllä rikkakasvien ollessa pieniä, käsittely kohdistuu kasvustoon silloin, kun olosuhteet ovat usein maavaikutteisten valmisteiden kannalta suotuisat.
Syksyllä tehty käsittely ei poista keväisen seurannan tarvetta. Sen etuna on kuitenkin se, että mahdollinen kevätkäsittely voidaan suunnata ensisijaisesti myöhemmin taimettuneisiin rikkakasveihin.
Täydentävä teho Boxer- ja DFF SC 500 -seoksella
Boxer ja DFF SC 500 ovat syysviljoille tarkoitettu tankkiseos, jossa valmisteiden vaikutukset täydentävät toisiaan. Boxer kohdistuu erityisesti heinämäisiin rikkakasveihin, kuten kylänurmikkaan ja luohoon, ja tukee samalla mataratorjuntaa. DFF SC 500:n vahvuuksia ovat muun muassa orvokki ja saunakukka.
Seoksen teho perustuu sekä lehti- että maavaikutukseen. Pieniin, vasta taimettuneisiin rikkakasveihin lehtivaikutus toimii parhaiten. Maahan jäävä käsittelykerros puolestaan vaikuttaa myöhemmin taimettuviin rikkoihin useiden viikkojen ajan. Viileä sää voi pidentää maavaikutuksen kestoa syksyllä.
Käsittely ajoitetaan syysviljan 1–2-lehtivaiheeseen annoksella 0,75-1,0 l/ha Boxer + DFF 0,1 l, kun kylvörivit ja ajourat erottuvat selvästi. Käyttömäärä tulee aina valita lohkon rikkakasvilajiston, rikkakasvipaineen ja valmisteen ajantasaisen käyttöohjeen mukaan. Vaikeilla raiheinä- tai rikkapuntarpäälohkoilla Boxerin annostusta voidaan käyttöohjeen puitteissa kasvattaa 1,5–2,0 l/ha tasolle.
Muokkausjälki ja sääolosuhteet vaikuttavat
Tasainen, hienojakoinen maanpinta auttaa maavaikutteista torjuntaa onnistumaan. Suuret kokkareet voivat muodostaa suojaisia kohtia, joista rikkakasvit pääsevät taimettumaan. Myös runsas olkikerros tai maan korkea orgaanisen aineksen määrä voi heikentää käsittelyn maavaikutusta.
Kosteus maan pinnassa tukee torjuntaa. Ruiskutus kannattaa tehdä olosuhteissa, joissa haihtumisriski on pieni - usein iltapäivällä tai illalla, kun lämpötila on enintään 15 °C. Tuulikulkeumaa vähentävien suuttimien käyttö on tärkeää, ja vähintään 75 prosentin tuulikulkeumaa vähentävä suutintyyppi on suositeltava.
Syysvilja tulee kylvää riittävän syvälle, noin 2,5–3 senttimetriin. Kosteissa ja viileissä oloissa syysohran lehdissä voi toisinaan esiintyä vaaleita laikkuja. Aiemmat kokemukset eivät kuitenkaan ole osoittaneet niiden heikentävän satoa.
Syyskäsittely tukee resistenssin hallintaa
Haastavien rikkakasvien torjunta ei ole vain yhden kasvukauden toimenpide. Kun heinämäisiä rikkakasveja käsitellään syksyllä eri vaikutustapaa hyödyntävällä valmisteella kuin keväällä, vähennetään riskiä resistentin, eli torjunta-aineita kestävien rikkakasvien, muodostumiselle.
Hyvin toteutettu syystorjunta keventää kevään työkuormaa ja antaa enemmän joustavuutta ja mahdollisuuksia kohdentaa toimenpiteet todellisen tarpeen mukaan keväällä. Tavoitteena on puhdas ja tasaisesti kehittyvä syysviljakasvusto, jolla on parhaat edellytykset jatkaa kasvuaan heti kevään koittaessa.
Boxerin tärkeimmät tiedot
• Käyttömäärä: 0,75–1,0 l/ha Boxer + 0,1 l/ha DFF seos
• Ruiskutus viljan 1–2 lehtivaiheessa
• Sopii kaikille syysviljoille
• Parhaat tehot heinämäisiin rikkoihin kuten kylänurmikkaan ja luohoon. Apiloihin erinomainen teho.
• Pystyy tappamaan tehokkaasti pienet kylänurmikat lähes 100 % teholla
• Jos lohkolla on paljon raiheinää tai rikkapuntarpäätä, nosta Boxerin annos 1,5–2,0 l/ha
• Hehtaarikustannus kilpailukykyinen – paljon vastinetta rahoille
• Laaja-alainen teho leveälehtisiin rikkoihin
• Varaudu ennakkoon ja estä kestävien rikkakantojen kehittymistä – seoksella paras vaikutus
• Turvallinen käyttää, ei vaikuta negatiivisesti viljan aikaisessa kehittymisvaiheessa oraiden tullessa maan pinnan läpi (1-lehtivaihe)
• Ei pitkäaikaisia jälkikasvirajoitteita