Tihkukastelulla tehokkuutta avomaan viljelyyn

Tihkukasteluletku maassa taimien vieressä.
Kasteluletku perunoiden kastelussa

Tihkukastelu on edullisin tapa hoitaa tasainen kastelu ja lannoitus koko kasvukaudelle. Kastelussa käytetään pientä painetta ja kastellaan suoraan hyötykasvien juurille eikä turhaan riviväleille.

Tihkukastelua on käytetty menestyksellisesti avomaan monivuotisilla marjoilla, hedelmillä, parsalla, taimistoilla sekä yksivuotisista avomaankurkulla, salaatilla, kaaleilla, sipuleilla, maissilla, kurpitsoilla ja meloneilla. Sokerijuurikkaalla kokeita jatketaan.

Kastelua suunniteltaessa kannattaa aluksi selvittää veden laatu ja riittävyys. Tihkukastelussa haihdunta on 30–60 prosenttia pienempi sadetukseen verrattuna, silti kasvien tarvitsema vesimäärä monesti yllättää.

Tihkuletkuille riittää 0,6–0,8 baarin lähtöpaine ja pumpulle yleensä 2–3 baaria eli se, mitä kuluu suodatukseen, siirtomatkaan ja korkeuseroon. Energiansäästö sadetukseen verrattuna on huomattava, koska pärjätään pienemmällä paineella ja vesimäärällä.

Tihkukastelulla voidaan helposti kastella useammin ja vähemmän kerralla, mikä puolestaan pienentää kasvien stressitasoa. Kasvien tautipaine vähenee, kun kasvustoa ei turhaan kastella päältä, mikä parantaa samalla sadon laatua. Monilla kasveilla myös rikkakasvien määrä jää tihkukastelussa pienemmäksi, kun rivivälejä ei kastella eikä lannoiteta turhaan.

 

Lannoituksen helppous

Lannoitteet menevät tihkuilla juuri sinne, missä niitä tarvitaan eli hyötykasvien juurille. Kasteluveteen kannattaa yleensä aina sekoittaa mukaan hieman lannoitteita, jolloin kasvi käyttää myös veden tehokkaammin.

Paras hyöty tihkukastelusta saadaan, kun tiedetään mitä ravinteita kyseinen kasvi tarvitsee missäkin kasvun vaiheessa. Lehtianalyysin tulokseen pystytään nopeasti reagoimaan antamalla korjaava lannoiteseos suoraan nestemäisenä juurille. Lannoituksen lopuksi on hyvä antaa hetki pelkkää vettä, että putkistoon ei jää kasvamaan levä- tai bakteerikasvustoa.

Kastelun rytmityksessä kannattaa hyödyntää tensiometriä tai sääasemaa sekä tietysti sääennustetta.

 

"Tihkukastelussa haihdunta on 30– 60 % pienempi sadetukseen verrattuna"

 

Tihkukastelun suunnittelu

Tihkuletku valitaan kasvin, maalajin ja lohkon mukaan. Matalajuuriset ja tiheään istutettavat/suppeajuuriset kasvit kuten mansikka ja sipuli hyötyvät tiheästä 20 cm:n tihkuvälistä. Myös hyvin läpäisevällä maalajilla käytetään tiheämpää tihkuväliä.

Tihkuletkun halkaisijaa kasvattamalla päästään pidempiin rivipituuksiin. Esimerkiksi 16 mm tihkulla maksimirivipituus tasamaalla on 175 metriä, kun 22 mm:n vastaavalla 286 metriä. Loivasti laskevassa rinteessä rivipituus vielä paranee tästä, mutta vastaavasti lyhenee ylämäkeen puskettaessa jopa 60 prosenttia. Letkun seinämäpaksuus on yksivuotisilla kasveilla 6–8 ja moni-vuotisilla 8–15 mil (mil=tuuma/1000). Pitkäikäisillä ja painetta tasaavissa tihkuissa 15–40 mil.

Tihkuletku asennetaan reiät ylöspäin, yleensä 0–5 cm:n syvyyteen.Yli kahden prosentin korkeuseroihin soveltuu paineentasaava Rivulis D5000 -tihkuletku, jolla riviä pystytään kastelemaan tasaisesti jopa 30 metrin korkeuseroista huolimatta. Google Earth Pro -ohjelma soveltuu lohkojen korkeuserojen ja mittojen selvittämiseen sekä piirtämiseen. Pumppu, korkeuserot ja siirtomatka rajoittavat kerralla kasteltavan lohkon kokoa. Siirtolinjastoa suunniteltaessa kannattaa huomioida myös tulevien vuosien kasteltavat lohkot ja niillä tarvittavat vesimäärät, jotta siirtoputkien vastus ei kasva liian isoksi. Isompi halkaisija pienentää putken sisäistä kitkaa ja kustannus isommasta putkesta säästyy pienempänä pumppauskuluna.

Hankkijalta löytyy laaja valikoima oman maahantuonnin tuotteita erilaisiin kastelutarpeisiin Rivuliksen, Bauerin, Conforton ja Irritecin tuotteista.

Kysy lisää Hankkijan ammattipuutarhamyyjiltä.

 

Tihkuletkun tärkeä mitat. Esim. Tihkuletku 16 mm, 8 mil, 30 cm, 300 l/, 2286 m

  • Halkaisija 16 mm
  • Seinämävahvuus 8 mil, 1 mil = 0,001” eli 0,0254 mm
  • 30 cm tihkuväli
  • 300 l/h 100 metriä kohden, eli 3 l/h/m
  • Rullan kokonaispituus 2286
  • Taulukosta löytyy lisäksi max rivipituus tasamaalla 175 m 0,55 bar
 

Teksti: Timo Talvitie
Kuva: Rivulis