DeLaval ja Hankkija – maidontuotannon teknologinen kumppanuus lähes 90 vuotta

Hankkija ja DeLaval ovat olleet merkittävä osa suomalaista maatalouden historiaa. DeLaval Suomi täyttää vuonna 2025 100 vuotta.
Kaikki alkaa separaattorista

Suomalainen Osakeyhtiö Alfa-Laval perustettiin vuonna 1925 markkinoimaan Gustaf de Lavalin jatkuvatoimista separaattoria suomalaisille maidontuottajille. Tämä mullistava keksintö helpotti merkittävästi maidontuottajien työtä. Yritys kantaa nykyään nimeä Oy DeLaval Ab ja sen liikeidea on edelleen tarjota maidontuottajille parhaat mahdolliset apuvälineet. Ensimmäiset lypsykoneet myytiin Suomeen jo 1920-luvulla.
Tuotevalikoima laajenee

Aluksi myynti oli vaatimatonta, mutta valikoimassa oli myös muita terästuotteita, kuten teräsastioita, tiskipöytiä, pesukoneita ja jopa soppatykkejä. Näitä tuotteita valmistettiin omissa teräsvalssaamoissa, ja ne olivat tärkeitä erityisesti 1930-luvun lopulla ja 1940-luvulla.
Alfa-Lavalin ja Hankkijan yhteistyö alkaa jo vuonna 1937

Vuonna 1937 Alfa-Lavalin meijerimyynti siirtyi Hankkijalle, jolla oli parempi kontakti kasvavaan meijeriteollisuuteen. Tuohon aikaan lähes kaikki meijerit olivat Hankkijan asiakkaita. Sodan jälkeen 1940-luvun lopulla syntyi uusia pientiloja, mikä vauhditti sankolypsykoneiden myyntiä.
Lypsykonekauppa kasvaa
1950-luvulle asti myynti tapahtui ovelta koputus -menetelmällä, jossa jälleenmyyjät saivat provisiota myynnistään. Tänä aikana Suomessa myytiin noin 1500–2000 sankolypsykonetta vuodessa, josta Alfa-Lavalin markkinaosuus oli noin 20 prosenttia. 1960-luvulla myyntimäärät nousivat ja putkilypsykoneet alkoivat yleistyä. Koska putkilypsykoneen myyminen ei ollut yhtä yksinkertaista kuin sankokoneen, Alfa-Lavalin konttorihenkilökuntaa lisättiin. Markkinaosuus lypsykoneissa kasvoi 40 prosenttiin ja tuotevalikoima laajeni lannanpoistoon, ruokintaan, tarvikkeisiin ja sisustuslaitteisiin.

Hankkija-yhteistyö syvenee
Vuonna 1973 Wärtsilä, Hankkija ja Alfa-Laval solmivat sopimuksen, jossa Hankkija sai yksinmyyntioikeuden Alfa-Lavalin karjataloustuotteisiin. Myynti, huolto ja varastointi siirtyivät Hankkijan vastuulle, kun taas Alfa-Laval vastasi tilausten välittämisestä ja Hankkijan tuotekoulutuksesta. Sopimuksen myötä Hankkija kasvatti myynti- ja huoltomiesten määrää, mikä johti merkittävään myynnin kasvuun. Putkilypsykoneiden myynti nousi noin 700 kappaleeseen vuodessa ja Alfa-Lavalin markkinaosuus kasvoi nopeasti 60 prosenttiin. 1980-luvulle tultaessa myynnin kasvu jatkui, ja esim. vuonna 1983 Suomessa myytiin yli 2600 putkilypsykonetta. Myös sikalat yleistyivät, ja Hankkija tarjosi Alfa-Lavalin kattavan tuotevalikoiman myös sikaloihin.
Muutokset 1980-luvulla
Vuonna 1986 Oy Suomen Alfa-Laval Ab muuttui nimeltään Oy Alfa-Laval Agri Scandinavia Ab:ksi, mikä kuvasi paremmin yhteispohjoismaista organisaatiota ja toimintamallia. Vuonna 1988 SOK ja Hankkija yhdistivät maatalouskauppansa puoliksi omistamaansa osakeyhtiöön Hankkija-Maataloudeksi (HMOY). Samalla karjatalouskoneiden asennus ja huolto siirtyivät Alfa-Lavalille ja alkoi Alfa Shop & Service -huollon palveluverkoston kehittäminen. Laitteiden myynnistä vastasi edelleen HMOY:n karjatalouskoneosasto aina vuoteen 1991, jolloin myös laitekauppa siirtyi Alfa-Lavalille. Tarvikevalikoiman myynti HMOY:n myymälöissä sijaitsevien AlfaShopien kautta jatkui ennallaan.
Kohti tätä päivää

Vuonna 2000 Alfa-Laval Agri Scandinavia muuttui DeLavaliksi ja Hankkija Maatalous takaisin Hankkijaksi vuonna 2016. Hankkijan ja DeLavalin yhteistyö jatkuu edelleen Hankkijan karjataloustarvikemyynnin merkeissä. DeLavalin tarviketuotteet ovat osa Hankkijan myymälävalikoimaa ja verkkokauppaa. 2024 vuoden lopussa lypsykarjatiloja oli enää vajaat 3900 tilaa, mikä on luonnollisesti vähentänyt myymälöissä tapahtuvaa karjataloustarvikekauppaa. Toisaalta DeLavalin tuotevalikoimasta löytyy paljon hevosasiakkaille sopivia tuotteita, mikä on kompensoinut vähentynyttä karjatalousasiakaskuntaa. DeLaval brändillä on edelleen oma merkittävä roolinsa Hankkijan tuotevalikoimassa nyt ja tulevaisuudessa. DeLaval Suomen 100-vuotisjuhlavuoden tarviketarjoukset ovat saatavissa Hankkijan myymälöistä.