Geopolitiikka on palannut markkinoille

Lähi-idän konfliktin kärjistyminen on nostanut energian, rahtien ja tuotantopanosten hintoja maailmanlaajuisesti. Vaikutukset näkyvät myös maataloudessa, jossa kasvavat kustannukset haastavat viljelyn kannattavuutta, vaikka viljamarkkinat reagoivat tilanteeseen toistaiseksi varovaisesti.

Energiamarkkinoiden kriisi heijastuu koko elintarvikeketjuun

Tätä kirjoitettaessa, maaliskuun kolmannella viikolla, Lähi-idän konflikti on kestänyt jo kolme viikkoa. USA:n ja Israelin iskut Irania vastaan sekä Iranin vastaiskut eri maihin ovat aiheuttaneet erityisesti maailman energiamarkkinoille vakavan kriisin.

Öljytuotteiden ja maakaasun kallistuminen on tuomassa merkittäviä korotuksia koko elintarvikeketjun kustannuksiin. Merkittävä osa maailman öljyn, maakaasun ja myös lannoitteiden toimituksista kulkee Hormuzinsalmen kautta.

Kevään kylvöt ovat edessä ja tuotantokustannukset tulevalle kasvukaudelle ovat nousussa. Tilanteeseen haetaan ratkaisuja, ja jälleen kerran viljamarkkinat reagoivat tuotantokustannusten nousuun varsin hitaasti.

Kansainvälisesti vuoden 2025 sadon hyvät sadot lähialueillamme sekä edelleen vahva tarjonta heijastuvat myös tulevan syksyn alkaneeseen kaupankäyntiin.

Viljamarkkinat ovat nousseet tilanteen myötä helmi-maaliskuun aikana, mutta Ukrainan sodan alkamisen aikaisia hintapiikkejä ei ole nähty. Lähi-idän tilanne on ennen kaikkea nostanut energiamarkkinoita ja sitä kautta välillisesti myös viljamarkkinoiden hintoja. Myös laivakuljetusten rahtikustannukset ovat nousseet polttoaineiden kallistumisen myötä.

Haasteelliset kustannukset

Tulevan sadon pörssihintanoteeraukset ovat olleet vanhaa satoa korkeammalla tasolla viimeisen vuoden ajan, mutta hintaero on ollut melko pieni. Noin kymmenen euron hintaero ei riitä kompensoimaan kohonneita kustannuksia, joten kaikki keinot kannattavuuden parantamiseksi ovat tarpeen.

Viljelijäkyselyiden perusteella vilja-ala Suomessa on pienentymässä. Kasvussa ovat erityisesti kesantojen ja ympäristönhoitonurmien pinta-alat. Myös erikoiskasvien, kuten öljy- ja palkokasvien, viljelyalat ovat kasvamassa.

Hankkijalla on kysyntää näille kasveille, ja samalla mahdollisuuksia kasvattaa niiden sopimusaloja.

Viivakaavio Euronext Matif -pörssin vehnäfutuurien kehityksestä viimeisen vuoden aikana. Kaaviossa verrataan toukokuun 2026 ja joulukuun 2026 vehnäfutuurien hintakehitystä.
Euronext Matif -pörssin vehnäfutuurien noteeraukset viimeisen vuoden aikana. Kuvassa toukokuun 2026 futuuri valkoisella ja joulukuun 2026 futuuri punavihreällä.