Laadukasta viljaa sioille omasta pellosta

Uuden kasvukauden suunnitteluun on hyvä paneutua jo tämän vuoden puolella. Uudet rehuohrat tuottavat suuria satoja ja lannoitusta kannattaa tarkastella myös valkuaisen näkökulmasta. Koetulosten pidemmän ajan tarkastelussa näkyy, että sadon noustessa valkuainen laskee herkästi, mikä lisää ostettavan valkuaisen tarvetta.
Kevään lannoitus määrittää pitkälti satotason, koska vilja pensoo ja jyväaiheet kehittyvät ensimmäisten viikkojen aikana. Kevään lannoitus suunnitellaan lannan ja mineraalilannoitteen yhdistelmänä, niin että suuri osa tai kaikki fosforista tulee lannasta ja typpi, rikki ja seleeni YaraBela HIVENSALPIETARISTA. Yhteistyppimäärä saisi olla 100-120 kg/ha 5000 kilon sadolle, jos lisälannoitusta ei ole suunniteltu .
Lannoite, jossa on enemmän seleeniä on aina tarpeen, kun kivennäislannoitteen määrä on alle 300 kg/ha. Lannoitteena annettu seleeni on edullisin ja turvallisin tapa huolehtia eläinten seleeninsaannista ja samalla hoituu myös suomalaisten seleenintarve. YaraBela Hivensalpietari Se+ saa käyttää ainoastaan lannan täydennykseen, ei ainoana lannoitteena lohkolle.

Lisälannoituksella tähdätään valkuaisen nostoon. Korrenkasvuvaiheessa tehty lisälannoitus nostaa satoa, joten kannattaa odotella tähkän esilletuloa ennen kuin starttaa. 40 kiloa typpeä nostaa valkuaista jopa yli 1 % yksikön. Tätä pienemmät typpimäärät tulee antaa vasta jyvän täyttymisvaiheessa, jotta valkuainen nousee. Alle 20 kilon typpilannoituksen vaikutus valkuaiseen on vaatimaton, jos satoa tulee paljon.

Lisälannoitteeksi sopivat YaraMila Suomensalpietari tai Axan.

Huipputuote viljanlannoitukseen

Niille lohkoille, joille lanta ei riitä mutta fosforia voi käyttää, sopii viljalle hyvin YaraMila Y 10. Ravinnesuhde (24-4-4-3) antaa hyvän kasvuunlähdön niin viljoille kuin öljykasveille. Satotasosta ja pellon viljavuudesta riippuen tuote sopii sekä ainoaksi lannoitteeksi että kevätlannoitteeksi jaettuun lannoitukseen.

Teksti: Anne Kerminen, Yara Suomi Oy