Aitaaminen talvisissa olosuhteissa

Talviset olosuhteet asettavat omat haasteensa aitaamiselle. Lumi ja jääpeite toimivat tehokkaana eristimenä eläimen ja maanpinnan välissä, jolloin sähkö ei pääse kulkemaan maaperän kautta takaisin paimenelle. Tällöin eläin ei aitaan osuessaan saa sähköiskua eikä sähköaitaus toimi oikein. Ongelma voidaan ratkaista kahdella eri tavalla; maadoittamalla aitaus erillisellä aitalangalla tai talvinauhan avulla. Näitä tapoja voidaan hyödyntää myös silloin, kun maadoitus normaaliolosuhteissakin toimii huonosti esim. kuivan tai kivikkoisen maaperän takia.

Hevonen lumisateessa talviaitauksessa

Maadoitus aitalangalla

Aitauksen maadoitus voidaan tehdä tavallisella aitalangalla, joka asennetaan sähköä kuljettavan aitalangan/nauhan ylä- tai alapuolelle ja kytketään suoraan paimenen maadoitukseen. Eläimen osuessa sekä sähköä kuljettavaan lankaan että maadoitettuun lankaan, saa eläin iskun. Langat on asennettava riittävän lähelle toisiaan, ettei eläin pääse työntämään esim. päätään niiden väliin. Toisaalta langat eivät myöskään saa osua toisiinsa missään kohtaa, sillä se aiheuttaa aitaukseen oikosulun. Erityistä huomiota sähkövirran/maadoituksen kulkuun on kiinnitettävä esimerkiksi veräjien kohdalla.

Talvinauha

Toinen tapa on käyttää talvella aitauksissa talvinauhaa. Tässä aitanauhassa nauhan ylä- ja alareunassa kulkevat johtimet erillisinä nippuina. Yläreunan johtimet toimivat sähköä johtavina (+) ja alareunassa kulkevat hoitavat maadoituksen (-), jolloin eläin nauhaan osuessaan saa sähköiskun. Talvinauhalle tulee aina käyttää sille soveltuvia eristimiä ja liittimiä. Nauhan ylä- ja alareunassa kulkevat johtimet eivät saa missään kohtaa olla kosketuksissa tai yhteydessä (esim. veräjänkahvat!) toisiinsa, sillä se aiheuttaa aitaukseen oikosulun, eikä virta pääse kulkemaan aitauksessa oikein.