Asioita on ajateltava pitkällä tähtäimellä

Ammattikouluratsastaja ja -valmentaja Ville Vaurio tunnetaan tinkimättömyydestään, korkeasta työmotivaatiostaan sekä positiivisesta asenteesta, joka on kantanut pitkälle. Hänen tavoitteenaan on kehittyä koko ajan paremmaksi.

– Nuorempana olin kovin kilpailuhenkinen, mutta nykyään tärkeintä ei ole voittaminen vaan oma hyvä suoritus. Tavoitteenani on ratsastaa tulevaisuudessa Suomen maajoukkueessa ja kansainvälisellä GP­-tasolla, kertoo Ville.

Ville on työskennellyt paljon ulkomailla ja kilpaillut sekä kotimaassa että ulkomailla aina nuorten hevosten luokista kansainvälisiin Grand Prix -­luokkiin saakka. Miehen asenne ja innostus paistaa läpi joka tilanteessa. Ei ole sattumaa, että hän on menes­tynyt lajissa ja että Suomen Ratsasta­jainliitto on valinnut hänet vuoden valmentajaksi vuonna 2019. Villen mukaan tärkeää on jatkuva itsensä kehittäminen ja ahkera työnteko.

 
Ville Vaurio ratsastaa ravia valkoisessa T-paidassa hymyillen ruskealla hevosella maneesissa. Hevosella on kankisuitset ja musta satulahuopa


Hevosen kouluttaminen GP-­tasolle kestää yleensä 5–6 vuotta siitä, kun hevosen koulutus alkaa, ellei kohdalle osu loukkaantumisia tai muita hidasteita.

– Sillä ei sinänsä ole merkitystä, tapahtuuko joku asia nyt heti vai viiden vuoden päästä, osaan ja jaksan ajatella asioita pitkällä tähtäimellä. Parasta tässä työssä on arki hevosten kanssa ja se pieni kehittyminen sekä oivallusten saaminen päivittäin, joka motivoi. Jos jotain tekee pakonomaisesti tai kiireellä, ei yleensä pääse niin hyvään lopputulokseen kuin tekemällä systemaattisesti, jolloin tavoitteet tulevat kuin itsestään sinua kohti, Ville analysoi.

 

Palapeli tekee työstä mielenkiinoista

 

Ville ratsastaa ja valmentaa työkseen ja haluaa kehittää suomalaista kouluratsastusta niin valmennettavien kuin laadukkaiden hevosten kautta. Omien hevosten lisäksi hän ratsastaa koulutettavia hevosia sekä myynti­hevosia, joille etsitään uusia omistajia. Oppilaitaan Ville valmentaa viitenä päivänä viikossa. Valmennuskalenteri on tällä hetkellä täynnä.

 

"Hyvinvointi on vähintään yhtä tärkeää kuin suorittaminen"

 

– Tämä on palapeli, jossa on vähän kaikkea, mutta se tekee tästä myös todella mielenkiintoista. Perustyötäni, josta palkka kertyy, on valmentaminen, sillä ratsastaminen ei ole taloudellisesti kovin kannattavaa, Ville kertoo.

– Meillä hevosten arki pidetään monipuolisena, vaikka koulutetaan nimenomaan kouluratsuja. Niiden kanssa käydään maastossa ja ne menevät välillä puomeja, jotta homma pysyy mielenkiintoisena. Hevosen kouluttamisessa pyrin siihen, että se nauttii työstään vielä vanhanakin. Hevoset saavat viettää mahdollisim­man lajityypillistä elämää, paljon ulkoilua ja muiden hevosten seuraa. Yhtä tärkeää kuin, se että hevoset suorittavat hyvin on se, että hevoset voivat hyvin. Eivät ne muuten anna itsestään parastaan, kertoo Ville.

Ville on työskennellyt talleilla Englannissa, Hollannissa, Saksassa ja Etelä­-Afrikassa. Oman kehittymisen kannalta ulkomailla työskentely on ollut antoisaa.

– Keski­-Euroopassa ihmiset voivat ansaita elantonsa esimerkiksi pelkäs­tään hevosia kasvattamalla tai ratsastamalla. Tieto ja taito ovat korkeammalla tasolla ja toiminta on ammattimaisempaa. Asia, mikä ei eroa maiden välillä, on ammattilaisten rakkaus hevosiin ja intohimo omaan tekemiseen. Päivät hevosalalla ovat aina pitkiä, mutta kun tätä tekee intohimosta ja rakkaudesta lajiin, niin se tuntuu paljon kevyemmältä, Ville kertoo.

 
Kusas-­tilan vuonna 1749 rakennettu kartanomainen päärakennus on kunnostettu tapahtumakäyttöön ja pihapiiriin on rakennettu moderni ratsastus­ ja valmennuskeskus, jossa keskitytään ammattimaiseen kouluratsastuksen kehittämiseen.


Ville Vaurio työskentelee upealla, historiallisella Kusas­-nimisellä tilalla Helsingin Östersundomissa. Vasta­valmistuneen lämmitetyn maneesin yhteydessä on 16 hevosen täysihoito­talli sekä toinen vanhempi talliraken­nus. Tilanomistajien Sanna Suomisen ja Jani Heikkilän sekä Ville Vaurion yhteistyöstä syntynyt projekti Kusas Manor & Dressage kehittyy jatkuvasti ja ensi keväänä valmistuu mm. suuri ulkokenttä.


Hyvät perusrehut pääroolissa

 
Ville Vaurio seisoo vihreiden Racing Selected -rehusäkkien vierellä, säkki olallaan hymyillen.

– Hevosten hoidossa ja ruokinnassa yritän pitää asiat mahdollisimman yksinkertaisina. Hyvät perusrehut ovat pääroolissa ja ruokintaa täyden­netään erikoistuotteilla vain, jos hevonen todella tarvitsee jotain ekstraa. Ei kikkailla kikkailemisen takia, Ville Vaurio toteaa.

Villen hevoset syövät analysoitua heinää, jonka perusteella Hankkijan asiantuntijat ovat tehneet tarkat ruokintasuunnitelmat. Pääosa hevosista syö Racing Selected -täysrehua ja lisäksi valkuaistäydennykseen Racing Protein -­rehua. Hevoset ruokitaan neljä kertaa päivässä ja tarpeen mukaan treenin jälkeen niille annetaan Mash­vettä, jossa on vitamiinit ja tarvittaessa elektrolyytit.

– Hevoset näyttävät hyvinvoivilta, karva kiiltää ja ne ovat aika pirtsakoita, Ville kertoo tyytyväisenä.

 

Teksti: Anu Nieminen, Hankkija Oy
Kuvat: Johanna Vaurio-Teräväinen, Ritva Waris-Wörlin ja Iida Kekkonen