Kotikanala tuo iloa kesäisin myös pihallesi

Kotikanat tuomassa perheeseen iloa ja omat munat omien kanojen munimana ovat ihana ajatus. Ennen kuin hankit kotiin kanoja, oli ne sitten kesäkanat vuokrattuna tai ympärivuotiset harrastekanat, on tärkeää että huomioit minkälainen eläin kana on, minkälaista hoitoa se vaatii sekä mitä sinun täytyy tietää kanalaa perustaessa.
Kana eläimenä on seurallinen laumaeläin, joka tarvitsee omia lajitovereita. Lajitovereiden seura ja lajinomainen elämä mahdollistavat kanalle onnellisen elämän. Kanan lajinomainen elämä koostuu muninnasta, maan tonkimisesta, kylpemisestä hiekassa, ulkoilusta sekä orrella lepäämisestä. Nämä ovat tärkeitä asioita, joita täytyy miettiä ja suunnitella jo ennen kanaharrastuksen aloittamista. Lajinomaisella elämällä on suuri merkitys kanan hyvinvoinnin ja terveyden kannalta. Kanalla on oltava vähintään yksi ystävä, mutta sopiva kanaparven koko kotikanalassa on 3-5 kanaa sekä kukko. Kukko tuo kanoille turvallisuuden tunnetta ja lisää lajinomaista elämää. Jos kanaparven koko kasvaa 5 kanasta isommaksi, on hyvä muistaa, että tarvitaan 1 kukko 4-5 kanaa kohden.
Ennen kanojen ottamista on hyvä miettiä myös kanojen sairauksia, niiden hoitamista sekä mahdollista lopetusta. Kanoja harvoin viedään eläinlääkärille lopetettavaksi ja onkin hyvä miettiä jo etukäteen ennen kanojen ottamista pystyykö itse tai joku lähipiirissä lopettamaan tarvittaessa kanan. Myös tämä on hyvä huomioida kesäkanojen kohdalla, etenkin jos kesäkanoille ei ole paikkaa syksyn tullessa.

Kanalan perustaminen

Kana hakee suojaa
Kana hakee suojaa etelänruttojuuren lehtien alta. Kanoille täytyy olla myös ulkoilutarhassa piilopaikkoja.

Kanalaa perustaessa on huomioitava muutama byrokraattinen asia. Kanalan perustamisvaiheessa on tarkistettava tarvitseeko kanala rakennusluvat. Kanojen pitäjän on rekisteröityvä kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle sekä kaava-alueella pitää ottaa yhteyttä kunnan terveystarkastajaan. Kannanlannan käsittely on myös suunniteltava etukäteen, esimerkiksi kaava-alueella kananlanta pitää kompostoida umpinaisessa kompostorissa.

Suomessa laki velvoittaa kanojen sisällä pidon maaliskuun alusta toukokuun loppuun lintuinfluenssan ehkäisemiseksi. Kielto ei kuitenkaan koske sellaisia pitopaikkoja, joissa ei pidetä samanaikaisesti sekä tarhattuja vesilintuja että kaupalliseen lihan tai munantuotantoon tarkoitettua muuta siipikarjaa. Ulkotarhat pitää olla suojattuna riittävän tiheällä verkolla, jotta kanat eivät pääse kosketuksiin luonnonvaraisten vesilintujen kanssa. Ulkotarhan verkon kooksi riittää 50 millimetrinen verkko, mutta joissakin kunnissa vaaditaan 20 millimetrin verkko. Tarha pitää olla myös katettu. Jos kanat aiotaan pitää keväällä ulkona, on siitä tehtävä kunnaneläinlääkärille ilmoitus. Ennen kanojen hankintaa kannattaa myös keskustella naapureiden kanssa, jottei naapureille kukon kiekuminen tule täysin yllätyksenä.

Kanoille on luontaista kuljeskella vapaana, jolloin se pystyy esimerkiksi etsimään puiden ja pensaiden alta tarvittaessa viileämmän paikan kuumina kesäpäivinä sekä suojaa petoeläimiltä. Kanoille luontaista on myös maan tonkiminen muun muassa matojen löytymisen toivossa. Kanat ovat myös erinomaisia puutarhurin apureita, kuten niiden kompostorin mylläystaidoilla. Jos kanoille ei ole mahdollisuutta kuljeskella vapaana, täytyy kanalasta päästä ulkotarhaan. Harrastekanojen ulkotarhan sopivana kokona voidaan pitää luomutuotannossa olevien kanaloiden ulkotarhaa, joka on 2 m2 kanaa kohti. Ulkotarha kannattaa rakentaa aurinkoiselle ja kuivalle paikalle. Tarhassa pitäisi myös löytyä puita ja pensaita varjo- sekä turvapaikoiksi. Tarhan saa edullisesti rakennettua kuusikulmaverkosta. Sopiva aidan korkeus on n. 2 m, etenkin maatiaiskanoille, joilla on hyvät lentotaidot. Tarha on myös hyvä kattaa verkolla petolintujen takia.
Kanalassa kanoille täytyy olla riittävästi tilaa munintaan, ruokailuun, orsilla nukkumiseen sekä kylpemiseen. Kesäkanoille kanalaan riittää pienempikin koppi, joka suojaa säältä. Kopista täytyy myös löytyä munintapesä sekä orsi. Miellyttävin orsi on pyöreä puu, jonka halkaisija on n. 4-5 cm. Orreksi käy esimerkiksi oksat. Kanakoppeja pystyy ostamaan myös valmiina. Kanala voidaan myös rakentaa esimerkiksi vanhaan leikkimökkiin tai liiterinpäätyyn, johon helposti saa rakennettua myös ulkotarhan. Jos kesäkanalasta mahdollisesti tulee ympärivuotinen harrastus, on hyvä huomioida pystytäänkö kanalaa jälkikäteen eristämään.

Kanojen ruokinnalla on vaikutus hyvinvointiin ja munintaan

Kukko
Kukko tuo turvallisuuden tunnetta kanoille ja on tärkeä osa kanaparvea. Kauranjyvät päivittäisessä ruokinnassa tyydyttää kanojen nokkimisen tarvetta.

Kana on kaikkiruokainen. Ulkona kanat löytävät ravinnokseen ruohoa, siemeniä, hyönteisiä, matoja, marjoja sekä kasvien nuppuja. Kuitenkin on tärkeää tarjota kanoille monipuolinen ruokavalio, joka edesauttaa kanan terveyttä. Kanan monipuolinen ruokinta on helppo järjestää valmiilla kananrehuilla. Kotikanojen ruokintaan sopii erinomaisesti täysrehu ja puolitiiviste. Täysrehusta kana saa kaiken tarvitsemansa, mutta on tärkeää tarjota kanoille myös jyviä tyydyttämään nokkimisen tarve, kuten esimerkiksi kauraa ja ohraa. Puolitiiviste tyydyttää nimensä mukaisesti noin puolet kanan ravinnontarpeesta. Puolitiivisteen ohella kanalle täytyy tarjota toinen puoli viljasta ja kotiruuasta saatavana energiana. Kotiruoka ja kotitalousjätteet sopivat hyvin harrastekanojen ruokintaan. Ruokinnassa käytettävä kotiruoka voi olla vihannekset, juurekset, hedelmät, leipä, keitetyt perunat, puuro, riisi ja makaroni. Runsaasti hiilihydraatteja sisältävät ruuat voivat lihottaa kanoja. Tavalliset maitotuotteet eivät käy, sillä kanat ovat laktoosi-intolerantteja. Kanoille haitallisiksi ruuaksi on havaittu sipuli ja avokado. Kotiruuan kanssa on hyvä myös muistaa ettei ruoka saa olla liian suolaista tai sokerista. Kanoille tarvitsee olla tarjolla myös kalkkia ja soraa. Kalkkia kana tarvitsee kananmunan kuoren muodostukseen. Kanoilla ei ole hampaita ja kanan ravinnon sopivaan muotoon jauhaa kanan ruuansulatuksessa oleva kivipiira, jossa voimakkaat lihakset yhdessä soran kanssa jauhavat ruuan. Tämän takia kanalassa tarvitsee olla soraa saatavilla. Ulkotarhassa maapohja myös riittää soran tarpeen takaamiseen. Kanoilla tarvitsee aina olla saatavilla raikasta vettä, jonka avulla kana huuhtoo ruuan alas. Vesiastia on hyvä tarkistaa parikin kertaa päivässä, etenkin jos vesiastia likaantuu helposti kanojen kuopiessa maata. Ruokinnan avulla kanoja voi opettaa myös kiintymään ihmiseen. Vie mennessäsi kanalaan mukanasi jyviä tai tuoretta ruohoa, niin saat kanoista seurallisia ystäviä!

 

Kanaharrastuksen aloitus munankuoressa

  • Ota selvää minkälainen eläin kana on ennen päätöksen tekoa kanalan perustamisesta
  • Ota selvää tarvitseeko kanala rakennusluvan
  • Suunnittele minkälaisen kanalan voit tehdä sekä mihin kanala ja ulkoilutarha tulevat pihallasi
  • Rekisteröidy kunnan maaseutuviranomaiselle
  • Rakenna kanalasta sopivan kokoinen kanamäärän mukaan, mieluimmin tilaa reilusti kuin liian vähän
  • Tarjoa kanoille lajinomaista käyttäytymistä tukeva elinympäristö
  • Perehdy kanan ruokintaan ja huolehdi kanan monipuolisesta ruokinnasta päivittäin