Sikojen ruokinnassa tarkkuus on valttia – niin talouden kuin ympäristön kannalta

Ruokintakustannus on merkittävin sianlihantuotannon kustannuserä. Samoin rehut muodostavat yli puolet sianlihantuotannon hiilijalanjäljestä. Myös muiden sikatuotannon ympäristövaikutusten, kuten vesistöjen rehevöitymisen, kannalta ruokinnalla on iso rooli. Niin talouden kuin ympäristön näkökulmasta rehuhyötysuhde (rehun energian kulutus/lisäkasvukilo) on avainluku, joka kuvastaa ravintoaineiden hyväksikäyttöä

Rehukehityksellä parempaa ravintoaineiden hyväksikäyttöä

Viime vuosikymmeninä sikojen jalostus on parantanut niin porsastuotannon kuin lihasiankasvatuksen tuotantotuloksia merkittävästi. Samaan aikaan rehujen tuotekehityksessä on kehitetty ratkaisuja, joilla parantunut tuotantopotentiaali saadaan hyödynnettyä. Yhtenä esimerkkinä tästä on se, että valkuaisruokinnassa käytetään puhtaita aminohappoja, jolloin voidaan tyydyttää välttämättömien aminohappojen tarpeet nostamatta seoksen valkuaispitoisuutta. Tällä on oleellinen merkitys sikojen suolistoterveydelle ja lisäbonuksena typen eritys lietelantaan vähenee.
Sikojen rehuissa on fosforia riittävästi, mutta kasviperäisen fosforin sulavuus on heikko. Fytaasi-entsyymin avulla mm. viljojen sisältämä fytaatti-fosfori saadaan hyötykäyttöön. Näin saadaan sulavan fosforin määrä sikojen tarvitsemalle tasolle alhaisemmalla mineraalifosforin lisäyksellä ja alhaisemmalla rehuseoksen kokonaisfosforitasolla. Tällöin sian erittämä fosfori vähenee ja vesistöjen rehevöityminen vähenee.

Rehujen hiilijalanjälki hallintaan resurssitehokkuudella ja kestävillä raaka-aineilla

Sianlihantuotannon ilmastovaikutuksia hyvä rehuhyötysuhde pienentää, koska rehua kuluu vähemmän per tuotettu lihakilo. Hankkija on panostanut tuottamiensa sikarehujen hiilijalanjäljen laskentaan, jotta voimme jatkossa tuottaa mahdollisimman ilmastoystävällisiä rehuseoksia. Rehujen hiilijalanjälkeen voidaan vaikuttaa mm. raaka-ainevalinnoilla, mutta yhtä tärkeää on huolehtia, että rehuraaka-aineet ovat hyvin sulavia ja sisältävät sian tarvitsemia ravintoaineita kunkin tuotantovaiheen tarpeita vastaavasti.

Optimi-palvelun avulla parhaat tilaseokset

Sikojen ruokinnassa viljan laadulla on suuri vaikutus tuotantotuloksiin ja eläinten hyvinvointiin. Siksi Hankkijalla on ympäri vuoden rehuasiakkaidemme käytössä Optimi-palvelu, jossa Hankkijan laboratorio analysoi kotoiset viljat, ja ruokinta-asiantuntijamme tekee optimaalisen tilakohtaisen ruokintasuunnitelman. Tarkasti suunnitellulla, tuotantovaiheen ravintoainetarpeita vastaavilla rehuseoksilla siat voivat ja tuottavat hyvin, ruokinta on taloudellista ja myös ympäristön kannalta kestävää.