Eggflaatiosta

Adriaan Smulders, Danish Agro
Adriaan Smulders, Danish Agro

Toivottavasti kaikilla on ollut mukavat pääsiäisen ja vapun juhlapyhät, ja pääsiäisen ympärillä on ehditty syödä niin suklaamunia kuin oikeitakin kananmunia. Joku on jo saattanut kuullakin termistä ”eggflaatio”. Sana keksittiin USA:ssa aiemmin tänä vuonna kuvamaan ainutlaatuista kananmunien hintakehitystä, kun kananmunien hinnasta on tullut yksi tärkeimmistä inflaation symboleista. Eri tekijöiden yhteisvaikutuksena kananmunien kuluttajahinta USA:ssa on kolminkertaistunut. Jotkut kuluttajat ovat lopettaneet ostot supermarketeista ja alkaneet kasvattaa omia kanoja ajatellen että kananmunat tulevat sitä kautta halvemmiksi. Todellisuudessa kustannus on yleensä tällä tavoin korkeampi. Eikä lintuinfluenssa riskiä ainakaan pienennetä lisäämällä pihoilla olevan siipikarjan määrää.

USA:ssa markkinahintojen kehitykseen ovat vaikuttaneet lukuisat tekijät, alkaen kohonneista rehukustannuksista. Lisäksi lintuinfluenssaa on ollut laajalti, USA:ssa yli 40 miljoonaa munivaa kanaa lopetettiin vuoden 2022 aikana. Koronapandemia aiheutti laajoja markkinahäiriöitä, kun tuotantoa rajoitettiin kysynnän hiipuessa koronarajoitusten myötä. Kananmunien kysyntä on kasvanut, kun kuluttajat etsivät edullisempia proteiinilähteitä ruokavalioon muuten kohonneiden kustannusten ja korkeiden korkojen vuoksi. Ja vielä, tuottajat ovat aiempaa varovaisempia uusien kanojen hankinnassa ja näin tarjonta supistuu.

USA:n markkinamuutos on osiltaan heijastunut myös Eurooppaan. Luomumunien kysyntä on monilla markkinoilla laskenut rajusti, kun taas lattiakanaloiden ja jopa virikehäkkikanaloiden munien kysyntä on kasvanut. Lähivuosien kehitystä on vaikea ennustaa esimerkiksi lintuinfluenssan vaikutusten vuoksi. Pidän tärkeänä että kananmunat säilyvät edullisena proteiinin lähteenä kuluttajille. Euroopassa on menossa mielenkiintoista kehitystyötä, kun erilaisia lintuinfluenssarokotteita testataan pienessä mittakaavassa. Alustavat tulokset ovat lupaavia, mutta haasteena on myös se, että viranomaiset ja kuluttajat eivät välttämättä hyväksy rokotettujen kanojen kananmunia. Nyt kevään koittaessa ja lintujen muuton ollessa kiivaimmillaan on tärkeä huolehtia bioturvallisuustoimenpiteistä. Näin voimme pienentää lintuinfluenssan riskiä, olipa sitten broiler-, kananmuna- tai kalkkunatuottaja. Jos tarvitset apua toimenpiteissä, ole yhteydessä Hankkijaan.

 

Adriaan Smulders
Danish Agro siipikarjajohtaja
Amsterdam, Hollanti