Kaksi CLAAS-yhdistelmää toi lisää tehoa niittoon

Teksti: Arto Takalampi, Kuvat: Arto Takalampi ja Manu Peura

Koneurakoitsija Petri Peura seisoo poikiensa kanssa Claas-traktorin edessä.
Petri Peuran apuna urakoinnissa ovat jo pojat Manu ja Aatu Peura. Lisäksi urakoinnin juoksevia asioita hoitaa palkkatyönsä ohessa myös perheen äiti Katja Peura.

Jalasjärveläinen koneurakoitsija Petri Peura niittää yhdessä poikiensa kanssa kahdella CLAASin Axion-traktori ja niittomurskainyhdistelmällä vuodessa 3000 hehtaaria muun urakoinnin lisäksi. Työssä CLAAS-yhdistelmä on osoittautunut tehokkaaksi, luotettavaksi ja taloudelliseksi.

Petri Peura on 20 vuoden aikana laajentanut systemaattisesti urakointiaan, joka alkoi aluksi pienimuotoisena rekkakuskin työn ohessa vuonna 2005 nostolaitesovitteisella niittomurskaimella.

– Olin aloittaessani tyytyväinen, jos pääsin kesässä 300 hehtaariin, mutta se tavoite täyttyi jo parissa vuodessa. 2010-luvulle tultaessa pinta-alat kasvoivat ja päivitin sen mukaan kalustoa suuremmaksi.

Kun urakointi laajeni myös kuivalannan levitykseen, rekkakuskin hommat hän jätti kokonaan vuonna 2013. Merkittävin muutos yksin urakoineelle Peuralle tuli,

kun perheen pojista vanhempi Aatu Peura tuli mukaan niittohommiin vuosikymmenen loppupuolella.

– Kysyin nuorelta mieheltä, alkaisiko hän töihin, jos ostan traktorin ja siihen niittomurskaimen perään. Ja intoa oli aloittaa. Traktorin perään tuli meille ensimmäinen Claas eli nostolaitesovitteinen niittomurskain, hän kertaa.

Vähitellen niittoala kasvoi entisestään 2000 hehtaariin ja ylikin, ja sen mukaan uusittiin järjestelmällisesti kumpaakin yksikköä. Pian niissä oli etu- ja perhosniittomurskain.

Takaisin Claasiin

Claas Axion 850 ja Claas Axion 870 vierekkäin, niittomurskaimet kiinnitettynä.
Kokemukset ensimmäisestä CLAASin traktori-niittomurskainyhdistelmästä olivat niin hyvät, että sen rinnalle hankittiin pian toinenkin vastaava.

Hyvät aiemmat kokemukset Claasin nostolaitekoneesta saivat Peuran hankkimaan ensimmäisen Claasin perhosniittomurskaimensa Disco 9200 C Contourin ja Claasin etuniittomurskaimen Disco 3200 Moven kesälle 2021. Erityisesti Move-ominaisuus vaikutti etukonevalintaan.

– Siinä oli ja on jotain aivan erityistä. Täälläkin on jokien varsilla rinnepeltoja, joissa traktori menee vielä alaspäin, kun etukone kääntää jo ylös. Kun Moven palkissa on metrin liikerata ja se myötäilee pellon pinnan mukaan, etukone ei jää kaivamaan maata.

– Etukoneesta ei ole sen jälkeen tarvinnut murehtia, Peura kehuu koneen ominaisuutta.

Neljä kautta käytössä olleen yhdistelmän rinnalle

Peura hankki viime vuonna toisen vastaavanlaisen yksikön. Siinä etukoneena on 3600 Move-malli, perhosniittomurskain on molemmissa samanlainen.

– Vanhempi etukone on kapeampi, jotta paalaajille saadaan tasaisemmat karheet, koska kaikkea paalattavaa heinää ei karhoteta.

"Vaihteisto toimii kuin ajatus, voimaa menee sinne minne tarvitaan."

Kaikki Peuran niittokoneet ovat asiakkaiden toivomuksesta niittomurskaimia. Vuotuinen niittoala on keskimäärin noin 3000 hehtaaria. Viime kesänä niitettiin vanhemmalla parilla 1800 hehtaaria ja uudella reilut tuhat hehtaaria.

– Täyteen kapasiteettiin ei vielä päästy, kun Aatu oli armeijassa, Peura sanoo.

Kun niittohommiin on kasvanut nyt myös perheen nuorempi poika Manu Peura, koneista saadaan vielä enemmän irti.

Käytettävyyden ja tehokkuuden lisäksi Peurat korostavat Claasin niittomurskainten hyvää huollettavuutta, viimeistelyä ja laatua. Vanhemmalla koneella on niitetty 7000-8000 hehtaaria eikä siihen ole tarvinnut vaihtaa kuin yhdet remmit.

Myös kaksi Axionia

Vuonna 2022 tuli eteen traktorin vaihto. Tarjolla oli useampikin kilpaileva merkki, mutta Peura päätyi jo niittomurskaimesta tutun Claasin Axion 850-malliin. Se osoittautui heti käteen sopivaksi.

– Se on mukavan pehmoinen ajaa, vaihteisto toimii kuin ajatus, voimaa menee sinne minne sitä tarvitaan eli myös pyörille, se on taloudellinen ja huolto toimii hienosti. Siinä ovat meidän käyttöömme kaikki palikat kohdallaan, hän korostaa.

– Jo traktorin kulutuksessa tultiin Claasissa paljon alaspäin.

Ja nyt kun olemme ajaneet Claasin paketilla eli koneella ja niittomurskaimilla, polttoainesäästö on ollut huomattava, mikä on tärkeää urakoinnissa.

Hyvien kokemusten seurauksena hankittiin viime kaudelle toinen samanlainen Axion 850, ja vanhempi 850 vaihdettiin äskettäin 870-malliin. Peura naurahtaa, ettei traktoria ollut tarkoitus vielä vaihtaa, mutta tuli tarjous, josta ei voinut kieltäytyä.

Kun käyttäjiä on nyt useita, kummankin traktorin säädöistä ja asetuksista on tehty identtiset, jolloin siirtyminen traktorista toiseen on helppoa vaikka kesken työn.

Petri Peura CLAAS Disco 9200 C Contourin edessä.
Niitossa Petri Peura ja myös asiakkaat suosivat niittomurskausta.
CLAASin nittomurskaimia.
Etu- ja perhosniittomurskaimet ovatkin konehallissa valmiina uutta kautta odottamassa.