Maatiloilla tärkeä rooli hiilensidonnassa

Kasvihuonekaasu- ja hiilipäästöjen vähentäminen ja hiilensidonta ovat tärkeässä roolissa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Vastuulliset elintarvikeketjut ovat ottaneet asiakseen vaikuttaa aktiivisesti ympäristön ja ilmaston tilaan. Osana elintarvikeketjua Hankkija on investoinut merkittävästi ympäristövaikutusten ja tulevaisuuden ruoantuotannon tutkimukseen. Haemme uusia ratkaisuja ja hiiliviljelystä on kehittymässä uusi mahdollinen tulovirta maatiloille.

Hiilensidonta ja ilmastonmuutos

Viime vuosien satokaudet ovat olleet hälyttäviä osittaisista onnistumisista huolimatta. Rajut sääilmiöt ja resurssipula eivät helpotu jatkossakaan. Pyrkimys kohti ilmastonmuutoksen hillitsemistä, siihen sopeutumista ja tulevaisuuden ruoantuotannon turvaamista ei ole kuluttajalähtöinen trendi, vaan todellinen edellytys selviytymisellemme. Asiantuntija-arvioiden mukaan ilmastomme lämpenee yli kriittisen rajapisteen seitsemässä vuodessa, mikäli emme muuta toimintaamme. Meillä on siis enää seitsemän satokautta aikaa saada aikaan merkittävä muutos ja maatalous on tässä keskeisessä asemassa. Pellolla tehdyt valinnat muokkaavat tulevaisuutemme suuntaa, mutta onnistuaksemme on muutoksen tapahduttava myös yhteiskuntamme ja yritystoimintamme rakenteissa. Kestävän maatalouden valokeilassa ovat ilmasto, luonto – ja ihminen.

"Kasvien hiilensidonnalla on valtava potentiaali ilmastonmuutoksen hillitsemisessä."

 
Maaperä ja tutkimus
Kasveissa jopa eri lajikkeilla on eroa fotosynteesin voimakkuudessa ja vastustuskyvyssä eri stressitekijöitä vastaan, josta syystä monipuolinen lajiketutkimus on jatkossa yhä tärkeämmässä asemassa. Teemme Hankkijalla jatkuvaa tutkimusta eri lajikkeiden potentiaalin ja maaperävaikutuksen suhteen.

Kasvien hiilensidonnalla on valtava potentiaali ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Sanotaan, että jo 0,4 prosentin vuosittaisella maaperän hiilen lisäyksellä voisimme kumota merkittävän osan ihmisen toiminnan aiheuttamista vuosittaisista hiilidioksidipäästöistä. Samalla, kun kasvit auttavat vähentämään hiilidioksidia ilmakehästä, hiilipitoisuuden kasvu maaperässä monipuolistaa ja rikastaa maaperän eloperäisyyttä lisäten koko peltoalan ekosysteemin vastustuskykyä tulevia satoja varten. Vastustuskykyä tarvitaan, sillä ilmastonmuutoksen aiheuttamat säiden ääri-ilmiöt ja tautipaineet koettelevat viljasatojen sietokykyä lisääntyvästi.

Muuttuvassa ympäristössä viljasadon positiivista kehityssuuntaa tukee ympäröivä luonto. Mitä enemmän annamme elonkirjolle tilaa, sen paremmin ja runsaammin kehittyvät myös satokasvimme. Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on yhtä suuri uhka ruoantuotannollemme kuin ilmastonmuutos ja sen vaikutukset voivat olla katastrofaalisen ennalta arvaamattomia. Monipuolistamalla viljelykiertoa ja huomioimalla peltoja ympäröivän luonnon tilaa voi lisätä satojen onnistumisen mahdollisuutta lisääntyvien haasteiden edessä nyt ja tulevaisuudessa.

 
Nainen iPadin kanssa viljapellolla
Digitalisaatio ja Smart Farming -teknologia ovat äärimmäisen hyödyllisiä tapoja lähestyä kestävää ja uudistavaa tuotantoa.

Viljelijä tarvitsee ratkaisuja tänään, ei 5–10 vuoden päästä. Sato- ja sen myötä tulotason turvaaminen on jatkuva edellytys toiminnalle ja toiminnan kehittämiselle, jota on mahdotonta sijoittaa vuosien päähän. Vaikka uudistavan viljelyn on tutkimuksissa todettu parantavan satoja jo lyhyelläkin aikavälillä, on riski tulotason romahtamisesta todellinen. Uudistavan viljelyn harjoittaminen vaatii syventymistä. Ei riitä, että noudattaa muutamaa perusperiaatetta, vaan toimintaan on pureuduttava kokonaisvaltaisesti ja haettava omalle pellolle sopivia luovia ratkaisuja.

 


Uudistava viljely ei ole laissa säädeltyä, eikä sisällä tiukkoja ehtoja toiminnan suhteen, vaan jättää runsaasti tilaa luovuudelle ja sopeutumiselle. Onnistumisen edellytyksenä on tieto ja sen soveltaminen omaan työhön; motivaatio vaikuttaa ilmaston ja ympäristön tilaan merkityksellisesti.

Mies viljapellolla auringonlaskussa
Satoa tuottavien kasvien maaperälähtöisellä valinnalla pystyy vaikuttamaan merkittävästi sekä maanpäällisen että pinnan alaisen luonnon hyvinvointiin.
 

Teksti: Lumi Parviainen, Hankkija Oy

 




Tule mukaan osaksi tulevaisuuden ruoantuotantoketjua!

Aloita opinnot jo tänään Uudistavan Viljelyn e-opiston kautta:

 

Hankkija ja Baltic Sea Action Group yhteistyössä

Baltic Sea Commitment Maker -logo

Yhteisenä tavoitteena on pelastaa Itämeri ja hillitä ilmastonmuutosta. Hankkija on antanut Baltic Sea Action Groupille (BSAG) Itämerisitoumuksen, jossa Hankkija sitoutuu mm. edistämään maan kasvukunnon mittaamista, sen parantamista, uudistavan viljelyn periaatteita ja ympäristökuormituksen vähentämistä. BSAG:n Carbon Action -yhteistyössä uudistamme maaperän kasvukuntoa ja parannamme huoltovarmuutta ruokaketjun yritysten, tutkijoiden ja viljelijöiden kanssa.

Parhaillaan valmistelemme yhteistyössä mm. Vilja alan yhteistyöryhmä VYR:n kanssa kestävän maatalouden verifiointia, jolla saadaan todennettua suomalaisen viljan kestävä perusta kansainvälisillä markkinoilla ja tuotua ketjuun ansaittua ja perusteltua lisäarvoa.