Hankkija on tehnyt viljakauppaa perustamisestaan lähtien
1910-luvulla Hankkija osti kotimaassa ylituotantoalueilta viljaa ja tarvittaessa myös toi sitä maahan. Osuuskaupat hoitivat kotimaan osto- ja myyntitoiminnan ja Hankkija toimi tukkuliikkeenä. Ammattimainen vientitoiminta alkoi 1918, kun Hankkijan viljaosasto perustettiin. Vientituotteina olivat herne, kaura ja korsirehut.
1920-luvulla Hankkijan rakentamat vehnämyllyt mahdollistavat laajamittaisen kotimaisen vehnän viljelyn
Ennen ensimmäistä maailmansotaa vehnä tuotiin maahan lähinnä jauhoina, koska vehnän jauhaminen tuuli- ja vesivoimaa käyttävillä kylämyllyillä oli hidasta ja kapasiteetti riitti lähinnä omaan tarpeeseen. Laajamittainen vehnän viljely mahdollistui Suomessa, kun Hankkija rakensi seuraavien vuosikymmenten aikana 200 vesivoimalaitosta, veti sähkölinjat maaseudulle ja rakensi 530 sähkökäyttöistä vehnämyllyä.
Ensimmäinen maailmansota toi tullessaan leipäviljan tuontitullit ja viljanviljely alkoi lisääntyä. Hankkija rakensi myös omia myllyjä. Ensimmäinen pieni mylly rakennettiin Loimaalle 1915, toinen isompi rakennettiin Tampereelle 1916. Kaura- ja ohrasuurimoiden tuotemerkiksi vakiintui 1930-luvulla Murkina. Tavoitteena oli korvata tuontiriisipuuro kotimaisella Murkina ohrasuurimopuurolla.
Hankkijan oman myllyn Murkina-ohrasuurimoita
Lannoitteiden käyttö teki 1930-luvulla kotimaisesta viljantuotannosta tuontiviljaa edullisempaa
Leipäviljaa on perinteisesti tuotu paljon, koska tuontivilja on ollut edullisempaa ja kotimaista tuotantoa ei ole ollut tarpeeksi. Suomessa on ollut aina pula lannoitteista ja ensin ne olivatkin tuontitavaraa. Hankkija toi omilla laivoillaan mm. luujauhoa Pietarin suurilta teurastamoilta. Vuoteen 1910 mennessä Suomen lannoitekaupasta Hankkijan hallussa oli jo yli viidennes.
Hankkija alkoi myydä kotimaisia lannoitteita, kun sisällissodan aiheuttamasta elintarvikepulasta viisastuneena valtio perusti 1920 Valtion Rikkihappo- ja Superfosfaattitehdas Oy:n ja rakensi 1922 Lappeenrantaan rikkihappotehtaan ja Kotkaan superfosfaattitehtaan.
Peltojen lannoitus yleistyi voimakkaasti 1930-luvulla, kun tutkimuksissa havaittiin, että voimakkaasti lannoitettujen peltojen avulla tuotettu vilja tuli halvemmaksi kuin tuontivilja. Valtio alkoi toimia lannoitteiden maahantuonnin lisäämiseksi ja se aloitti myös lannoitteiden hintojen kompensoinnin viljelijöille.
Hankkijan laivastoon kuuluva Hankkija IV vuonna 1915.
Laatu ja hinta saadaan kohdalleen sopimusviljelyn avulla
1930-luvun lopulla ohran hinta oli alhainen ja laatu oli epätasaista, kun ohra hankittiin osuuskauppojen kautta pieninä ja laadultaan epätasaisina erinä. Panimoteollisuus toi laadukkaan mallasohran ulkomailta. Tilanne muuttui, kun Hankkija teki mallastamojen kanssa hankintasopimuksia, joissa sitouduttiin haluttuun laatuun ja vastaavasti viljelijöiden kanssa tehtiin viljelysopimuksia, joissa he sitoutuivat tuottamaan sovitun laatuista viljaa. Kotimainen mallasohra alkoi kelvata panimoille ja viljelijöiden saama hinta nousi kolmanneksella. Seuraavaksi Hankkija aloitti polttimo-ohran hankinnan Oy Alkoholiliike Ab:lle sopimusteitse.
Hankkija luo kysyntää ja Etelä-Pohjanmaa siirtyy heinästä ja kaurasta ohran ja vehnän viljelyyn
Etelä-Pohjanmaa ei ollut vielä Seinäjoen viljavaraston rakentamisen aikoihin vahvaa viljantuotantoaluetta.
Etelä-Pohjanmaan kuuluisa latomeri on perua ajalta, jolloin happamuudesta kärsivä, entinen merenpohja soveltui parhaiten heinän ja kauran viljelyyn.
Kysyntää ohralle ja vehnälle syntyi, kun 1965 Hankkija rakensi Seinäjoelle suuren viljavaraston ja siemenkeskuksen. Niiden yhteyteen rakennettiin 1968 myös iso rehutehdas. Samoihin aikoihin peruna vaihtui ohraan viinan raaka-aineena Koskenkorvan tehtailla.
Näihin tarpeisiin tarvittiin maakunnasta paljon raaka-ainetta. Pellot olivat perustaltaan hyviä ja kun ne salaojitettiin ja kalkittiin, niin ohra ja vehnä alkoivat menestyä ja ne korvasivat kauran ja heinän tärkeimpinä viljelykasveina.
Volyymit kasvavat ja Hankkija tehostaa viljakauppaa
Uudet viljalaitokset rakennettiin Hämeenlinnaan, Porvooseen ja Orimattilaan. Vuonna 1975 aloitettiin viljelysopimusten teko myös leipä- ja rehuviljasta. 1980-luvun alussa Hankkijan markkinaosuus viljakaupassa oli jo 30 %. Vuonna 1984 Hankkijalla oli 150 omaa viljan vastaanottopistettä sekä vuokra- ja yhteisvarastoja niin, että vastaanottokykyä oli yhteensä 250 milj. kilolle.
Hankkijan Porvoon viljalaitos rakennettiin 1966
Viljan vientimonopoli purkautuu
Valtion Viljavarasto perustettiin 1928 ja sillä oli ulkomaankaupan monopoli vuodesta 1941 lähtien. Viljan ulkomaankauppa vapautui vasta 1995, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Hankkija vei heti viennin vapauduttua 9.3.1995 3 000 tn mallasohraa Naantalista Antwerpeniin. Kuvassa Hankkija-Maatalous Oy:n ensimmäisen viljanvientilaivan konossementti eli Bill of Lading (BOL) eli billari, joka on merenkulussa käytettävä rahtikirja ja edustaa tavaran omistusoikeutta.
Tänään lähes joka viikko jostain satamasta lähtee Hankkijan viljalaiva
Hankkija ostaa suuren osan Suomen markkinoille myyntiin tulevasta sadosta. 1/3 käytetään omassa rehuteollisuudessa, 1/3 myydään kotimaisille asiakkaille ja 1/3 myydään ulkomaille.
Hankkijan roolina on yhdistää ostajat ja myyjät, järjestellä logistiikkaa, tarjota pääomaa ja rahoitusta, sekä tarjota hintariskien hallintaa niin ostajille kuin myyjillekin. Vienti tasapainottaa kotimaan tarjontaa ja kysyntää. Hankkija päivittää ostohintansa viljamarkkinoiden mukana joka päivä ja tunnuslauseena onkin ”Ostamme satosi, sinä päätät milloin”.
Rehuviljaerästä otetaan automaattisesti näyte Turun rehutehtaalla.
Laivauspäivät ovat kalliita ja viljalogistiikka järjestelee niihin muutamassa päivässä miljoonia kiloja viljaa.