Viisi seikkaa muistettavaksi tiineen ja imettävän nartun ruokinnasta


1. Pentuja suunnitellessa nartun on syytä normaalipainoinen ja hyvässä lihaskunnossa. Alipainoisuus lisää tyhjäksi jäämisen riskiä sekä pentukuolleisuuden todennäköisyyttä. Alipainoisella nartulla ei riitä ravintoa sen omaan ylläpitoon sekä kehittyville sikiöille. Nykypäivänä tavallisempi ongelma on kuitenkin koirien ylipaino. Myös ylipaino heikentää tiinehtymistä ja vaikeuttaa synnytystä.

2. Tiineyden alkuvaiheessa nartulle riittää normaali määrä sen tavallisestikin syömää hyvälaatuista ylläpitoruokaa (esimerkiksi Jahti&Vahti Kana ja Riisi, Häme, Josera Sensiplus ja Optiness). Energian tarve kasvaa vasta tiineyden puolivälin jälkeen (35-42 vrk).

3. Viimeisellä kolmannekselle tiineyttä nartulle annetaan hyvin sulavaa ja maistuvaa energiapitoista ruokaa (esim. Jahti&Vahti Pentu tai Puhti). Painonnousu ei kuitenkaan saa ylittää isoilla koirilla +25 % normaalipainosta. Ruokaa kannattaa antaa useampi kerta päivässä vähän kerrallaan, sillä narttu ei pysty syömään kerralla isoja annoksia.

4. Nartun ravinnontarve on normaalisti ensimmäisellä imetysviikolla n. 1,5-kertainen, seuraavilla viikoilla n. 2-kertainen sekä myöhemmin jopa 3-kertainen. Ensimmäiset 3-4 viikkoa maito on pentujen yksinomainen ruoka, ja nartun ravinnontarve riippuu myös pentujen määrästä. Imetysaikana nartulle kannattaa antaa samaa ruokaa kuin mitä pennut syövät kiinteään ruokaan siirtyessään (esim. Jahti&Vahti Pentu).

5. Nesteen saanti imetysaikana on erittäin tärkeää, sillä nartun maidontuotanto riippuu paljon vedensaannista. Vettä on oltava koko ajan vapaasti tarjolla, ja vesikupin on syytä olla lähellä, sillä yleensä narttu ei ensimmäisinä päivinä malta jättää pentujaan. Mikäli narttu ei juo riittävästi, sen vettä voi maustaa esimerkiksi tonnikalalla tai Jahti&Vahti Palautusjuomalla.