Kevään kylvöt ja esikasvatus

Kylväminen on kevään hauskimpia puuhia ja siementen itämisen ja kasvun seuraaminen on mielenkiintoista.

Kylvä nyt kesän kaunein kukkaloisto

Siemenet ja tarvikkeet ovat saapuneet myymälöihin. Mieti, mitä kukkia ja vihanneksia kylvät kesän iloksi ja suunnista ajoissa siemenhyllylle.
Pidemmän esikasvatusajan vaativia kesäkukkia ovat esimerkiksi hopeavitja, pelargoni ja orvokki. Maaliskuussa ehtii vielä kylvää ahkeraliisaa, koristetupakkaa, leijonankitaa, lobeliaa, petuniaa ja kohtalonkukkaa.
Vihannesten siemenistä ensimmäisiä kylvettäviä ovat paprikat ja chilit. Seuraavana vuorossa ovat esimerkiksi ananaskirsikka, selleri, purjo ja tomaatti. Kylvöajankohtaan vaikuttaa myös tuleva kasvupaikka, onko viljelypaikka kasvihuone tai avomaa. Kasvihuoneessa viljeltävien kylvön voi aloittaa varhaisemmassa vaiheessa.

 
 

Aloita jo kevättalvella

Kylvöruukut täytetään taimi- ja kylvömullalla tai kaktusmullalla. Kukkamulta ei sovellu siemenkylvöihin voimakkaamman lannoituksensa vuoksi. Isoja siemeniä kylvetään 1-2 siementä ruukkuun, pienisiemeniset kannattaa kylvää hajakylvönä taimilaatikkoon. Kylvösyvyys on kaksi kertaa siemenen oma paksuus. Pienet siemenet kylvetään kasvualustan pintaan ja päälle ripotellaan ohuesti multaa. Kylvöruukkujen päälle laitetaan muovikalvo ja kylvös pidetään tasaisen kosteana itämisajan, siemeniä ei saa itämisvaiheessa päästää kuivumaan. Paras paikka kasvattaa pikkutaimia on valoisa ikkuna tai kasvivalon alla; itämislämpötila on noin +20 - + 25 asteessa.

 

Hajakylvönä kylvetyt taimet on hyvä koulia eli jakaa omiin ruukkuihinsa, kun ensimmäiset sirkkalehdet ovat näkyvissä. Näin taimista tulee elinvoimaisempia. Koulimisessa on kätevää käyttää apuna lusikkaa, jolla tehdään pieni kuoppa. Taimi istutetaan varoen herkkää juuristoa. Taimet juurtuvat alustaansa nopeasti, kunhan kosteudesta pidetään huolta. Taimikasvatuspaikan tulisi olla valoisa ja tarpeen mukaan viileä, näin taimet eivät veny liikaa ja taimista tulee tanakoita.

Ota lapset avuksi kylvöpuuhiin; mikä on sen mukavampaa, kuin saada upottaa pienet sormet multaan, olla mukana kylvämässä omia siemeniä ruukkuihin ja ennen kaikkea päästä seuraamaan kasvun ihmettä! Taimien kasvattaminen tarjoaa tekijälleen iloa!

 

Muistilista kevään kylvöihin:

  • siemeniä
  • kylvömultaa
  • turveruukut
  • ruukkuja
  • pienoiskasvihuone
  • taimikasvatuslaatikko

  •