Mahahaava – hevosten yleinen ongelma

Mahahaavaa esiintyy usein hevosen mahalaukussa ja ohutsuolen alkuosassa. Muutokset vaihtelevat pinnallisista lievistä vaurioista syvempiin haavaumiin eri osissa mahalaukun seinämää sekä ohutsuolta.
Mahahaavan esiintymisestä on tehty maailmalla paljon tutkimuksia, joista nähdään, että mahahaavaa esiintyy kaikissa hevos- ja poniroduissa sekä käyttötarkoituksissa, mutta yleisyys vaihtelee näiden mukaan.
Jopa 90 % kilpailevista laukka- ja ravihevosista kärsii jonkin asteisesta mahahaavasta. Kilpa- sekä harrasteratsuilla esiintyvyys on 40-70 % luokkaa ja varsoista yli puolella on todistettu olevan mahahaava. Monella hevosella muutokset ovat lieviä ja oireettomia, mutta haavojen yleisyys on varsin korkea.

Miksi hevoset saavat mahahaavoja?

Hevosen ruoansulatuskanava ja erityisesti mahalaukku ovat sopeutunut miljoonien vuosien aikana laiduntamiseen. Hevosen mahalaukku on sangen pieni, vain noin 15 litraa. Suolahappoa erittyy hevosen mahalaukkuun jatkuvasti – ei siis vain syödessä ja mahan ollessa täynnä – kuten ihmisellä. Tämä on ihanteellista laiduntavalle eläimelle, joka syö jatkuvasti. Valitettavasti nykymaailmassa suuri osa hevosista ei pääse toteuttamaan tätä luonnollisinta ruokinnan muotoa.

Useita ruokintakertoja päivässä

Hevoselle, jolla on pitkät ruokintavälit, muodostuu helposti mahahaavoja, koska maha ehtii tyhjentyä ruokintojen välillä. Kun hevosta ruokitaan harvoin, seinämää suojaava korsirehu poistuu mahasta sen tyhjentyessä. Näin suolahappo pääsee kosketukseen seinämän kanssa, jolloin aiheutuu limakalvon syöpymistä ja mahahaavoja.

Jatkuva laiduntaminen olisi paras ruokintamuoto, mutta se on käytännössä usein mahdotonta toteuttaa. Kuitenkin hevoselle voi järjestää syömistä ympäri vuorokauden ja vähintään 75% hevosen rehusta tulisi olla karkeaa, hyvälaatuista rehua, joka sulaa hitaasti. Laadukas karkea rehu (heinä, säilöheinä, viherpelletti, sinimailanen, olki) vähentää tutkimusten mukaan mahahaavan ilmenemistä. Rehua annetaan vähintään 4-6 kertaa päivässä.

Stressi aiheuttaa mahahaavaa

Ruokinnan lisäksi stressi lisää mahahaava riskiä. Kova valmennus, epäsäännöllinen päivärytmi, kuljetukset, talliolosuhteet, syömättömyys esimerkiksi ähkyn tai muun sairauden vuoksi, lääkitykset kuten tulehduskipulääkkeet, tai vakava sairaus voivat laukaista mahahaavan kehittymisen.

Oireet

Kipu välittyy vaurioituneen limakalvohaavan kautta. Tyypillisiä oireita ovat hampaiden narskuttelu, lisääntynyt syljeneritys, laihtuminen, alavatsalinjan nouseminen ylös, ruokahalun menetys, alentunut suorituskyky, luonteessa havaitut muutokset (apaattisuus, kivusta johtuvat käytöshäiriöt), ja huono karvapeite. Varsoilla voi ilmetä ripulia. Aikuiset hevoset voivat myös olla oireettomia.

Hoito

Mahahaava todetaan klinikalla tähystämällä hevosen mahalaukku. Mahahaava luokitellaan koon, haavaumien määrän sekä ulkoasun perusteella eri vakavuusluokkiin.
Hevosten hyvinvoinnin perustana on oikea hoitokokonaisuus, eli ruokinta, valmennus ja muu hoito, jotka ovat avainasemassa paitsi mahahaavojen ehkäisyssä myös niiden hoidossa. Myös liiallisen stressin välttäminen on eduksi. Mikäli altistavat tekijät poistetaan ja hevonen jätetään optimiolosuhteissa lepoon, se todennäköisesti paranee itsekseen, ja paraneminen vie muutamia viikkoja. Vakavammissa tapauksissa käytetään lääkehoitoa, yleisimmin Gastrogardia. Jotta mahahaavat eivät uusiudu, on hevosen elinolosuhteet muutettava niin, etteivät mahahapot pääse uudelleen aiheuttamaan ongelmaa.

Haavaumia voidaan ennaltaehkäistä myös tarkoitukseen soveltuvilla täydennysrehuilla, jotka muodostavat mahan limakalvoa suojaavan kerroksen ja estävät näin suolahappoa vaurioittamasta mahaa. Kotimainen laadukkaista raaka-aineista valmistettu EQPro Gastro Plus suojaa mahan limakalvoja sekä tukee umpi- ja paksusuolen mikrobistoa. Myöskin sinimailasella on todettu olevan happoja puskuroiva vaikutus, sen syöttöä suositellaan korsirehun täydentäjänä.